Toimiva persoonallisuustesti
23.8.2015
Dieetin mielen huijaukset
28.8.2015
Show all

Introvertin ensimmäinen koulupäivä – fiilikset plus video

Nyt kun koulu alkoi ja vieläpä uusi koulu uusilla tuttavuuksilla, niin introverttiset piirteeni pääsevät hyvinkin paljon esille. Siitä siis sain kimmokkeen kertoa vähän itsestäni ja siitä millä tavoin introvertti ihminen kokee erilaiset tilanteet.

Koulun ensimmäinen aamu ja en juurikaan jännitä, vasta paikan päällä väkimäärä saa minut hieman varpailleen. Pienoinen jännitys iskee, kun pitää puhua tuntemattomille tai puolitutuille. Olen usein sellainen puhuja, että sen jälkeen kun puhun, jäljelle jää usein vain hiljainen vaivaantunut hetki. En oikein tiedä minkä sen tekee, en osaa oikein jännittyneenä puhua ja virkkeeni jää ehkä aina hieman puolitiehen, eikä kukaan osaa ottaa siitä koppia, jolloin keskustelu jatkuisi luontevasti. Tilanne on ihan toinen, jos osaan olla jännittämättä. En oikein välitä small talkista ja olen uusien ihmisten kanssa mieluummin helposti kuuntelijan roolissa. Tämä kaikki totta kai riippuu myös porukasta. Joskus saatan olla yllättävän suulas ja joskus en saa yhtään sanaa suustani. Mutta jos joskus puhunkin enemmän, olen itse hyvin tietoinen siitä että en toimi itselleni tyypillisesti sellaisessa tilanteessa. Usein yllätyn siitä itse siis positiivisesti ja mietin aina, että mikä sen aiheutti.

StraightOuttaCompton (2)

Isoissa tiloissa missä on paljon ihmisiä, tykkään yleensä pysytellä seinien ja ovien lähettyvillä. En missään nimessä halua mennä ihmismassan keskelle. En varsinkaan jos joudun puhumaan eli olemaan huomion keskipiste. Jos joudun liikaa olemaan keskipiste, hengitykseni menee hyvin pinnalliseksi ja ajatukseni sumenevat. Saatan kesken lauseen jopa jäätyä ja en saa ainakaan kovin mitään fiksua ulos suustani. Tämä kaikki ei välttämättä näy edes ulospäin. Ja voi olla, että joku kerta en jännitäkkään, mutta yleisesti ottaen, jännitän todella paljon uusien ihmisten edessä puhumista. Olen aina vihannut kaikkia tutustumisleikkejä ja sitä kun pitää odottaa omaa vuorojaa, että puhuu. Jännitys vain tiivistyy liikaa siinä odottaessa. Olen myös toisinaan helppo punastumaan ja sen asian tiedostaminen ei ainakaan helpota ujouttani.

Ihmispaljoudessa oltuani väsähdän ihan täysin. Ensimmäisen tunnin tai kaksi pystyn pysymään skarppina, mutta sitten jo alan väsähtämään. Varsinkin uusien ihmisten kanssa olo on kuin olisin kokojan varpaillani. Keskityn todella paljon siihen, että yritän päästä ujoudestani, siihen mitä sanoa seuraavaksi ja muutenkin olen todella aktivoituneessa tilassa. Valot, äänet, kaikki uuvuttavat minua.

Jos minut näkee yksin jossain nurkassa syömässä evästä, se ei ole minulle mitenkään surullinen tai huono juttu, että olen yksin. “Sää oot ihan yksin täällä syömässä” saatan usein kuulla sanottavan. Seuraani saa toki liittyä, mutta tuollaiset yksinäiset hetket ovat minulle usein akkujen lataamista ja jotain mistä nautin. Edellisessä työssäni aina pidin suuresti siitä, jos sain olla ruokatauolla yksin. Pidin kyllä työkavereistani, eli asia ei johtunut mistään sellaisesta. Nautin vaan siitä, että sain siinä hetken olla hiljaa yksin. Muuten työni oli sitä, että ihmisiä tuli ja meni ja juttelin sadoille ihmisille päivittäin. Kotona oli aina työpäivän jälkeen aivan uupunut ja kotiin ajaessa en ollut aina varma, että oliko kaikki liikennevalot virheitä vai ajoinko punaisia päin. Menin jo niin autopilotille ja jumiin.

IMG_5986Vaatteet: House of Brandon

Tarvitsen paljon omaa aikaa. Omia juttuja, aikaa selkeyttää ajatuksia. Jos ympärilläni on jatkuvasti ihmisiä, en pysty keskittymään. Jos taas saan olla yksin ja rauhassa, voin paneutua tuntikausiksi johonkin tehtävään. Toki pystyn myös työskentelemään ryhmässä, mutta ainakaan alussa en ole se suulain tyyppi. Mutta olen aina ollut sellainen, että enemmin vähän ensin ”haistelen ilmaa”. Seuraan sivusta ja tarkkailen tilannetta. Huomaan paljon asioita, jotka helposti jäävät muilta huomaamatta. Saatan myös keskittyä ihan hölmöihin ja epäolennaisiin asioihin. Usein esimerkiksi oma nälkäni vie kaiken keskittymiskykyni. Jos tunnilla mahani alkaa murisemaan, niin kaikki keskittymiseni menee siihen, enkä muista luennosta sen jälkeen mitään.

Esitelmien pitämistä ole aina vihannut. Mielestäni ne ovat jotain aivan kamalaa. Olen kylläkin vuosien varrella joutunut niitä pakostakin pitämään ja kyllähän niihin aina tottuu enemmän ja enemmän, mutta sen tiedän, että koskaan en tule niistä nauttimaan. En nauti juurikaan siitä, että olen tuntemattomien tai edes puolituttujen huomionkeskipisteenä. Omassa tutussa porukassa voinkin heittäytyä ihan vallattomaksi. Mutta siihen tarvitaan aikaa luottamusta ja oikeinlaisia ihmisiä ympärille. Parhaimmillani olen ihmisen kanssa, johon luotan täysin. Silloin voin käydä maailmaa ja sielun haavoja parantavia tuntikausien keskusteluita. Tiedän ihmisiä, jotka vihaavat syvällisiä keskusteluita ja muutenkin syvällistä pohdiskelua. He usein saavat minut tuntemaan oloni hölmöksi mikä taas aiheuttaa sen, että mitään positiivista henkilökemiaa ei synny. Nämä ihmiset ovat usein analyyttisiä ja järjestelmällisiä järki-ihmisiä. Eivät siis missään nimessä pahoja tai ilkeitä, eivät vain välttämättä juuri minun kuppi teetä. Toki, aina löytyy poikkeuksia. Olen huomannut, että parhaat kemiat ihmisten kanssa syntyvät ihan odottamattomista comboista.

En siis tarkoita alun vetäytymiselläni mitään pahaa tai ehkä usein kuin luullaan, ole mitenkään ylimielinen. Olen vain hitaasti lämpiävä hämäläinen. Inhoan usein kaikkea uutta ympäristöä. Tai ehkä turhan rankka sana inhota, mutta en hirveästi nauti siitä, että kun kaikki on uutta ja tuntematonta. Puhun aina kahden viikon kotiutumisajasta. Yleensä jo kahden viikon jälkeen alan paljon paremmin tottumaan, oli kyse uudesta koulusta tai työpaikasta. Sen ajatuksen voimalla aina jaksan alun ns. kankeuden. Ja pakkohan se on mennä aina mukavuusalueen ulkopuolelle, ei sitä muuten kehity.

File 19.8.2015 10.30.19

Joku viisas joskus tosin totesi, että mukavuusalueelle on hyvä mennä, mutta paniikkialueella ei ole hyvä olla pitkää aikaa. Ja minulla usein sinne paniikkialueelle tietyissä tilanteissa ei ole kovin pitkä matka. Jos joudun paniikkialueelle, vetäydyn liikaa ja tilanteesta lähtee kaikki nautinto. Jos esimerkiksi tulee liian spontaaneita tilanteita, jossa jatkuvasti joudun elämään jännityksessä ja olemaan liikaa esillä, en nauti tilanteesta ollenkaan, enkä osaa ajatella siitä mitään hyvää jälkikäteenkään. Tykkään siitä, että tiedän tasan tarkkaan, että mitä tapahtuu ja koska tapahtuu, muuten ahdistun.

Osaan myös saada ihmisistä inspiraatiota ja energiaa, mutta sen jälkeen tarvitsen aina ehdottomasti omaa aikaa. Joskus se voi tarkoittaa täyttä hiljaisuutta. Kuulokkeet korvilla ja oma treeni salilla tai lenkkipolulla, blogitekstin kirjoittaminen kun luovuus iskee. Mitä tahansa, mikä on siihen hetkeen parasta. Pidän siis ihmisistä ja uusista tuttavuuksista, mutta en määräänsä enempää. Nyt jo hieman ahdistaa, kun meidän pitäisi mennä meidän luokan kanssa muutaman yön mökkiretkelle. Tuollainen ei tuota minussa mitenkään ilon tunteita vaan alussa lähinnä ahdistusta. Vaikka usein tuollaisilla reissuilla on varmasti kivaa! Mutta valmiiksi jo ahdistaa mennä pieneen tilaan monen ihmisen kanssa, se että en saa tehdä omia rutiinejani juuri niin kuin haluan ja nukkua omassa sängyssäni. Kuulostaa varmasti kauhean nipolta sellaisen korvaan, joka ei ole yhtään samankaltainen kanssani. Minulle vain suurta onnea tuovat oma koti ja omat rutiinit. Tulen niistä aidosti onnelliseksi ja olen tietoisesti tehnyt tarkkoja rutiineita elämääni. Ne tuovat arkeen kaipaamaani tasaisuutta, kun muuten saatan olla niin oikukas luonteeltani. Tai en nyt oikukas, mutta sisälläni jyllää hyvin vahva ja rikas ajatusmaailma ja olen niitä ihmisiä, jotka kokevat varmaan kaikki tunteet yhden päivän aikana ja jokaisen yhtä vahvasti.

Yleensä aistin myös muista ihmisistä hyvin vahvasti heidän tunnetilojaan. Aistin myös se, että tykkääkö hän minusta vai. Vaikka myönnän, että liian helposti tuntosarveni värähtää siihen tuomioon, että henkilö ei pidä minusta. Vaikka joskus saattaa olla kyseessä hyvin erilailla kommunikoiva ihminen kuin minä. Koen helposti tylyhköt ja lyhyet vastaukset niin, että henkilö ei pidä minusta ja annan hänen olla. Todellisuudessa hän saattaa olla vaikka muista asioista juuri sillä hetkellä stressaantunut tms. Mutta itselleni henkilökemiat ovat erittäin tärkeitä. Tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, mutta vain hyvin harvan kanssa koen syvää sielujen sympatiaa. Ja silloin kun jonkun ihmisen kanssa kemiat osuvat yksi yhteen, niin silloin mennään ja lujaa. Sitä ei voi estää ja silloin minusta saa hyvän ystävän lopuniäksi. Ja usein sen huomaa siitä että sellaisen ihmisen kanssa pystyn olemaan täysin oma itseni, enkä joudu yhtään miettimään käytöstäni. Jos joudun hirveästi jonkun ihmisen kanssa miettimään, että mitä voin ja viitsin sanoa, meistä tuskin tulee koskaan hyviä ystäviä. Yleensä tälläisia ovat tuomitsevat ihmiset. Jos joku tuomitsee paljon erilaisia asioita ja ihmisiä, niin miksei minutkin. Haluan ympärilleni hyvää energiaa, en negatiivista tuomitsemista. Toki, kaikilla on erilaiset arvot ja elämänkatsomus, mutta se on vain se tietty viba mikä ihmistä aina lähtee, että kohtaavatko kemiat vai ei. Usein varmasti minusta ei lähde hyviä viboja sellaiselle, kuka pitää hyvin energisistä ja puheliaista tyypeistä. Tai, olen minä sitäkin mutta en kokoajan. Joskus olen hiljaa, joskus mökötän ja joskus saan puheripulikohtauksia. Ja itse en koskaan tiedä ennakkoon, että mikä fiilis on nyt tänään. Se vain tulee jostain. Joskus fiilis ja päivän tapahtumat osuvat hyvin kohdalleen ja joskus se voi olla täysi katastrofi. Pahinta on jos olen vetäytyvällä tuulella ja juuri silloin pitäisi olla hyvin sosiaalinen ja ihmisten kanssa. Se on ehkä pahinta.

Tässä vielä videolörpötys aiheesta. 😀

https://youtu.be/0Brk_txxESI

P.S.

Hei! Olin kiikaroimassa edullisia treenikenkiä ja törmäsin Sportamoressa tälläisiin. Eli jos treeni/juoksukengät siintävät mielessä, niin kannattaa tsekata nämä Sporttiksen Kenkädiili tarjoukset. 🙂

01-fi 02_1XMkqfe

 

 

33 Comments

  1. idaelisa sanoo:

    No huhhuh, tää postaus vois ihan hyvin olla mun kirjoittama. Mä en vaan ikinä olis saanu mun fiiliksiä näin hienosti avattua ja selitettyä. 😀 Näitä tunteita ja omia käyttäytymistapoja on todella vaikee yrittää sellaselle ihmiselle, joka on ihan erilainen.

    Mulla menee usein mm. työpaltsuissa todella paljon asiaa ohi, jos aihe ei oo kiinnostava tai joku häiritsee keskittymistä. Eilenkin töihin palatessani huomasin havahtuvani siihen että tuijotan ulos ja kattelen liikennettä, enkä tiedä lainkaan mitä esimies on puhunut. 😀 Tai jos kaupassa tulee pissahätä tai on paljon muita asiakkaita, se on ihan persiistä. Unohdan mitä piti ostaa tai en vaan kykene olla enää kaupassa.

    Usein tosiaan tulkitaan ylimieliseksi tai ajatellaan, ettei mua kiinnosta lainkaan esim. juhlissa muut ihmiset, jos olen hiljaa. Mutta usein mä olenkin sitten loppupeleissä se, joka on kuunnellut muiden juttuja kaikista tarkemmin ja osaa tulkita tilanteita parhaiten ja näkee niissä ne pienetkin yksityiskohdat mitä muut ei oo huomannu.

    • Niin on. Toiset ehkä jotenkin ymmärtävät, mutta eivät kuitenkaan. Moni sanoo, että noh kyllähän kaikki jännittävät esiintymisiä ja itsensä esittelyä… muttakun kyse onkin siitä, että kuinka paljon sitä jännittää ja kuinka paljon se vie pois koko ihmisen energiasta.

      Hyvin sanottu ja hokattu tuo viimeinen virke! 🙂

  2. Toinen introvertti sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Pystyn monilta osin samaistumaan noihin tunteisiisi – mukava kuulla että on muitakin! 😀 Jotenkin kirjoituksesi myötä tajusin sen, miksi itsekin väsähdän helposti uusien tai puolituttujen seurassa. Se on nimenomaan sitä varpaillaan olemista ja omien sanomistensa punnitsemista. Joskus tuntuu etten välttämättä muista kaikkia yksityiskohtia keskusteluista kun olen niin keskittynyt itseni tai vastapuolen muuhun tarkkailuun. Olen melko itsevarma esiintyjä, koska silloin minulla on “reipas rooli” päällä. On paljon tilanteita jolloin nautin esiintymisestä muiden edessä ja saan huippulatauksen onnistuneen suorituksen jälkeen 🙂 Sinänsä hassua miten pelkkä jutustelu voikin sitten olla aivan eri juttu.. Itseäni harmittaa, että moni pitää hetkellistä ujouttani monesti ylimielisyytenä ja myöhemmin minuun tutustuttua kertoo, etten ollut ollenkaan sellainen, joksi minua ensinäkemältä luuli..

    • Hyvä jos tästä oli jollekkin jotain apuakin! 😀

      Itsellänikin on tuollaisia hassuja, että joissain tilanteissa olen hyvin itsevarma ja toisissa ujo piimä. Hassua. 😀

  3. Nora sanoo:

    Moni asia on mulla vallan samoin, vaikken ennen ole ainakaan selkeästi ajatellut olevani introvertti! Mutta mun koulun aloittaminen on ollut samanmoista – mulla alkoi tällä viikolla 3. viikko uutta koulua. Jännitti kamalasti ja itsensä esittely on rassaavaa, ja meinasin saada sydärin kun yhtä pyydettiin menemään ringissä läpi kaikkien nimet sen jälkeen – “pitääkö munkin tehdä noin kohta, apua, en mä muista ihmisten nimiä kun niin jännittää!?” Onneksi ei sitten tarvinnut kuitenkaan.
    Myös vähän harmittaa kun toiset rupeaa juttelemaan ja vähän niinkuin jo ehkä ryhmäytyy ja itse edelleen vähän ajelehdin yksikseni. Mutta on vaan niin vaikea “mennä joukkoon”, just vaikka tauolla jonka saa kukin käyttää miten haluaa, ja mähän käytän sen kunnon eväiden syöntiin. Mun luokalla tuntuu missaavan paljon sosiaalitia tilanteita kun ei polta tupakkaa…! Joten mä istun enimmäkseen yksikseni syömässä eväitäni, joka rupeaa olemaan vähän ankeata. Eilen onneksi tuli jokunen ihminen istumaan mun kanssa juomaan kahviaan ja vähän jotain keskusteluakin sai viriteltyä.

    Joitain ihmisiä tulee moikattua kun tulee kouluun mutta edelleenkään ei oikein ole ketään ns. kaveria, on vain ihmisiä jotka dataa (painoviestinnän tutkintoa kun suoritan, me ollaan koko ajan koneella tekemässä jotain :D) samassa luokassa. Joskus uskaltaa jopa neuvoa jotakuta omassa pöytäryhmässä jos joku kysyy, että mikä toi juttu oli ja itse sattuu tietämään vastauksenkin aina silloin tällöin.

    Tulipa romaani, pointti oli että huomaan monia samoja tuntemuksia ja näin 3. kouluviikon alkaessa on edelleen vähän kankeata vaikka jo vähän helpottaakin, mutta kahvia joutuu kyllä kittaamaan että jaksaa, koulua, ihmisiä, tekemistä ja ylipäätään käydä iltakoulua kun ensin oletettavasti aamun ja iltapäivän on tehnyt (toivottavasti) hommia, mutta myös ehkä vähän rentoutunut että jaksaa sit mennä oppimaan taas uutta.

    Tsemppiä kouluun, kyllä me kuoristamme vielä päästään..! 🙂 <3

    • Toi on niin inhottavaa, kun ei vaan pääse mukaan ja huomaa, että muut jo ryhmäytyy. Se ei ainakaan auta tilannetta. 🙁 Onneksi kaikki ryhmätyöt ja sellaiset aina auttaa, niin joutuu pakostakin muiden kanssa tekemisiin.

      Kyllä! Pikkuhiljaa ja oman persoonallisuuden ehdoin. 🙂 <3

  4. Tiina sanoo:

    Nyökkäillen lukee toinen, joka menee eväskaukalonsa kanssa sivummalle. Kiitos avoimmuudestasi! (ja voimia siihen mökkireissuun – ymmärrän niin sen ristiriidan: tapahtumat ovat aina kokemusrikkaita ja mukavia, mutta chills silti…)

  5. Sanna sanoo:

    Voi että, mä niin samaistun tuohon kirjoitukseen!

    Kysyit postausideoita, niin olisi mukava kuulla vähän tähän liittyen sun läheisistä ihmisistä, ketkä on tärkeimmät ihmiset ja ovatko olleet pitkään sun elämässä ja miten uusiin ihmisiin tutustuminen on viime aikoina / viime vuosina mennyt? 🙂 Oletko joskus esim. tutustunut ihmiseen, jonka kanssa on alkuun synkannut hyvin, mutta ei sittenkään toiminut tai toisinpäin: alkuun ei ole juttu lähtenyt toimimaan, mutta myöhemmin olette tutustuneet paljon paremmin? Onko kaveripiirisi muuttunut vuosien varrella vai pysynyt samana?

  6. Katja sanoo:

    Ihan kuin tuo teksti olisi kertonut minusta! Enpä olisi vaan itse osannut yhtä hyvin kuvailla. Taidampa kopioida tekstisi itselleni muistiin. 🙂

  7. Suvi sanoo:

    Tiesithän että suurin osa ihmisistä on enemmän tai vähemmän introverttejä? Käsittääkseni ekstroverteiksi itsensä tuntevia on alle kymmenen prosentin luokkaa, eli aika harvalla noita tunteita täytyy avata kun ymmärtävät jo omasta kokemuksesta. Omat tunteet vaan on tavallaan enemmän todellisia ja unohtuu että muilla on ihan samanlaista.

    • Okei, kiitos faktasta. 🙂 Ei tarkoitukseni ole niinkään avata käsitettä vaan avata keskustelua aiheesta. Varmasti monelle nuorelle on ihan kiva tieto, että ihan tälläinen paljon esillä oleva bloggarikin voi olla ujo. Vertaistuki ja se, että tietää, että on muita samanlaisia on tässä se mitä haen takaa. 🙂

  8. Introvertti täälläkin sanoo:

    Hitsit, allekirjotan kaiken myös 😀 Tiedän niin nuo fiilikset. Joskus aikoinana en osannut käsitellä kaikkia tunteita ja ihmettelin väsähtämistäni ja sitä, että haluan yksinkertaisesti vetäytyä välillä omaan rauhaani. Joskus viikonloppu yksin kotona on vaan parasta mitä tiedän hektisen työviikon jälkeen (olen ammatissa jossa kohtaan suuren määrän ihmisiä päivittäin ja juttelen paljon). Ja nykyisin suon sen itselleni enkä pakota itseäni viikonloppurientoihin jos tuntuu siltä, että tarvitsen omaa aikaa.

  9. Roosa sanoo:

    Täällä ilmoittautuu yksi introvertti lisää! Minulle ehkä raskainta introverttiudessa on se, että tulkitsen myöskin niin herkästi muiden tunnetiloja heidän kanssa keskustellessani. Jos ajattelen että henkilö ei pidä minusta, vetäydyn enkä annan itsestäni oikein mitään. Toinen ikävä puoli on se aivojumi, joka tulee liiasta jännittämisestä. Usein toivon, että olisin rohkeampi ja avoimempi uusissa tilanteissa. Mukavaa että jaat blogissasi näin avoimesti asioita 🙂

  10. Soffe sanoo:

    Tääl kans yks introvertti! Ihan huippupostaus, voin kyl samaistua niin hyvin tohon tekstiin, melkee ku suora kuvaus musta 😀 Ja hei tsemppii koulun alkuun! Mul oli kans nii rankka viime vuoden eka viikko ku joka päivä oli jotai ohjelmaa ja sit viel iltaohjelmat päälle et piti olla ekstra skarppina ja oikee yrittää olla sosiaaline et tutustuu muihin ni jestas sitä oli poikki sen viikon jälkeen, teki vaa mieli möllöttää yksin koko viikonloppu peiton alla 😀

  11. Tiina sanoo:

    Olipa hyvä teksti, voin täysin samaistua. Ja myös videota oli tosi kiva katsoa! 🙂 Itselläni alkaa ensi viikolla uusi koulu, ja hui hitto kun jännittää. Kuulin että luokalla on jopa 60 tyyppiä ja kauhistuttaa jo nyt, tulenko saamaan yhtään kaveria kun olen etenkin alkuun niin sivustakatsojan roolissa. Itse kun haaveilin että olisi ollut joku 15 tyyppiä luokalla, ei ihan ollutkaan. Muutenkin mun on hankala tutustua ihmisiin, niin sitten vielä tuollaisessa jättiporukassa. Samaa alaa useamman vuoden opiskellut työkaveri sanoi myöskin, että kannattaa ehdottomasti mennä kaikkiin bileiltoihin, niistä saa parhaiten kavereita – kylläpä lämmitti sydäntä kun itse en ole 4 vuoteen juonut tai jaksanut bilettää, se niistä kavereista sitten 😀 No, ehkä ei pitäisi stressata etukäteen, mutta kummasti kumpuaa kaikki kammot aiemmilta kouluvuoksilta.

    Pakko kysyä, tuleeko sulla syötyä eväät ihan vaan kylmänä koulussa? Itselläni olisi parit riisikana-setit syötävänä koulupäivän aikana näillä näkymin, ja täytyy vissiin henkisesti jo etukäteen varautua ettei lämmitysmahdollisuutta välttämättä ole? 😀

    • Sama homma noiden bileiden kanssa! 😀 Mutta voin kertoa, että aina sitä jännittää vähän turhaan. Kyllä sitä aina tutustuu tyyppeihin, vaikka sitten vähän hitaammin. Mutta useimmiten pelot ja stressit ovat kuitenkin sitten varsin turhia. Mutta tiedän kyllä tunteesi ja itse koen tilanteet samanlailla.

      Mulla kävi nyt tuon koulunvaihdoksen kanssa hirvee munkki ja tuolla uudessa koulussa on jääkaappi ja mikro! 😀 Viime vuonna söin aina kylmänä ja sitten vain kehittelin sellaisia ruokia, mitkä ovat mahdollisimman maukkaita kylmänäkin. 🙂

  12. evelin sanoo:

    Nyt on pakko kommentoida, vaikka harvoin jaksan raapustella kommentteja! Itsekin olen introvertti tai ainakin introvertin ja ekstrovertin välimaastossa. Itse rakastan omaa aikaa ja tarvitsen sitä paljon. Mä harvoin koen itseäni yksinäiseksi, vaikka olisinkin yksin. Ja keksin aina miljoona asiaa, joita voin tehdä yksin. Tylsää mulla ei siis juuri koskaan ole ja monesti esim. shoppailut haluankin hoitaa ihan itsekseni. Mutta sitten toisaalta rakastan ihmisiä ja heihin tutustumista! Vaikeimpia tilanteita itselleni ovat sellaiset, joissa tapaa paljon uusia ihmisiä. Silloin vetäydyn helposti taka-alalle ja jumiudun kuuntelijan rooliin. En siis osaa olla porukan hauskuuttaja tai vitsiniekka. Tutussa porukassa osaan kyllä olla hauska 😀 Olen vastikään mennyt työelämään ja kahvitauot ovat olleet itselleni aika haastavia. Paljon uusia ihmisiä ja 90% 30 vuotta itseäni vanhempia enkä keksi mitään sanottavaa!! Itselleni tulee paineita siitä, etten saa suutani auki ja mietin mitä muut musta ajattelee. Pitääkö ne mua ihan outona, kun en puhu mitään? Haluaisin kyllä, mutta en osaa osallistua keskusteluun ihan vieraiden kanssa… :/ Tästä koen eniten paineita! Että pitäisi olla sosiaalinen ja yhteiskuntakin sitä odottaa! Toisaalta osaan olla sosiaalinen ja mulla onkin tosi paljon ystäviä, joten en ehkä aina muiden silmissä olekaan niin outo, kun mitä itse itsestäni saatan ajatella 😀 Muistan, kun olin kouluaikanani eräässä harjoittelupaikassa ja ruokatauolla eräs vanhempi papupata sanoi minulle yhtäkkiä “sinä se et sitten paljoa puhu… no kyllä sä vielä opit!” Voin sanoa, että tuo kommentti jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa ja koin itseni huonoksi ja oudoksi… Jotenkin ottaa paineita siitä, että onko tarpeeksi sosiaalinen. Tämä ei kyllä välttämättä liity mitenkään introverttiyteen, mutta itse en pidä räävittömistä ihmisistä, jotka kiroilevat paljon tai jotka ensimmäisellä tapaamisella avautuvat tyyliin seksielämästään… menen aina ihan hämilleni 😀 Mutta olipa kiva, että kirjoitit tällaisen tekstin! On kiva tietää, että bloggaajakin voi olla introvertti 🙂 Itse ehkä ajattelisin, että olen enemmäkin rauhallinen ja hillitty, kuin kovin ujo. Ja olen myös sosiaalinen ja pidän sosiaalisista tilanteista, vaikka en olekaan mikään papupata.

  13. EH sanoo:

    Siis tästä sun kirjoituksesta joka sana on kuin mun elämästä. Jotenkin helpottavaa kuulla, että en ole yksin tämän asian kanssa. Vaikeinta on ehkä itselleni juurikin se, että monet ihmiset luulevat minun olevan jotenkin ylimielinen, vaikka todellisuudessa olen aina aluksi uusien ihmisten kanssa vähän varautunut ja seurailen sivusta mieluummin. Ja nämä kommentit että “Miksi olet noin hiljainen” tai että “Sano sinäkin nyt jotain” saa minut kääntymään vielä enemmän kuoreeni.Siksi tietynlaiset ihmiset eivät vain tunnu ymmärtävän minua yhtään ja joskus on todella hankala yrittää luoda ystävyyssuhteita. Mutta kun minuun tutustuu kunnolla ja ansaitsee luottamukseni olen todella avoin ja puhelias. Elämässäni on vain muutava harva ihminen, joka oikeasti ymmärtää minua ja tämän vuoksi tunnen joskus itseni todella yksinäiseksi. Usein minusta tuntuukin, että vaikka olisinkin isossa porukassa olen silti yksin ja ulkopuolinen. Joskus vain tuntuu siltä, että en kuulu oikein mihinkään porukkaan tai yhteisöön. Mutta kyllä elämässä olen pärjännyt kun olen tiedostanut oman luonteeni ja sen pikku oikut 😉 Ja sen olen oppinut, että jos joku ei minua ymmärrä eikä osaa arvostaa minunlaistani persoonaa ei hänen tarvitse olla osa juuri minun elämääni.

    • Tuo on niin superharmillista aina tuo, että luullaan ylimieliseksi. Onneksi yleensä sitten saan käännettyä ihmiset takaisin puolelleni, kun pääsen kuorestani. 😀 Tuo on hyvin totta, että jos ei ymmärrä, niin ei ymmärrä. Toki, on rikkautta, että ympärillä on erilaisia ihmisiä ja erilaisia kavereita. Mutta itse en vaan voi sille mitään, että ystäväkseni pystyn haalimaan vain sellaisen joka aidosti ymmärtää minut. On turhan työlästä yrittää aina selittää itseään ja käytöstään.

  14. Sara sanoo:

    Moi! Oon vanha eventalainen ja joku mainitsi että sulla on blogi 🙂 Halusin vaan sanoa, että Eventa on aina ollut tiimi jossa kaikki on tosi tosi erilaisia ja meillä on silti hauskaa yhdessä. Mä oon ite tosi sellanen on/off-ihminen, että joko oon tosi hiljanen ja mietteliäs tai sitten ihan all over the place ja superenerginen. Eventalaiset tuntee jo niin hyvin toisiaan että muiden luonteenpiirteet on helppo hyväksyä ja ottaa huomioon. Me ollaan oltu innoissamme uusista jäsenistä keväästä asti ja odotetaan tosi paljon että pääsette porukkaan mukaan! En oo ihan varma ootko edes Eventassa kun valmentajat sanoi että jotkut vaihto eikä olla vielä tavattu, mutta joka tapauksessa Proakatemia on kouluks todella poikkeuksellinen paikka, enkä vois kuvitellakaan minkäänlaista kiusaamista tai porukasta jättämistä tänne! Ite yllätyin tosi paljon viime syksynä kun huomasin miten avuliaita ja ystävällisiä kaikki oli ja kuinka hyvä yhteishenki täällä on. Varsinkin pajatunneilla me kiinnitetään huomioo siihen että kaikki otettais huomioon ja halutaan että jokainen tuntis olonsa hyväks. Koska me tehdään niin tiivisti töitä yhdessä niin siinä tutustuu pikku hiljaa, ja tiimiytyminen kestää aina jonkin aikaa. 🙂 Tiedän että varmasti jännittää, niin meitäkin vuosi sitten, mutta me halutaan että te uudet koette olonne tervetulleeks varsinkin kun tää on eka kerta kun vanhaan tiimiin otetaan uusia, ja muutkin uudet pinkkutiimit sekottuu aina vähän keskenään ja myös vanhempien aksulaisten kanssa kun päästään tekeen projekteja 🙂 Tää on sekä meille että teille niin hyvä mahdollisuus päästä tekeen isompia ja kivempia juttuja kun on paljon porukkaa! Kiva päästä tutustuun suhun! Jos oot uus eventalainen niin nähdään perjantaina!! 🙂

    • Näin oon ollut aistivinani, että kaikki on ihan hurjan mukavia ja jännitän ihan suotta! 🙂 Ja kyllä jee Eventalainen olen! 😀 Nähdään perjantaina! 🙂

      Ja kääk toivottavasti mun tekstistä ei nyt saanut liian valivali kuvaa! 😀 Oon ihan innoissani, mutta satun vain olemaan tälläinen jännittäjä. 🙂

  15. SR sanoo:

    Heippa

    Kiitos mahtavasta tekstistä, sain tästä jotenkin voimia. Aina yläasteella kaverit ihmetteli kun en jaksanut lähteä koulun jälkeen jokapaikkaan, mielummin vetäydyin kotiin ja katselin leffoja ja vietin omaa aikaa. Mietin aina silloin että minussa on jotain vikaa kun en jaksa ja halua lähteä vaikka kaikki muutkin menee. Ikää kun tuli lisää sama jatkui, mutta opin paremmin hyväksymään nämä piirteet itsessäni. Aloitin juuri uuden työn jossa täytyy olla sosiaalinen ja skarppi koko työpäivän ajan. Olen niin väsynyt ja loppu kun pääsen kotiin ettei mitään järkeä. Niin paljon uusia ihmisä, työtapoja jne niin tuntuu että aivot käy koko ajan ylikierroksilla, työpäivän jälkeen haluan vain olla yksin. Ja kahvipöydässä on jotenkin kiusallista olla kun lähinnä kuuntelen muiden juttuja näin aluksi ja välillä kommentoin jotain. En vain tykkää puhua jos ei ole asiaa etenkin jos en tunne ihmisiä. Koirat on ollut minulle voimaa antava asia, ilman niitä en tulisi mitenkään toimeen. Samoin mieheni joka on samanlainen kuin minä 😀 On siis hyvä että on puolisko joka ymmärtää. Tämä nyt oli tälläinen avautuminen mutta tuli vaan hyvä fiilis että en ole ainut joka tuntee tuollaisia fiiliksiä mitä sinä kirjoitit. Ja kiva kun avoimesti jaat näitä asioita täällä.

    • Kuulostaa niin tutulta ja samalta! Itselleni myös koirat ja eläimet ovat ihan elämän suola. 🙂 <3

      Kiitos myös sulle kivasta kommentista, just tälläinen ihana kommentointi tekee mun blogista sen mitä se on. 🙂

  16. Kiitollinen sanoo:

    Nyt on pakko kirjoittaa sulle ISOT KIITOKSET! Oon koko ikäni miettinyt että mikä mussa on vikana – ja ekan kerran kun introvertistä kirjoitit niin löysin todella selkeitä piirteitä itsestäni ja sain huokaista helpotuksesta että olenkin normaali 🙂 asia on nyt noussut todella vahvasti esille uudessa parisuhteessa koska toinen kokee mun käytöksen aivan väärin. Olen asiaa yrittänyt selittää, mutta tuntuu etten itse vaan osaa… joten ihanaa että juttu on noussut täällä sun blogissakin uudelleen ja taitaa nää sun postaukset joutua nyt äijänkin lukulistalle 🙂

    • Jee! Ihanaa olla avuksi! Jotenkin tuntuu, että ei tästä aiheesta ole ainakaan liikaa julkisesti puhuttu. Pidetään jotenkin “huonona” asiana sitä, että jos on ujo. Ujous, herkkyys yms nähdään heikkoutena, vaikka ne eivät sitä välttämättä ole ollenkaan. Ainakaan itseni kohdalla en koe asiaa heikkoudeksi. Olen vain tälläinen, paljon aistiva ja omissa oloissaan viihtyvä kakkiainen. 😀 Oletko ottanut selvää aiheesta “HSP – Erityisherkkyys”?

      Esim. todella moni näyttelijä on myös introvertti, muista artisteista ja taiteilijoista puhumattakaan. 🙂

  17. miudi sanoo:

    Moikka!
    Kantsii tutustua myös erityisherkkyyteen, joita meistä n.20% on 🙂
    Hyvin paljon tuli osasta piirteistä mistä kerroit mieleen erityisherkkyys

    • Olenkin aika paljon tutustunut aiheeseen. Aihe jonkun verran nostattaa mielipiteitä, niin tykkään puhua enemmän näin omista kokemuksista lähtien. Se on aina paras lähtökohta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *