Hiilaritankkaus gluteenittomasti
31.3.2015
Kevään ja kesän salimuoti – Patun valinnat!
1.4.2015
Show all

Koirat ensin!

 Ne ketkä vähääkään tuntee mut, tietää että rakastan eläimiä. Rakastan niitä vaan yli kaiken. Elämäni kymmenen ensimmäistä vuotta joudui ilman koiraa elämään, mutta kun olin tarpeeksi jankannut ja kinunnut koiraa, vanhempani vihdoin näyttivat asialle vihreää valoa.

Äidilläni on nuorempana ollut koira, mutta joutui allergian vuoksi siitä luopumaan ja hänelle oli selkeästi jäänyt kammo, että koirasta joutuisi jälleen luopumaan. Mutta kun eräs tuttavaperheemme hankki Bichon Frisen ja kertoi sen olevan allergiakoira, homma oli sinetöity. Muistan kuinka eräs kerta läpi yön kirjoitin koirakirjasta vihkooni ylös tietoja koirista ja etenkin Bichonista rotuna. Piirtelin Bichonin kuvia yhden vihkoni täyteen. Kun kello oli aamulla tarpeeksi, menin isälle näyttämään tietoiskuni ja piirrokseni. En ollut siis nukkunut koko yönä, olin vain haaveillut koirasta. Pian sitten meille saapuikin pikkubichoni, Viktoria eli Viki. Viki oli mun ihan ensimmäinen koira. Ihana koira, mutta varsinkin loppuajasta tosi sairas. Vikillä ei ollut muun muassa ollenkaan lonkkakuppeja ja sen lonkat lähti siksi helposti paikoiltaan. Vanhoilla päivillään siitä tuli vähän äkäinenkin. Lopulta sitten Viki kuoli maksasyöpään yhdeksän vuotiaana. Se on edelleen mun elämäni yksi rankimmista kokemuksista. Rinnastan sen tunteen ihan siihen, kun menetin papan ja vaarin. Yhtä paljon mä sitä koiraa rakastin, kun läheisiä ihmisiä. Edelleenki koen omantunnontuskaa siitä, että en Vikin viimeisenä päivänä rapsutellut sitä tarpeeksi. Voi, jos olisin tiennyt, että kun isä ottaa sen autoon ja vie mökille, etten näkisi sitä pientä koiraa enää koskaan. Koira sai autossa ihmeellisen kohtauksen ja isä ja äiti veivät sen lääkäriin. Muistan edelleen kun äiti sanoi minulle puhelimessa, että nyt taitaa olla koiralle menoa..

Ripoteltiin Vikin tuhkat samaan paikkaan mökillä, minne papankin tuhkat ripoteltiin. Se oli koko perheelle tosi kova paikka. Koira on kuitenkin koko ikänsä pieni ja viaton, vähän niin kuin lapsi. On tosi kamalaa, että sellainen menehtyy.

Screenshot_2015-03-31-16-44-50-1

Oltiinko me kuukausi ilman koiraa, kun olin soittanut kaikki kennelit läpi ja hommasin meille uuden koiran. Havannankoira Muusan. Isä ja äiti kävivät hakemassa Muusan äitienpäivänä muutamia vuosia sitten. Muusa on edelleenkin äidin ja isän silmäterä. Ehkä vähän lellitty nyt kun mä ja mun sisko ollaan muutettu pois kotoa. 😛

Screenshot_2015-03-31-16-47-14-1

Main_FI_11-751x394DogsFirst.fi

Miehen kanssa oltiin asuttu yhdessä vain vasta jonkun aikaa, kun alkoi koirattomuus taas painaa minua. Minusta koti ei vaan ole koti ilman koiraa. Puhuin avokille aiheesta aina vähän väliä, kunnes sain taas vihreätä valoa ehdotukselleni. Vielä piti päättä rotu. Tykkäämme molemmat todella paljon bulldogeista, mutta kun perehdyin enemmän rotuun päätin, että en uskalla ottaa rotua sen huonon terveydentilan takia. En sano, etteikö tervettä tervettä bulldoggia voisi olla, mutta riski siihen, että koira tulisi läpi elämänsä olemaan suhteellisen sairas, on aika suuri. Eikä tässä ainakaan rahassa kylvetä, niin ei meillä olisi varaa maksaa jatkuvasti suuria eläinlääkärikuluja. Toki, mikä tahansa koira ja rotu voi olla sairas, mutta en halunnut tietoisesti ottaa sellaista rotua, mikä voisi olla sairas. Se ei ole mielestäni koiran parhaan edun mukaista.

Yksi kriteeri oli jo syntynyt; että rotu olisi mahdollisimman terve. Roduista ulkonäöllisesti miellyttivät siis bulldoggintapaiset koirat, eli molossityyppiset koirarodut. Tein taas suuret taustatyöt ja tutkin läpi melkein jokaisen maailman koirarodun. Luonteen, terveydentilan, liikunnantarpeen ja sen mukaan, että miten koira yleisesti ottaen sopisi meille ja meidän elämäntyyliimme. Tein koirista wordtiedostoja ja esittelen ne miehelle. Tutkin ja pohdimme yhdessä. Sitten tuli bingo! Staffi.

  • Lyhytkarvainen (ei enää jatkuvaa harjausta ja pesua! :D)
  • Sosiaalinen, rakastavainen, miellyttämisenhaluinen, energinen
  • Suhteellisen hyvä terveydentila (yleisin vaivat allergiat)
  • Staffi ei hauku  (paitsi meidän Yela jos se kinuaa huomiota, mutta esim. ovikelloon ei reagoi mitenkään)
  • Upea ulkonäkö, koko ihanteellinen; minäkin pystyn nostamaan koiran ja pystyn hallitsemaan koiraa jos se niskuroi. Tuon kokoisen koiran ihmiset ottavat kyllä vielä hoitoon, mutta yli 40kg koiralle voi ollakkin jo vaikeampi saada hoitajaa. Tai ainakin meillä olisi.

Kaikki tässä rodussa vaan täsmäsi. Tämä oli meidän koira.

10405469_10204569990502570_483558681822999741_n

Yelan turkin pitää kiiltävänä kalaöljy. Ihastelin kerran naapurinmiehen tanskandoggin upeaa turkkia ja hän vinkkasi minulle, että kalaöljy toimii! Lisäksi se tekee nannaa koiran nivelille.

 

concentrated-fish-oil-1000-mg-150-softgels-dfcfs150-200x250

Koiranhoitopaikasta puheen ollen lupauduin ottamaan meille kesäksi hoitoon ihanan Daisy tyttösen. Yela ja Daisy tulevat mainiosti toimeen ja minähän nyt olen aivan onneni kukkuloilla, kun saan tänne vaan lisää tassuttelijoita. Yllättäen mieskin suostui siihen, että tänne tulee toinen koira hoitoon! 😀 Itse ottaisin vaikka kaikki kylän koirat tänne jos saisin päättää. 😀

FB_IMG_1427304237163Daisy on reilun vuoden ikäinen amstaffineitokainen 

Intoo piukeana kuin ilmapallo, olen jo käynyt ostamassa Kotimaiselta Dogs Firstsivustolta erilaisia herkkuja, vaikka kesään on vielä hetki. Puruluut ja possunkorvat ovat staffeille ja amstaffeille aika must juttu. Kaikkien maha ei kuitenkaan välttämättä possunkorvia kestä ja puruluidenkin jälkeen on hyvä pitää huolta, että koiralle on tarjolla riittävästi raikasta vettä.

picisto-20150331093431-621005Dogs First ruoat ja herkut tästä linkistä

Huom. Kun tilaat Dogs First sivustolta, käytä koodia DOGS10 ja saat -10% ostoskorin arvosta! Yli 50€ ostoksiin ilmainen toimitus ja pipo kaupan päälle. 

Main_FI_15-751x394Dogsfirst.fi

18 Comments

  1. idaelisa sanoo:

    Kyllä se on vaan elämä ilman koiraa jotenkin vajaata! 😀 Meillä on ollut koiria ihan mun syntymästä asti, sillon oli tanskandoggi. Sen aika jätti kun olin 8- tai 9 -vuotias. Sen jälkeen tilannetta yritettiin paikata marsuilla ja kaneilla, muttei siitä tullu yhtää mitään. Pitkän kinuamisen jälkeen sain 13- vuotiaana havanese-cotton -sekotus Wallun, joka porskuttaa edelleen vahvasti! 11 -vuotta tulee loppuvuonna täyteen herralla. 😀 Sielä se nauttii eläkepäivistään mun äitillä. Mulla itellä on kolme koiraa ja vaikka ne ottaa välillä aivoonkin, niin en mä silti ilman osais olla! 🙂

    • Todellakin on! 😀 Mekin mietittiin tossa miehen kanssa kans kaikkia kaneja ja marsuja.. kun ei oltu vielä varmoja, että ollaanko valmiita ottaan koiraa. 😀 Aww, Wallu-vanhus. <3

      Mullakin palaa usein käpy tohon meidän puupäähän, mutta onhan se silti maailman rakkain pierukone! 😀

  2. rantsu sanoo:

    Ihana teksti! Meillä on aina ollut kotona koira tai useampi, joten kun muutin ensin asumaan yksin ja sitten yhteen avopuolison kanssa, oli todella orpoa tulla koulun jälkeen tyhjään kotiin. Puhuimme pitkään ja harkitsimme rotuja. Lopulta törmäsin sattumalta ilmoitukseen sekarotuisista staffi-pennuista ja nyt vieressä sohvalla köhnöttää yksi. Pentua luullaan aina staffiksi, kun on niin näköinen, mutta hauska seurata millainen tuosta lopulta tulee. Staffit ovat kyllä niin ihmisrakkaita, etten ole vielä tavannut toista samanlaista rotua (toki omat kokemukset ovat aika vähäisiä, varmasti koiratkin ovat yksilöitä :D). Aina pitäisi olla pussailemassa ja rapsuttelemassa. Tähän asti kouluttaminen on ollut helppoa, mutta odotan (kauhulla) murrosikää. Oliko teilläYelan kanssa ongelmia auktoriteetin tai uhman kanssa, vai onko koko ajan sujunut ongelmitta? 🙂

    • Aww!! Ja siis kyllä, nää on niiiiiin ihmisrakkaita, että ei ole toista! 😀 Yela saattaa ihan kiukutella, jos ei ole saanut tarpeeksi pusuja ja HALEJA. Kyllä, tää rakastaa halailla. Ottaa pari haukkua ja sitten kun koiran nappasee kainaloon ja muiskatee pari pusua niin maiskuttaa onnellisena. 😀

      Murrosikä oli ihan kauhee. 😀 Koira haastaa meitä ja varsinkin mua ihan huolella. Että hirveä jäärähän toi on ja asiat pitää sanoa moneen kertaan. Yelasta oikein näkee kun se alkaa ärsyttämään ja haastamaan mua. Ja jos kerran antaa periksi, niin koira kyllä muistaa sen. Että kyllä töitä saa tehdä koiran kouluttamisen kanssa, vaikka ilkeä se ei olekkaan. Mm. remmissä kulkeminen ja vieraiden päälle hyppiminen on ollut aikamoista hermojen kiristelyä meillä. 😀

      • rantsu sanoo:

        Joo no tuo remmissä kulkeminen ja hyppiminen kuulostaa hyvinkin tutulta…No treeniä treenin perään koirallekkin! Välillä kummastuttaa kuinka koiraan suhtaudutaan, kun on kyse staffiristeytyksestä (myös pitbullia). Tuntuu, että osa muista koiran omistajista pitää koiraamme automaattisesti tappajana. Kuitenkin koiran vanhemmat ovat molemmat tulleet aina toisten koirien kanssa toimeen ja itsekkin käymme koirapuistoissa ja pentukoulussa sosiaalistamassa. Ihan yhtälailla se kultanen noutaja voi purra toista koiraa, jos ärsyyntymiskynnys ylittyy. Staffeilla vain jälki on rumempaa vahvan purukaluston takia. Ja voihan olla, että jossain vaiheessa omakin, maailman kiltein staffi rähähtää toiselle ja käy päälle, mutta se riski täytyy vain hyväksyä. Koirien käytöstä ei voi koskaan 100% ennustaa.
        Toivottavasti tällaiset positiiviset postaukset muuttaisivat mediakuvaa ja monien “puudelitätien” käsitystä staffeista yms. roduista.

        • Ja siihen pitää vain tottua. Omalla olemuksella ja koiran mahdollisimman hyvällä käytöksellä vaan sinnikkäästi todistaa ihmiset väärin. Se ajattelutapa tulee pysymään toisissa ihmisissä vielä pitkään. Ja eihän sitä niin kuin sanoit, niin mistään koirasta voi tietää. Se voi olla vaikka se kultainennoutaja, joka on tappaja. Tein vähän aikaa sitten aiheesta postauksen, kun kaksi eri ‘normikoiraa’ hyökkäsi Yelan päälle. Luojan kiitos Yela ei käynyt kumpanakaan kertana takaisin päälle. Siinä olisikin ollut silminnäkijöille selittelemistä, että ei, ei se minun koirani tätä alottanut..

          http://healthskitchen.fitfashion.fi/2015/03/21/mammanmurunen/

          Tosta toisesta kohtaamisesta Yelalla tulikin ihan arpia kaikkiin jalkoihin. Nyt teen töitä, että koiralle ei jäänyt tai jää mitään traumoja tapahtuneestä. Tai mitään vihaa tuontyyppisiä koiria kohtaan. Nyt vaan rohkaisen joka lenkillä ja vien tuttujen kivojen koirien luokse Yelan.

          Toivon myös samaa. Muistan kuinka esimerkiksi mun vanhemmat oli aikalailla kauhuissaan, kun kerroimme, että minkärotuinen koira otetaan ja nyt isä on aivan hulluna Yelaan. Sanoo aina, että jos hän ei ottanut Havannankoiraa, niin hän ottaisi nyt Yelan kaltaisen koiran. Kuulemma äijäkoiran. 😀

  3. Hunaj sanoo:

    Staffithan voi olla hiukan äkäisiä toisia koiria kohtaan, onko teillä ikinä ollut minkäänlaisia ongelmia asian suhteen? Yela on kyllä aika upea komistus, ihan koirakuumehan tässä nousee!

    Ja ymmärrän täysin kun sanot, ettei koti ole koti ilman koiraa, itseäkin alkaa kauheasti ahdistamaan kun ei ole karvakuonoa kotona 🙁

    • Kun panostaa siihen, että koira tulee hyvältä kasvattajalta (hyvistä vanhemmista) ja muistaa sosiaalistamisen, niin staffista saa kelpokoiran. Meidän Yela ei ole ikinä ollut äkäinen kenellekkään. Mikä tahansa koira voi olla ärhäkkä muita kohtaan. 🙁 Mutta usein vihaisuus ja ärhäkkyys johtuu siitä, että koira on epävarma ja staffit ovat useimmiten hyvin itsevarmoja koiria. 🙂

      Onhan se ihanaa, kun saa ihan kunnon hännänheilutuksen ja vastaanoton kun tulee kotiin! :<3

  4. Jemina sanoo:

    Minä aina aattelin et en ole koira ihminen, niistä lähtee karvaa js kaikkee 😉 mut sitte tutustun berninpaimenkoiraan ja olin myyty!! Jokusen hetki sitä pyöriteltiin et ollaanko valmiita ottaan koira ja niin me vain otettiin ja viikon päästä tulossa toinen berni taloon 😀 kyllä ne koirat on vaan ihania otuksia.

  5. Minsku sanoo:

    Minä “tutustuin” koiriin vasta vanhempana äitipuoleni kautta, jolla oli kolme chihua, lapsena meillä ei ollut eläimiä. Rakastuin heihin täysin, ensimmäisestä kun aika jätti niin se oli kyllä jotain mitä en ollut ennen kokenut. Mullakin oli se, että tulin aamulla vanhempieni luo ja he lähtivät samalla ovenavauksella eläinlääkäriin, joten meidän viimeiseksi hetkeksi jäi vain pieni rapsutus.. Tämä yksilö oli minun paras kaverini, joka oli aina minun tukena vaikeina aikoina. <3 viime kesänä toisen pojan sydänvaiva paheni yhtenä aamuna ja tiesimme mitä tulee tehdä. Vietimme viimeisen päivän koiramme kanssa, onneksi oli aurinkoinen päivä kun G rakasti olla auringossa, ja illalla oli hyvästien aika, ei ollut yhtään sen helpompaa 🙁 mullakin n. kk sen jälkeen pappa kuoli, enkä voi sanoa että koiran menettäminen olisi yhtään helpompaa kun ihmisen. Tyttö-chihu porskuttaa vielä 14-v täysin reippaana. 🙂

    • Chihut on niin söpöjä pikkusia tassuttelijoita! Vielä kun meillä ei omaa koiraa ollut, niin pyysin aina lainaan tuttujen koiria ja eräällä tuttavallani on 4 chihua, mitkä kaikki rohmusin aina kerralla lainaan. Ja joo sen huomasi, että heti ne etsivät sellaiset paikan kotonakin, mihin paistoi aurinko ja siihen menivät köllöttelemään. 😀

      Se on ihan kamala tunne, kun oma koira kuolee. Siis en pysty esimerkiksi katsomaan Marley & me-elokuvaa vollaamatta ihan tuhottomasta.. 🙁 😀

      Oho! Kunnioitettava ikä! <3

      • Minsku sanoo:

        Sama täällä. Toisaalta se on kuitenkin niin ihana leffa, kertoo ihanasti sitä tarinaa elämän eri vaiheista, ja niin se vaan menee että joskus kaikista aika jättää. Siinä kohtauksessa kun se Marley viimein nukahtaa niin tulee kyllä viime kesä mieleen, kun siinä vieressä seisoo ja näkee sen hetken. mutta nyt ei ole enää G:llä kipuja ja hän pääsi veljensä luo. <3

        Ootko koskaan törmännyt tekstiin "Sateenkaarisilta"? Bongasin sen täältä jostain blogista ja aina itkettää sitä lukiessa. 🙂

  6. MariA sanoo:

    Mä olen kans niin koirahullu, etten ole törmännyt yhteenkään tapaukseen josta en pitäisi. Aina alkaa ottaa päähän ne omistajat, mutta koirista mulla ei ole pahaa sanottavaa, koska niillä on aina looginen syy “huonoon” käytökseen.

    Mä sain ensimmäisen koirani kaksitoistavuotiaana myös kauhean kinuamisen jälkeen, koska äiti ei uskonut että jaksaisin sitä lenkittää. Hurahdin kuitenkin ihan täysin ja välillä meni monta tuntiakin kun seikkailin koiran kanssa milloin missäkin. Tätä tapahtuu vielä tänä päivänäkin toisen koiran kanssa, tosin aikuisten velvollisuuksien vuoksi harvemmin..

    Pystyin olemaan ilman koiraa ensimmäisen kuoleman jälkeen todellisuudessa varmaan viikon ja sen jälkeen illat kului itku kurkussa kennelien sivuja selaillen. Mies olisi kestänyt ilman uutta koiraa jonkin aikaa, mutta onnetonta vaimoa ei hetkeäkään, joten kuukauden päästä haettiin uusi pallero aika matkan päästä. Nyt olen miettinyt että tämän toisen haukun kuoleman jälkeen tarvitsee joko muuttaa uuteen asuntoon, tai ylityöllistää itsensä niin ettei kotiin kerkeä, niin kauheaa on tulla kotiin missä ei koira ole vastassa. Toivottavasti ei ole ajankohtaista vielä vuosiin.

  7. Mona sanoo:

    Aaaa mulla on niin hirvee koirakuume ettei mitää rajaa! 😀 Ollaan etitty sopivaa kasvattajaa joku 6kk, mutta ei tunnu löytyvän. Tai jos löytyy nii pentuja ei oo tiedossa vielä ainakaan vuoteen. Järki lähtee, koti ei tosiaan oo koti ilman hauvaa 😀

    Koiran kuolema on kyllä yks pahimmista asioista mitä voi käydä. Se suru on niin mielettömän suuri.
    Meidän Mikin kuolemasta on kohta vuosi. Koko tän ajan oon rampannu porukoilla halailemassa mun ihan ekaa omaa koiraa, joka on nyt jo 15v. Kauhee pelko että koska sekin täältä lähtee.. Täytyy vaan osata nauttia jäljellä olevasta ajasta ja antaa koiralle paras mahdollinen elämä 🙂

    • Joo siihen saa kyllä käyttää aikaa ja energiaa siihen kunnon kasvattajan etsimiseen! 😀 Mulle tulee vielä nytkin joskus viestejä kasvattajille keille laitoin sillon joskus viestiä. 😀

      Se on niiiin kamala tunne. Niinpä, nauti nyt. <3 Mutta itse uskon koirataivaaseen, mihin kaikki ihanat pötkylät menee ja siellä niiden on ihana olla! 😀 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *