Uhrin syy?
26.11.2015
Kiitollinen <3
29.11.2015
Show all

Lahjattomien joulu

Mun nyrkkisääntönä on ollut, että en tee kahta surullista tai negatiivista postausta peräkkäin. Ideaalinen tilanne olisi, että niitä ei tarvitsisi tehdä ollenkaan. Mutta nyt mun on pakko rikkoa se sääntö tämän yhden kerran. Lupaan, että blogini ei muutu surumieliseksi ja että kirjoitukseni jäisivät näin surullisiksi. Haluan edelleen, että blogiini on kiva tulla. Mutta tämän tekstin on tultava ulos tänään. Kirjoitin tämän noin reilu viikko sitten ja siitä lähtien tilanne on huonontunut päivä päivältä.

Lahjattomien joulu

Me ei tänä vuonna osteta lahjoja. Tiedän, se on sääntö minkä varmasti moni perhe vannoo, mutta rikkoo sitten kuitenkin. Meillä se tänä vuonna pitää.

Mun mummulla on haimasyöpä. Tää tulee olemaan mummun viimeinen joulu. Mitä antaa ihmiselle lahjaksi joka ei välttämättä näe edes uutta vuotta? Sovittiin siis, että tänä vuonna ei kukaan anneta toisillemme lahjoja. Tänä vuonna joulu tulee olemaan sitä mitä joulun kuuluukin olla; yhdessäoloa, rakkautta ja välittämistä. Tänä jouluna mun paras lahja on se, että mummi on vielä edes hetken täällä.

Pakko myöntää, että pari viimeistä kuukautta on ollut suhteellisen raskaita. Mummun diagnoosi tehtiin kesän lopulla, saman päivän iltana kun aikaisemmin julkaisin tekstin mummuistani. Herkän ihmisen intuitio kenties? Tämän uutisen lisäksi hyvin lähelle on osunut myös yt:t ja irtisanominen, joten iloa on pitänyt välillä tosissaan etsiä, ettei hymy kokonaan hyydy.

Menetin aikoinaan papan ja vaarin nopeasti, ilman mitään varoitusta. Vaari kuoli helmikuussa 2007 ja pappa siita kahden kuukauden päästä. Se suru oli erilaista. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, se oli erilailla tuskallista. Olin silloin 18-vuotias ja kohtasin ensimmäistä kertaa läheisen kuoleman. Nyt olen aikuinen nuori, elämässäni hyvässä paikassa ja koen olevani henkisesti tasapainossa. On hassua, koska mun elämässä asiat on nyt paremmin kuin ikinä, mutta samalla mun elämässä on todella suuri suru ja tuska. Nyt kuitenkin osaan ottaa surun vastaan, mutta tämä suru on hyvin erilaista. Jokainen viikko voi olla viimeinen, näen mummun kunnon huononevan viikko viikolta. Näen mummussa sairauden, tunnen kuoleman läsnäolon. En voi auttaa, voin vain olla läsnä. En tiedä mitä sanoa. Normaalisti sanotaan, että kyllä se siitä ja että asiat kyllä korjaantuvat. Mitä sanoa ihmiselle, joka sanoo, että tämä on hänen viimeinen marraskuunsa. Mitä sanoa ihmiselle, joka sanoo, että ei pääse sinun häihisi. Mun sydän särkyi kun mummu sanoi sen. En oo ikinä osannut kuvitella mun häitä ilman mun mummia.

File 12.11.2015 15.26.18

Mä on yrittänyt nähdä mummia nyt vähintään kerran viikossa. Oman kiireisen aikataulun kanssa se on parasta mitä olen pystynyt tekemään. Harmittaa, että en pysty parempaan. Oon niin kiitollinen mun suvulle, että kaikki on ollut tässä mummulle läsnä. Voin vaan kuvitella kuinka väsyneitä mun isä ja täti on. Kaikki haluaa nyt vaan mummun parasta. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Äiti sanoi, että isälle tämä on nyt suurinta mahdollista stressiä. Että vaikka monen elämässä stressi on usein läsnä, niin tämä on sitä todellista stressiä. Oman vanhemman kuolema on ihmisellä yksi suurimpia suruja elämässä. Yritän auttaa isääkin parhaani mukaan, soitella useammin ja yrittää olla positiivinen. Isä on yhtä herkkä ihminen kuin minäkin. Ehkä jopa herkempi, jos se vain on mahdollista.

Oon yrittänyt kysyä mummulta hyviä elämänneuvoja ja että pelottaako sitä. Mummu sanoi, että sitä ei pelota. Se sanoi, että jos asiaa alkaisi liikaa miettimään, niin varmasti pelottaisi. Mutta että tämä on elämää ja hän on jopa miettinyt asiaa niin, että onpa kivaa päästä näkemään pappa. Mummi ja pappa olivat onnellisesti naimissa yli 50-vuotta. Mummi sanoi, että ei ajattele asiaa mitenkään uskonnollisesti, mutta että hänellä on vahva tunne siitä että näkee vielä papan.

File 12.11.2015 15.25.56

Mummi on suunnittelut itse omia hautajaisiaan. Kuulemma ruokaa tulee ehdottomasti tarjota. Ollaan yhdessä naureskeltu ja suunniteltu mummin hautajaisia. Mummi nauraa ensin ja minä mummin jutuille. Mummi haluaa ehdottomasti, että me kaikki muistellaan lämmöllä sitä mitä on ollut eikä surra sitä mitä ei enää ole. Mummille on hyvin luonnollista, että hänen aikansa on nyt tullut. On aika tehdä tilaa uusille sukupolville. Kyllä mummu sanoi, että sitä surettaa, että ei näe meidän lapsenlapsien tulevia lapsia. Kun olen jutellut mummille, mulla on itselläni hyvä ja levollinen olo. Mummulla on ollut hyvä elämä ja mummun puheessa ei kuulu katkeruus tai katumus. Hyvä peruselämä on tehnyt mummun onnelliseksi. Onnellinen avioliitto, ihanat lapset ja lapsenlapset. Se on sitä aitoa elämää. Nyt mennään päivä ja viikko kerrallaan ja nautitaan siitä mitä on. Suru tulee olemaan suurta kun sen aika koittaa, mutta se on vain kohdattava.

Mä kiitän mun mummua kaikista ihanista muistoista, siitä rakkauden suuresta määrästä ja mun turvallisesta lapsuudesta. Meidän jo valmiiksi pieni suku ehkä nyt pienee, mutta me jäädään tänne kasvattamaan tätä meidän sukua ja sen tarinaa. Kiitos kaikesta. Oot rakas.

File-12.11.2015-15.26.35-e1448628280467

Ne nousevat lapsuusmuistot nuo,
ja aukee maailmat armaat,
näen silmät mä mummoni lempeän
ja käsivartensa varmat.

Elä murehdi turhia, mummoni mun,
me tullaan, tullaanhan kyllä,
me tulemme poskin niin lämpimin,
meill’ onhan villaista yllä.

Jos kylmäksi jää
sormi yks tai tää,
sun suukkosi kyllä sen lämmittää.

<3

P.S mun suuri toive on, että jokainen tänä vuonna antaisi edes yhden lahjan hyväntekeväisyyteen. Itse annan lahjan Operaation joulun lapselle. (ei kaupallinen yhteistyö)

22 Comments

  1. Tuuli sanoo:

    ❤❤❤❤❤

  2. Riinakaisa sanoo:

    Alotin lukee sun tekstiä bussissa ja oli pakko keskeyttää ja jatkaa kotona loppuun.
    Kirjotat tosi kauniisti ja koskettavasti asiasta, josta on vaikee ääneen puhua.
    Voimia <3

  3. Nea sanoo:

    Meni roska silmään…

    Voimia kaikille, mummosi vaikuttaa maailman ihanimmalta ihmiseltä<3

    • Kiitos <3 Ja mummu on <3

      • Laura sanoo:

        Psalmi 23 Herra on minun paimeneni,
        ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille,
        hän johtaa minut vetten ääreen,
        siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni,
        hän ohjaa minua oikeaa tietä
        nimensä kunnian tähden.

        Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
        en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.
        Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.

        Sinä katat minulle pöydän
        vihollisteni silmien eteen.
        Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
        ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
        Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä,
        ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

  4. Anni sanoo:

    Mun pappa kuoli haimasyöpään joitakin vuosia sitten. jäljellä olevan ajan arvio lyheni koko ajan ja lopulta diagnoosista kuolemaan kesti vain viis viikkoa. Mulla jäi sellanen olo, että en ehtinyt hyvästellä. Pidä huoli, että sä ehdit. Voimia!

  5. rikemau sanoo:

    Kaunis, koskettava teksti. ❤ itkuhan siinä tuli ja ajatukset siirtyivät omaan mummuuni.. Ei hänellä mitään ennustetta ole, mutta vanhuus on tehnyt tehtävänsä eikä tiedä milloin mummun on aika täältä lähteä. Eihän meistä kenenkään.. Hieno ajatus tuo lahjaton joulu. Paras lahja kokoontua vielä kerran yhteen, rakastaa ja iloita siitä hetkestä! Voimia Pauliina. ❤

  6. Maiju sanoo:

    Mitähän tähän nyt osaisi sanoa.. Paljon voimia teille kaikille! Kerro mummullesi terveisiä Sahramin myyjältä, siltä Ruohon tytöltä 🙂 En voi väittää tuntevani, mutta todella ihanalta ihmiseltä on vaikuttanut ja aina ollut mukava jutella hänen kanssaan. Lämpimät ajatukset ja muistot on hänestä <3

  7. Heli sanoo:

    Todella kauniisti kirjoitettu ❤ paljon voimia koko teidän perheelle!
    Tuli ihan oma mummi mieleen ❤

  8. Riikka sanoo:

    Itku tuli täälläkin..Mä toivon sulle ja mummullesi vielä monta yhteistä hetkeä ja mummullesi hyviä, kivuttomia päiviä. <3

  9. Viivi sanoo:

    Itku pääsi, aihe on itsellekin tosi raskas. Mun mummi kuoli kolme vuotta sitten ja ikävöin häntä joka ikinen päivä. Mummi oli mun paras ystävä ja sillä oli neuvot kaikkeen. Harmittaa ettei hän ehtinyt näkemään, kun menen naimisiin. Mut oon iloinen siitä, että sain olla vieressä kuolinvuoteella kertomassa kuinka paljon sitä rakastan ❤️
    Ja jotenkin haluun uskoa et nähdään viellä.

  10. neka sanoo:

    Täytyy sanoa, että nyt oli todella kauniisti, aidosti ilman suurta “itkuvärssyä” kirjoitettu teksti. Kauniimmin ei olisi surua ilmaista. Iso käden nosto mummolle upeasta asenteesta.
    Kyllä tunsi piston sydämessä kuinka onkaan omat isovanhemmat unohtuneet liian vähälle huomiolle, tilanne on ehdottomasti korjattava niin kauan kuin on mahdollista.

    Voimia kaikille suuren surun keskellä, ja mummolle lämmintä ja rauhaisaa matkaa papan luokse.

  11. Heidi sanoo:

    <3 voimia ja jaksamista.

  12. Susanna sanoo:

    Huh huh, tää teksti kosketti ja kovaa. :,( Niin vaikea aihe mutta kirjoitit todella kainiisti. Superpaljon voimia sinulle ja mummullesi sekä ihania yhteisiä hetkiä teille <3

  13. Paulina sanoo:

    Todella ihana teksti! Vierähti pari kyyneltäkin lukiessa.. Voimia sinne!
    Omakin mummini vakavasti sairas ja toinen mummini jo pilvien päällä. ❤

  14. Salla-Mari Mikkonen sanoo:

    Hyvä, että pystyin lukemaan loppuun, oli niin koskettava teksti. Ja hyvin kirjoitettu! Voimia ja toivottavasti saat raivattua aikaa, jotta pääsisit olemaan mummusi kanssa mahdollisimman paljon vielä, kun voit. ❤️

  15. tintsu sanoo:

    Ihan hirveästi voimia teille kaikille! <3

  16. Lili sanoo:

    Rupesi itkettämään kun luin tätä sinun tekstiäsi. Oon itse kokenut ton että läheinen yhtäkkiä kuolee. Kaverini kuoli viime vuonna juuri näihin aikoihin ja se kyllä pysäytti. Voimia hirveästi sulle ja sun mummille ja kaikille hänen läheisilleen. Kaikki suru varmasti helpottaa aikanaan. <3

  17. Eve sanoo:

    En pystynyt lukemaan loppuun saakka ilman että olisi kyynel vierähtänyt poskelle. Kirjoitin jo silloin edelliseen postaukseesi missä kerroit omasta mummistasi niin kauniisti että oma mummuni kuoli heinäkuussa 2013 vuoden syöpätaisteluiden uuvuttamana 67 vuotiaana. Tiedän miltä susta tuntuu, mutta toisaalta kerkiää vielä puhua asioista ja sanoa kaikki mitä haluaa. <3 Pidin äidin kanssa mummua kädestä kiinni viimeiseen hengenvetoon, ei se ollut ollenkaan pelottavaa tai surullista, oikeastaan helpottavaa että pääsi kivuistaan ja tuskistaan joita jo loppuvaiheessa oli valtavasti. Itku tuli sitten kotona. Paljon voimia ja jaksamista tulevaan, nauttikaa tosistanne. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *