Aseeni pöpön nujerrukseen
24.11.2013
Viimeinen puristus
28.11.2013
Show all

Food matters.

Katselin vähän aikaa sitten mielenkiintoisen dokumentin, aiheesta superfood. Dokumentti oli nimeltään Food matters ja käsitteli aihetta, ruokavalio ja terveys. Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että olet mitä syöt. Jos syöt päin persettä, on olosikin sen mukainen. Olen itse ihan henkilökohtaisesti kokenut ja tuntenut tämän muutoksen ja täysillä puhun sen puolesta, kuinka oikeanlainen ruokavalio tukee terveyttä ja yleistä hyvää oloa.

Dokkarissa mentiin myös pintaa syvemmälle ja vakuutettiin katsoja siitä, kuinka neljäsosa kiloa c-vitamiinia pumpattuna suoraan suoneen voi korvata kemoterapian ja parantaa syövän. Okei, kuulostaa hienolta. En ehkä kuitenkaan moista väitettä ihan purematta niele, mutta uskon kyllä ruokavalioon ennaltaehkäisynä. Mm, että vihreä tee ja antioksidantit suojaavat syövältä ja alzheimerilta.

Ihmiset käyttävät kyllä rahansa hienoihin autoihin ja kaikenlaiseen muuhun materiaan, mutta ruoassa pihistellään. Miksi ei siinäkin suhteessä hauluaisi tarjota perheelleen parasta? Uskon vahvasti, että keho on temppeli ja sitä tulee varjella.  En lähde tuomitsemaan ketään ja varsinkaan kun en vielä itse ole äiti, mutta toivon todella, että itse en sorru lasteni syöttämisessä esim. einesten käyttöön. Saarioisten roiskeläpässä ei yksinkertaisesti ole minkäänlaisia vitamiineja/mineraalia/mitään terveellistä ja ei periatteessa ravitse kehoamme mitenkään. Okei, se täyttää ja siinä on ehkä hiilaria ja ‘protskua’.. mutta entäs vitamiinit ja kivennäisaineet? Kehomme nääntyy jos syömme yksitoikkoista ruokaa. Toki voimme siis silti lihoa, mutta sisältäpäin kehomme kuihtuu. Jo yhden päivän ravinnepuutokset rasittavat kehoamme.

Uskon myös vaakaasti siihen, että ruokavaliolla ja masennuksella on yhteys. Toki on traumaperäistä masennusta ja mielenterveysongelmia, mihin tarvitaan lääkitystä, mutta asiaan voi pienemmässä mittakaavassa vaikuttaa syömisellään. Jos kehosi ei saa tarvitsemiaan ravintoaineita, on olo nuutunut ja väsynyt, jopa masentunut. Aivoihin ei pääse tarpeeksi verta ja veto on pois. Niasiini eli B3 vitamiini on yksi tärkeimmistä masennuksen nujertajista. Sitä löytyy mm. tonnikalasta, vehnäleseistä ja maapähkinöistä. Dokumentissa kerrottiin tapaus, missä erittäin vakavasti masentunut ihminen oli noussut takaisin tolpilleen, kun hänelle annettiin suuri määrä niasiinia.

fun fact:
Kaksi kourallista cashewpähkinöitä on sama asia kuin pilleri prozakkia, eli masennuslääkettä.

Tottakai ihmisen pitää myös herkutella. Luin joskus tutkimuksen siitä, kuinka kahdelle eri kaivosmiesryhmälle oli toiselle syötetty suklaata ja toiselle taasen ei. Se ryhmä, ketkä söivät suklaata, elivät 10 vuotta pidempään, kuin tämä toinen ryhmä. Suklaassa on serotoniinia eli aivojemme välittäjäaine, mikä vaikuttaa positiivisesti mielialaamme (masennuslääkkeissä on serotiniinia). Elämästä pitää siis myös nauttia. Mutta toki siis kohtuus kaikessa.

Tärkeintä on myös tässäkin asiassa löytää tasapaino.

Dokkari oli kieltämättä aika propagandaa, mutta suosittelisin katsomaan sen. Suhtautuu siihen avoimin mielin, mutta ripauksella tervettä kyynisyyttä. Pohjimmainen ajatus on ehkä se, mikä kolahtaa minuun – syö terveellisesti ja voi hyvin – mutta en nyt ehkä menisi niin pitkälle, että jokainen suupalani olis spesifikoitua superfoodia. Ja sitäpaitsi yllättävät ruoat ovat oikeasti superfoodia, esim. ihan omista metsistämme löytyvä mustikka. Se on täynnä antioksidantteja ja vitamiineja. Ei kaiken superfoodin tarvitse olla hienosti pakattua, brändättyä ja kallista. Ihan perus kaurapuuro tekee ihmeitä kehollemme.

Itse luokittelisin juurikin siis perusruoista ainakin; 

banaanin

marjat

kasvikset
kaurapuuron

tumman riisin

kanan

rahkan

kanamunan,
superfoodiksi 🙂

Ja turha sanoa, että terveellinen ruoka tulee kalliimmaksi, ostin juuri kolmen kilon porkkanapussin, mikä maksoi euron 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *