Laihtuminen on ennen kaikkea psyykkistä
6.3.2018
Syksyisen ihon hemmottelua sekä lukijoille tarjouksia
14.11.2018
Show all

Uupumus vei polvilleen

Hei,

Pitkästä aikaa <3

Missä minä olen ollut? En missään, olen ollu tässä.. mutta olen ollut väsynyt. Suoraan sanoen, olen ollut uupunut. Mutta olen tässä nyt, kohti uudelleen rakennettua minää.

Uupumus on salakavala vieras, se saapuu lupaa kysymättä ja viipyy juuri niin pitkään kuin haluaa. Olen ollut nyt noin vuoden uupunut, kyllä. Ei se näy ulospäin, kuten ei esimerkiksi näy masennus. Uupumukseni on ollut elämäntilanteen aiheuttamaa ja väliaikaista, mutta todellista.

En ole kamalasti aiheesta avautunut, koska ammattini on kuitenkin olla hyvinvoinnin sanansaattaja. Ja voiko sellainen olla uupunut. No voi, totta helkkarissa voi.

 

 

Miltä uupumus sitten oikein tuntuu?

Se vie kaikki voimat, se vie motivaation. Elämän merkityksellisyys ei enää ole läsnä. Se, mikä ennen teki minut onnelliseksi, ei enää hetkeen tehnytkään. Olin äkäinen, temperamenttinen, hermot kireällä. Ja väsynyt, niin väsynyt. Henkisesti ja fyysisesti täysin uupunut. En jaksanut enää mitään tai ketään.

En saanut enää treeneistä samanlaisia fiilareita kuin ennen, en töistäni. Ja se oli pelottavaa. Minä, joka olen rakentanut ammatin itselleni omasta intohimostani ja en enää saa samanlaisia kiksejä työstäni. Se oli hetki, joka pysäytti. Tiesin, että asioille on tehtävä jotain.

Vähensin kuormaa, paljon. Vähensin töitä, treeniä ja blogin kirjoittamista. Vähensin asioita, mistä tuli paska fiilis. Ja blogista oli tullut yksi sellainen. Isän kuoleman ja eroni jälkeen nimeni löytyi tämän tästä Jodelista ja keskustelupalstoilta. En enää halunnut avata edes koko blogia, koska mietin, että mitähän helvetin paskaa siellä taas vaan on odottamassa.

Kun isä kuoli ja pian sen jälkeen tuli ero, ihmiset alkoivat uumoilla eroani jo enne kun asian ”julkaisin” tänne. Sain mm. kommentin, että ”Ei millään pahalla, mutta kuka sut nyt saattaa alttarille”.

Olisin ehkä muuten kestänyt trollikommentit ja ilkeät kommentit, mutta valmiiksi rankka elämäntilanne teki sen, että voimia ei yksinkertaisesti enää ollut. Tulin vihaiseksi, aloin inhoamaan kommentoijia. Tunsin puhdasta vihaa. Kiltistä ja empaattisesta ihmisestä oli pian muuttumassa katkera ja vihainen. Vihainen isälle, vihainen eksälle, vihainen kommentoijille, vihainen maailmalle. Tähän vielä se, että se mikä ennen toi suurta nautintoa, kuten treeni ja oma työ, alkoi hiipua pois. Uupumus alkoi hiipua masennuksen puolelle.

Olen siitä huolimatta pyrkinyt puskemaan eteenpäin ja hyvä niin, koska muuten olisin lamaantunut täysin. Olen ylpeä siitä että kaikesta huolimatta valmistuin ja kehityin yrittäjänä, ja kehityn edelleen, joka päivä. Mutta minulla oli huono kausi, jonka myös sallin itselleni.

Uupumus toi minut polvilleni. Sen äärelle, mitä minun täytyy vielä oppia elämästä. Sen äärelle, mikä oikeasti on tärkeää ja arvokasta, minkä eteen täytyy taistella.

Se, miten olen saanut uupumuksen pikkuhiljaa selätettyä on armollisuus itseäni kohtaan. Sen tajuaminen, että vahva ihminen uskaltaa myös olla heikko ja pyytää apua. Levätä, antaa keholle ja mielelle aikaa palautua. Uupumus on vain lopullinen tila sille, että on liian kauan yrittänyt jaksaa, ollut vahva liian kauan. Kukaan meistä ei ole superihminen ja jokainen meistä voi joskus masentua tai kokea uupumuksen. Ja se on täysin normaalia, se ei tee meistä epäkelpoja tai hulluja.

Olen näiden kahden-kolmen viimeisen vuoden aikana saanut niin paljon perspektiiviä elämään, että oikein ihmetyttää, miten sitä on ennen edes pärjännyt elämässä. Miten naivi sitä on ollut. Enkä tarkoita positiivisuutta tai optimistisuutta, vaan maailmankuvan kapeutta. Nyt ymmärrän erilaisia ihmiskohtaloita, ymmärrän erilaisuutta. Ymmärrän vihaa, surua ja katkeruutta. Mutta ymmärrän myös sen, mitä se vaatii päästää niistä irti ja parantua.

Uupumus todella vei minut polvilleni ja nöyristyin oman pienuuteni kanssa. En ole superihminen, olen herkkä ja taipuvainen uupumaan, siinä missä kuka tahansa muukin. Olen vahva, mutta olen samalla herkkä. Olen herkkä, mutta samalla vahva. Pitää oppia löytämään omat rajansa, vahvuutensa ja heikkoutensa. Voi elämä, eihän tässä koskaan voi olla ihmisenä valmis. Liian paljon on opittavaa. Ja se, se on toisaalta aivan mahtavaa.

 

Irtisanoin itseni Fitfashionista muutamia kuukausia sitten, koska siellä ei ollut enää hyvä olla. Se ei ollut enää kotini. Ja muutamaa kuukautta myöhemmin koko Fitfashion ilmeisesti lopetettiin, joten tein aivan oikean ratkaisun kun hyppäsin siitä uppoavasta laivasta. Nyt uusi kotini on täällä, omalla sivustollani. Täällä pystyn aloittamaan jälleen alusta.

I’m back <3

 

 

Psst..

12.11 alkaa jälleen uusi kierros Elämäntapamuutoksen startti etäpaketti.

6 viikkoa, 6 erilaista teemaa viikkotehtävineen

Räätälöidyt ohjelmat

Nyt vain 39,90€

Varaa paikkasi: pauliina@pauliinaolivia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *