Hei! Olen Pauliina Rantanen,

Kohta kolmekymppinen, empaattinen ja lämmin mutta tiukan määrätietoinen valmentaja. Toimin erityisesti painonpudottajien, kiinteytyjien, tavallisten kuntoilijoiden sekä lihasmassan kasvattajien henkilökohtaisena valmentaja.

Minulta on turha odottaa pikadieettejä ja poppakonsteja. Keskityn pitkälti ruokavalion ja treenin lisäksi asiakkaan henkiseen hyvinvointiin ja pidän tuntosarvet pystyssä asiakkaan jaksamisen suhteen. Kanssani pystyt rakentamaan täysin uudet elämäntavat. Ainoa, mitä minä sinulta vaadin, on kärsivällisyys ja sitoutuminen. Roomaakaan ei rakennettu päivässä.

Erityisen lisän valmennukseen sekä omaan ammattitaitooni tuo henkilökohtainen painonpudotus­taustani. Olen itse laihduttanut yli 40 kg ja tämän jälkeen säilyttänyt palavan rakkauden urheilua ja terveitä elämäntapoja kohtaan. Punaisena lankana koko valmennuksessa näen ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin. Haluan, että kilojen pudottamisen tai lisäämisen ohella keskitytään myös siihen henkiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Pyrin luomaan asiakkaan kanssa luottavan yhteyden ja haluan, että valmennus koskee muutakin kuin riisiä ja parsakaalia. Kanssasi saat jutella myös syvällisiä ja miettiä elämän tarkoitusta.

Toivon siis, että jokainen tuleva asiakkaani on aidosti motivoitunut ja haluaa panostaa valmennus­suhteeseen. Autan kuitenkin heikoilla hetkillä, mutta haluan, että asiakas itse sitoutuu omaan hyvinvointiinsa. Minä tuon pöytään 20% mutta sinä loput 80%. Varsinainen työ on asiakkaan, minä vain opastan mihin suuntaan mennä ja miksi.

Olen valmentajana reipas ja sopivan vaativa. Uskon molemminpuoliseen rehellisyyteen ja positiivisen palautteen voimaan.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Personaltrainer_Pt_Tampere_nettivalmennus_ravintovalmennus_ruokavalio_treeniohjelma-72