Quest -patukat
15.5.2014
Kesätreenejä ja kurvikuvia!
25.5.2014
Show all

Kateus

Varma tapa tappaa oma onnellisuus on olla kateellinen.

Jokainen meistä on varmasti ollut joskus kateellinen. Asiasta tai toisesta, ihmiselle jos toiselle. Kateus voi olla myös voimauttava tunne, mikä saa sinut janoamaan lisää elämältä. Haluat olla yhtä hyvä, kuin ihminen ketä kadehdit. Voiko silloin tosin enää puhua kateudesta vai onko kyseessä jo ihailu? Tai kilpailu?

Kateus on mielestäni sana, missä on negatiivinen kaiku. 

Jos kateus esiintyy sellaisena, että se estää sinua elämästä, näkemästä tiettyjä ihmisiä tai sen takia yrität pilata toisten onnen tai haluat muuten vain toiselle pahaa, olet todella hakoteillä. Jos toisen saavutukset saavat sinulle pahan olon, niin että oikein rinnasta pistää, olisiko aika tehdä sille omalle elämälle silloin jotain? Et ehkä ole tyytyväinen silloin itseesi ja omiin saavutuksiisi. Koska onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen osaa myös iloita toisten onnea ja toisten saavutuksia. Mitä se on sinulta pois jos toisella menee hyvin?

Olen nähnyt kateutta ja olen ollut kateellinen.

Tiedän mm. tapauksen, että eräs henkilö ei mennyt tuttavansa tupareihin, koska itsemyönnetysti oli niin kateellinen tämän toisen tuttavan uudesta kämpästä. Oikeasti?!

Eli, ymmärsinkö oikein; Olet niin kateellinen, että et voi juhlia toisen uutta asuntoa, vaan mieluummin mätänet kotona yksin, kun juhlit muiden kanssa? Mitä saavutut tällä? Et tasan muuta kuin pahaa oloa, niin itsellesi kuin muille. Itse en enää ottaisi yhteyttä kyseiseen tapaukseen, koska ystävyys on sitä, että yhdessä koetaan niin ylä- kuin alamäet. Autetaan hädässä ja iloitaan onnessa.

Kateus tekee rumaksi. Kateellinen ihminen haukkuu toisia tehdäkseen itselleen paremman olon ja nostaakseen itsensä korkeammalle. Mutta todellisuudessa yrittää vain laskea toista alemmas, eikä nouse yhtään sen ylemmäs. Kateus eristää sinut ihmistä ja estää sinua olemasta onnellinen.

Minusta kannattaisi tosissaan miettiä, että miksi on kateellinen. Ja miksi juuri tälle tietylle henkilölle/henkilöille. Jos toisten menestys haittaa noin paljon, niin olisiko itsekkin aika hakea menestymistä jollakin tapaa.

Olen itse ollut kateellinen, joten tiedän mistä puhun. Nuoruudessani oli aina melkeinpä sairaalloisen kateellinen siskolleni. Siskoni on äärimmäisen kaunis, sosiaalinen ja ihan helkkarin fiksu. Kahden vuoden ikäerolla, olimme samassa koulussa. Samat ala- ja ylä-asteet käytiin. Sisko oli juuri se suosituin tyttö. Ja lisäksi kotiin hän toi ysejä ja kymppejä.

Minä olin se outo pullukka ja keski-arvoni koulussa on aina ollut korkeintaan seiskan luokkaa.

Pitkään vihasin siskoani, siis aidosti vihasin. Olin todella katkera ja kateellinen hänelle. En tunnistanut kateutta, vaan käänsin sen vihaksi. Siskolla oli kavereita, poikaystävä… ihan kaikkea mitä minulla ei. Ja asiaa ei todellakaan auttanut se, että kaikki muutkin huomasivat sen, kuinka erilaisia olemme. Minua verrattiin jatkuvasti siskooni ja minua on tähän päivään asti seurannut jatkuva huonommuuden tunne. Koen, etten ikinä voi olla paras missään, en ikinä voi voittaa. Aina löytyy joku minua parempi. Okei, niinhän se usein elämässä menee, mutta silti täytyy osata myös luottaa itseensä ja taitoihinsa. Edes yrittää parhaansa, eikä heti luovuttaa koska luottaa toisen menestykseen enemmän kuin omaansa. Tuota tunnetta vastaan olen oppinut pikkuhiljaa taistelemaan ja oppinut luottamaan itseeni ja taitoihini.

Nykyään minua hävettää, että olin niin ilkeä ja katkera siskolleni. Itsehän hän menestyksensä ansaitsi ja minun olisi pitänyt olla hänestä vain ja pelkästään ylpeä. Hän oli taas minulle se, kuka teki mitä vain puolestani ja joutui teinivuosinani olemaan monesti sydän kurkussa tempausteni vuoksi. Hän oli enemmän kuin isosisko, hän oli minulle kuin kolmas vanhempi. Ja vastalahjaksi annoin vain kylmää kättä. Että ihminen osaa olla ruma kun haluaa.

Siskoni on lähitulevaisuudessa valmistumassa oikkiksesta, hänella on ollut omaa tulevaa koulutustaan vastaavia aivan upeita työpaikkoja ja hän on menossa naimisiin ensi kesänä unelmiensa miehen kanssa. 

Mitä tunteita tämä nyt herättää minussa?

Onnellisuutta. Onnellisuutta hänen puolestaan. Minusta on ihanaa, että hänellä menee hyvin ja että hän on päässyt tekemään elämässään juuri sitä mitä haluaa. Maailman hienoin juttu on se, kun ihminen tietää mitä haluaa elämässään tehdä ja toteuttaa sen. En ole koskaan osannut pyytää anteeksi kateuttani, mutta toivon, että siskoni näkee minusta, että olen tullut kauas siitä mitä olin. Ja olen kiitollinen siitä, että koko maailmassa hän oli se, kuka aina jaksoi uskoa minuun ja potentiaaliini. 

t. pikkuLisko

 

Kateus ei tuo mukanaan mitään hyvää. Kateus on itsensä vertaamista muihin. Ja kun sinä olet sinä. Et ole siskosi, et naapurin Kaisa, et joulupukki. Voit itse vaikuttaa omaan itseesi ja elämääsi. Jos jollain menee jossain elämän osa-alueella paremmin kuin sinulla, niin menkööt. Kateudesta voi oppia ulos. Kyse on oman luonteen kasvattamisesta ja kehittämisestä. Koska kateus on helppo tunne niinkuin myös viha. Paljon vaikeampaa on olla iloinen ja onnellinen toisen puolesta. Varsinkin  jos itsellä ei juuri silloin mene niin kovin hyvin. Jo ihan se, että vertaat itseäsi vaikkapa muotilehtien naisiin, takaa varmasti huonon olon. Photosopatuilla ja maskeerajien maskeeraamilla mallinukeilla ei ole mitään  kosketuspohjaa oikean elämän kanssa. Oikeillä naisilla on selluliittia ja oikea nainen näyttää ihan törkeältä herätessään. Usko pois. Mutta eihän meistä kukaan sellaista kuvaa julkisesti anna itsestään, tietenkään. Se, mitä blogeissa, lehdissä tai facebookissa nähdään on vain siloteltua pintaa. Meissä jokaisessa on jotain kadehdittavaa ja jokaisessa on jotain, mitä kukaa ei ottaisi itselleen millään hinnalla.

Minä ihailen (lue: kadehdin):

 joku kuka on löytänyt unelma-ammattinsa

kapeita sääriä

rempseää hälläväliä luonnetta

rohkeaa sosiaalisuutta (olen yllättävän ujo)

esiintymistaitoa

keskittymiskykyä 

itsevarmuutta

niitä, ketkä osaavat ongelmitta kävellä korkeilla koroilla

kauneutta erilaisissa muodoissa, oli se luonteessa tai ulkonäössä

henkistä vahvuutta ja vaikeista tilanteista kunnialla selviämistä

 

 Hihi, tuleepas teiniangstivuodet mieleen.. 😀 😀

 Itselläni ajatus tähän teksiin lähti siitä, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni joutunut  kokemaan kateutta. Ja tuo lause kuulostaa ihan kamalalta. Saa minut kuulostamaan ihan törkeältä kusipäältä. Olen vain todella surullinen siitä, että näissä tilanteissa, kun itsellä menee hyvin ja elämä ottaa toimiakseen, niin näkee sen, kuka on se todellinen ystävä. Tottakai minä olen muuttunut ja aikaa tuttaville ei ole enää niinkuin ennen.  Olen liikunnallinen ja elän terveellisesti, mutta olen silti pohjimmiltani se sama Pauliina kuin ennenkin. Jossain asioissa olen jopa parempi, aikuisempi ja kypsempi kuin ennen. Eli muutokseni on positiivinen ja voin kaikinpuolin hyvin. Todellinen ystävä olisi siitä onnellinen. Jos ystävyys loppuu siihen, etten enää vedä itseäni kaatokänniin joka viikonloppu, ei se ystävyys ole silloin kovin kattavaa. Ja mitäs sitten tapahtuu, kun saan vaikkapa lapsia? Eivät ne ystävät silloin varsinkaan ota enää yhteyttä, kun olen sitten vain “tylsä äiti-ihminen”. Muutama ihminen, ketä pidin aikoinaan parhaimpina tyyppeinä maailmassa, ei ole enää sen jälkeen minuun ottanut yhteyttä, kun elämässäni alkoi mennä hyvin. Ei sanallakaan uudesta parantuneesta kunnostani, ei blogistani… ei mitään positiivista. En sano sitä, että vaadi kehuja, vaan ystävän tukea ja sitä, että he olisivat puolestani onnellisia. Surullista, mutta totta. Kiitos ja näkemiin. 

Mutta en sen enempää ala selittele itseäni tai valintojani elämässä, vaan porskutan edelleen eteenpäin ihan satalasissa ja jatkan kehittymistäni! 🙂 

 

Ota itsellesi tavoitteeksi sanoa edes yksi kehu päivässä yhdelle ihmiselle viikon ajan. Voit yllättyä ja saada jopa kehuja takaisin! Ja voit toki aloittaa myös itsestäsi. 

Hei, Pauliina. Sulla oli kiva kirjotus tänään! No voi kiitos Pauliina! 😀

 

…. oon niin hanu… 😀

 

19 Comments

  1. idaelisa sanoo:

    Mä oon usein miettiny, että miten se kehujen antaminen onkin niin vaikeaa. Siis joskus! Vaikka se ei oo mitään itseltä pois, jos oikeesti tykkää vaikkapa jonkun hiuksista ja kehuu niitä. Sehän antaa vaan sille kehujen vastaanottajalle hyvän mielen. Se on kuitenkin mun mielestä hölmöä, jos kehutaan muuten vaan, tai kehuja kuulostaa epäaidolta. Niissä tilanteissa tulee sellanen olo, et onko se “kehu” jotain piilovittuilua tai halusko se kehuja vaan sanoa jotain, muttei keksiny mitään muuta. 😀

    Mä olin töissä pidempään kattonu että yhdellä tytöllä oli kivat kengät ja sit ku oltiin samaan aikaan keittiössä, kehuin ihan vaan niitä sen kenkiä ja siitä oikein huomas kuinka se piristy!!

    Kehujen vastaanotto on myös joskus vähän hankalaa! Sitä helposti alkaa vähättelemään itteensä. Ite oon yrittänyt päästä tästä tavasta pois ja ottaa kehut vastaan, jos niitä tulee.
    Kyllähän se mieltä lämmitti, kun ratikkapysäkillä yks päivä joku selvästi vähän aineisiin/alkoholiin menevä nuorehko mieshenkilö tuli ihan varta vasten kertomaan että mulla on hyvät reidet!! Vielä ratikkaan noustuani näyti peukkua sieltä pysäkiltä 😀

    • Pauliina sanoo:

      Joo, siis suomalaiset on usein niin kovin ujoja, että se spontaani kehuminen ei luonnistukkaan niin helposti. Pelätään sitä kiusallista hiljasuutta, mikä sen jälkeen voi tulla. Itsekkin joskus huomaan ihan, että punastun jos joku kehuu mua ja saatan mennä tosi vaikeeks! 😀
      Mutta esim oon oppinu antaan kehuja muun puheensorinan joukossa. Sellanen ohimennen sivulauseessa. Uskon itse niin vakaasti sellaiseen annan hyvän kiertää -meininkiin. 🙂

  2. Aivan upea kirjoitus! Ja vaatii munaa tunnistaa kateuden tunteet myös itsestään. Minäkin huomasin yhdessä vaiheessa kadehtivani upeassa omakotitalossa asuvien ystävieni kotia (en nyt kuitenkaan olisi jättänyt tupareita välistä tai mitään, mutta tunnistin tämän ruman tunteen silti nostavan päätään). Luulen, että me kaikki tunnetaan joskus kateutta, mutta siinä miten sen käsittelee on mahtava tilanne testata itseään.

    Ihana blogi sulla ja näytät aivan mielettömän upealta! Käyn aina välillä vakoilemassa täällä vaikka itse en mikään himoliikkuja/treenaaja olekaan. Täältä tulee aina hyvälle mielelle ja jopa minä motivoidun välillä nostamaan pyllyni lenkille! 😀

    Ihanaa kesää, jatka samaan malliin!

    • Pauliina sanoo:

      Sepä se! Kun se on ratkaisevaa, että miten sen tunteen hoitaa ja miten silti on onnellinen sen ystävän puolesta. Se ystävä varmasti on sitten sinunkin puolesta onnellinen, kun sinulle sattuu hyvää. 🙂

      Ihana kuulla!! <3 ja kiitos samoin. 🙂

  3. Kaimasi sanoo:

    Todella hyvä kirjoitus!! Asiaa! + Tykkään sun rehellisestä tyylistä kirjoittaa.

  4. Lotta sanoo:

    Tää oli hyvä kirjotus! Oon ite miettinyt viime aikoina samanlaisia juttuja. Nykyään ihmiset vihaa ihan liikaa, ja sen vihan takana on usein just silkka kateus. Ja kun taas kaiken sen vihan ja kateuden takana oma huono itsevarmuus. Just varsinkin mimmien keskuudessa tähän törmää usein. :/

    Kaikki kun vaan keskittyis omaan onnellisuuteensa/hyvinvointiin, tää maailma olis niin paljon parempi paikka 😀 Kaiken sen kateusenergian voi pistää niin paljon parempaan.

    Tää oli kyl sulta tosi rohkea teksti, kun kerroit avoimesti tosta omasta kateus-jutusta! Respect!

    • Pauliina sanoo:

      Juurikin tuo VIHA. Sitä on niin helkkarin paljon. Ja ei tää yleistynyt some-kulttuuri auta yhtään asiaa, kun ihmiset pääsevät anonyymisti haukkumaan muita. Ja sitten muutenkin vihataan ja juoruillaan ihmisistä. Jep ja varsinkin just mimmien keskuudessa.

      Oon ehkä liian yltiöpositiivinen ihminen, mutta haluaisin vaan, että kaikki tukis toisiaan ja tulis toimeen! 😀 Ja sanos muuta, niin oliskin niin parempi paikka. Ja en tuu ikinä ymmärtään sellasta kauheeta ilkeilyä ja juoruilua, vaikka kuinka kateellinen olis. Mulla ainakin itsellä sellaiseen tulee jo ihan omatunto vastaan. 😀

      Kiitti, pitäisi kai jotu filtteri hommata tähän avoimuuteen.. mut en osaa kirjottaa, kuin suoraa sydämestä. 😀

  5. outi sanoo:

    Todella hyvä kirjoitus!

    Toisille kehun sanominen on vaikeaa ja sitä täytyy ikäänkuin harjoitella, kuitenkin sen pitäisi tulla luonnostaan ja spontaanisti sen enempää miettimättä. Täytyykö sitten olla sinut itsensä kanssa ennenkin se kehuminen todellakin tapahtuisi aidosti ja spontaanisti? Näin ajattelisin.
    Itseltäni tuo käy luonnostaan, esim. jos jollain on mun mielestä hieno paita niin kyllä mä sen sanon, päästän positiivisen ajatuksen ulos 🙂

    Olen itsekin törmännyt tuohon että jotkut ystävät ei pysty iloitsemaan kaikista elämäni asioista kanssani joista itse iloitsen. Tämä kyllä harmittaa ja laittaa miettimään…..

    Kehujen vastaanottaminen on myös monelle vaikeaa, ruvetaan vähättelemään… Jos vaikka nyt kehun sitä hienoa paitaa, joka on uusikin niin vastaus saattaa olla “tää nyt vaan on tämmönen…” No miksi sitten ostit tekis mieli kysyä joskus. Kehuun on toisten vaikea sanoa, Kiitos. Itsekin joskus häkeltynyt, mutta tapanani on kehut kyllä ottaa vastaan 😀 Kyllähän ne hyvältä tuntuvat. Yhdeltä ystävältä olenkin saanut kehut siitä juuri miten osaan ottaa kehut vastaan 😉

    Joten kehutaan ja otetaan kehut vastaan! <3

    http://outinfitness.fitfashion.fi/

    • Pauliina sanoo:

      Nimemomaan. Ja kun kehu on aito ja tulee sydämestä, sen kyllä huomaa. Ja kun sen pieni ele, mutta voi jopa pelastaa koko toisen ihmisen päivän. Samoin ajattelen sanoista, “kiitos” ja “anteeksi”. Miksi ne ovat joillekin niin kovin vaikeita sanoa.. Itse en ikinä unohtaisi kiittää esimeriksi lähikaupan kassaa. Kiittelen varmaan liikaakin! 😀

      Itsellä on vielä työnsarkaa juurikin tuossa kehujen vastaanottamisessa. Se on tämä suomalainen ujo ja itseäänvähättelevä tapa. “No emmää nyy oikein, noo tää ny on tällänen rätti tää mekko…” 😀

      Ja piru vie kuitenki on ihan intoo piukassa siitä kehusta! 😀

      Nimenomaan!! <3

  6. Kirpsukka sanoo:

    Voi Pauliina, valitettavasti tuo tekstisi on niiiin totta.
    Surullista!
    Kun itse olen kohdannut kateutta puolitutuilta, niin niihin suht hyvin pystyy suhtautumaan olan kohautuksella.
    Tai ainakin jättämään tyypin aivan omaan arvoonsa. Nää lähipiirin kommentit onkin ihan oma juttunsa. Kun kateellisuus astuu kuvaan hyvän ystävän tai oman äidin puolelta, niin siinä onkin sulattelua. Heitä ei haluasi “eliminoida” elämästään, mutta niin suuresti heidän kommentit koskettaa, että kohtaamistilanteet on muuttuneet varautuneiksi.
    Surullista!!
    Tuo vinkkisi “yksi kehu päivässä” on vaivan huikea!! Pitää ottaa itselle heti huomena käyttöön!

    Ekaa kertaa eksyin tänne blogiisi Facen kautta. Ihan mielettömän urakan olet tehnyt! Olet ennenkin todella kaunis nainen, mutta nyt olet aivan huippu pakkaus. Elinvoima, tyytyväisyys, voima ja onnellisuus loistaa sinusta <3
    Ole Pauliina onnellinen ja jätetään niiden kateuksissaan kierivien puheet ihan omaan arvoonsa =)

    • Pauliina sanoo:

      Naulan kantaan. Lähipiiristä tuleva kateus onkin oma lukunsa ja vaatii aika paljon henkistä kamppailua, että sen oppii sulattamaan. Itse olin ainakin kauhean huono sanomaan suoraan tuollaisia asioita ja tavallaan “kohtaamaan” asiaa toisen kanssa. Siihenkin voi tosin harjaantua.

      Nimenomaan. Omaan arvoonsa vaan! <3 Ja iso kiitos <3

  7. Mona sanoo:

    Kun vaan kaikki tajuais, että se kateus/viha ei vie minnekään.
    Oon ollu ite niiiin kateellinen ja vihainen tyyppi. Olinhan kuitenkin aina se lihavin/rumin tyttö siitä muuten niin täydellisestä mimmiporukasta (omasta mielestäni varmaan lähinnä).

    Myöhemmin kun on tullu ikää ja itsevarmuuskin on kasvanut, näkee asiat paljon selkeämmin.
    Mitä sä saat siitä että haukut jotain toista ja vihaat sitä? Et mitään. Mitä jos vaikka inspiroituisit? Olisit onnellinen että joku on saavuttanut jotain hienoa, koska jos joku sen on saavuttanut, säkin ehkä pystyt siihen?

    Tottakai mäkin edelleen kadehdin muita, mutta oon oppinut kääntämään sen vaan motivaatioksi. En enää suostu olemaan negatiivisella tavalla kateellinen! Perkele 😀 …kun tän vaan sais kerrottua sille 16 vuotiaalle Monalle :–D Noh, parempi myöhään!

    • Pauliina sanoo:

      Mä kans. Tosi vihanen. Ja aina tappeluissa, kun siihen vihaan lisäsi vielä huonon itsetunnon.

      Mutta tässä me tehdään nyt ns. myyräntyötä, kun näytetään esim, meitä nuoremmille plikoille, että kateus ei kannata. Ja niinpä, parempi myöhään! 😀

      Mut eikö henkinen kasvu tunnukkin hyvältä! Melkein samalta, kuin pudonneet kilot! 😀

  8. Minni sanoo:

    Sä oot oikeasti ihan MIELETÖN MIMMI! Vaatii tosiaankin rohkeutta ja nöyrtymistä myöntää tällaisia puolia ja tunteita itsestään, vaikka ihan varmasti meistä jokainen saman ongelman kanssa painii jossain vaiheessa elämäänsä. Tutulta kuulostaa! On niin helppo upota siihen suohon jossa vain vertailee itseään muihin, ja se on varsinkin nyt kaikkien blogien ja Instagramin yms aikana ehkä tehokkain mahdollinen keino saada tuntemaan itsensä riittämättömäksi. Hieno kirjoitus!

    • Pauliina sanoo:

      Kiitos!! <3

      Jep, olisi niin helppoa vain katsoa peiliin ja nähdä kaikki negatiivinen. Usein sen positiivisen näkee vain muissa ihmisissä. Vaatii sisua jaksaa oikeasti uskoa itseensä ja potentiaaliinsa. 🙂

      Mutta me kun näemme itsemme joka hetki, ne hyvät, huonot ja kamalat. 😀 Eri asia on nähdä toisesta siloteltu, filtteröity ja oikein näppärästi poseerattu kuva. Se on sen henkilön parhautta. Harvoin näemme esim. juurikin somessa kenenkään ns. huonoja hetkiä.

  9. Vierailija sanoo:

    “Oikeillä naisilla on selluliittia ja oikea nainen näyttää ihan törkeältä herätessään.”

    Kyllä minäkin olen ihan “oikea nainen” vaikken selluliittiä omistakaan (olen luonnostaan hoikka ja minulla on terveelliset elämäntavat) 🙂 Kaikki eivät myöskään näytä törkeätä herätessään. Taisit puhua omasta puolestasi..? Jos et, mikä sinä olet määrittelemään kuka on aito nainen ja kuka ei? Muista jatkossa, että naisia on eri kokoisia ja näköisiä 🙂 Kaikki eivät ole suuren rasvaprosentin omaavia ja aamulla petolinnun perseeltä näyttäviä.

    • Pauliina sanoo:

      Juu, yritän muistaa. Toiset ehkä sitten vain heräävät vähän väärällä jalalla. 😀 Oikein hyvää päivänjatkoa sinulle. 🙂

  10. Evetsu sanoo:

    Törkeän hyvä kirjoitus!! Tässä tekstissä oli palion aitoutta, rehellisiä mielipiteitä ja monet vaikeat asiat ovat saaneet silmät avautumaan. Itse olen ottanut elämänohjeeksi sen, että älä ole kateellinen kellekään koska se ei hyödytä mitään. Pistää välillä oikee vihaks ku jotkut kaverit/ystävät sanovat suoraa kuin kateellisia ovat jollekin ihmiselle tai asialle. Se on jotenki törkeää olla kateellinen 🙁 hyi..

    Positiivisella energialla pääsee eteenpäin ja vain yksikin kaunis asia parantaa itsesi ja monen muunkin päivän 🙂 iloista illanjatkoa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *