Riisiproteiinireseptit
10.2.2014
Massakautta parhaimmillaan
17.2.2014
Show all

Laihdutuksen aloittaminen

Ehkä yleisin kysymys, mitä minulta kysytään on, että kuinka aloitin laihduttamisen

Minun kohdallani oli, että vain päätin, että nyt lähtee. Olin ennenkin aloittanut laihduttamisen monen monta kertaa, mutta aina se kaatui johonkin. Menin “kaikki tai ei mitään” -periaattella. Yritin pärjätä liian pienellä ruokamäärällä ja jos satuin ottamaan vaikka pienenkin suklaanpalan tai muuta kiellettyä niin fiilis oli, “Oh fuck it! Pistetään sit koko homma läskiks, ei musta oo tähän” ja sitten mussutinkin sitä suklaata kaksin käsin. Toinen tapa olla menestymättä on pikkuhiljalleen tapahtuva lipsuminen. Aloin enemmän ja enemmän sallia pieniä herkkuja itselleni.. noo, voin mä syödän tän. Noo jos mä söin tiistainakin herkkuja ni ei tää pieni herkkumäärä nyt torstainakaan haittaa. Heii, nyt on viikonloppu, nyt saa syödä. Oon kipee, nyt saan syödä… listä jatkuu ja jatkuu..

Aloitus

Ensimmäisenä jätin herkut pois ja aloin pienentämään annoskokoa, syömään enemmän salaattia ja korvaamaan muutaman aterian ateriankorvikkeilla. Ja sitten eräs kesä söin pari kuukautta pelkkiä ateriankorvikkeita. Kyseisen kesä oli niin lämmin ja tein koko kesän vain töitä, niin kuuri sujui hyvinkin helposti, kun ei ollut sen suurempia menoja ja kuumuus teki sen, ettei juurikaan ollut nälkä. Joskus iltaisin söin salaatin tai knorrin kananuudelikeiton. Kiloja lähti ainakin n. 12 ja fiilis tästä oli ihan loistava. Isoilta ihmisiltä painoa lähtee alussa hyvinkin helposti, ekalla viikolla minulta taisi lähteä kolmesta neljään kiloa. Tämä on nesteitä, mutta kyllähän se tekee ison eron ulkonäköön ja tuo rutkasti motivaatiota. 

Sitten jatkoin syömistä normaalilla ruoalla. Mahalaukkuni oli pienentynyt, erilaiset ruokahimot kaikonneet ja tullut vähän suhteellisuudentajua siihen omaan syömiseen. Onhan siinä suuri ero, että syötko kaksi tai kolme isoa lautasellista ruokaa tai sitten protskupirtelön. Oli jännä huomata, että pärjää sellaisellakin määrällä. En kuitenkaan vetänyt kuuria alle 1200cal/ päivä, ettei kehoni menisi ketoosiin, koska silloin takaisinlihomisen riski on suurempi sitten, kun aloittaa syömään taas normaalisti. Normaalilla ruollakin jatkoin n. 1500-1800 cal/ päivä. Laskin kaiken mitä söin ja se tehosi. 

Pääsin noin 80kg ja painoni jumahti. Paino ei laskenut vaikka kävin kuntosalilla n. 3 kertaa viikossa ja lenkkeilinkin silloin tällöin. Paino junnasi noin pari vuotta. Monena maanantaina aloitin laihduttamisen aina uudelleen.. ja tiistai-iltaan meneessä olin taas palannut entiseen.

Halusin vielä laihtua ja kiinteytyä, mutta olin vielä aika hakoteillä. Ja mitä enemmän olin laihtunut, sitä vaikeammaksi laihtuminen kävi. 

Onnea onnettomuudesta

Tapaninpäivän 2012 olin tulossa suihkusta, kun liukastuin märällä lattialla ja kaaduin oman polveni päälle. Polvesta kuului rusahdus ja tunsin, kuinka lumpio lähti paikoiltaan. Sääri lähti oikealle ja reisi vasemmalle. Huusin lattialla niin kovaan, että kuola vain valui suusta… 😀 sitten kaikelta siltä hysteerisyydeltäni tajusin tarkistaa polveni. Olin ehtinyt laittaa pyjamanhousut päälle ja aloin kauhulla nostamaan lahjetta, että törröttääkö sieltä luu..

Huh, kunnossa näyttäisi ainakin ulkoisinpuolin olevan. Olin yksin kotona ja raahauduin yläkroppani voimin pitkin lattiaa makuuhuoneeseen, missä oli puhelimeni. Kukaan ei vastannut.

Sitten tajusin, että minun on kokeiltava, että kantaako polvi. Varovasti nousin ylös, nyyhkyttäen kuin pikkulapsi. Sattui, kun laitoin polvelle painoa, mutta tiesin jo, ettei se ollut murtunut, sen verran se kuitenkin painoa kesti. Laitoin ensimmäiset vaatteet päälleni, mitkä löysin ja soitin taksin ja menin Acutaan.

Polvestani oli lähtenyt polvilumpio paikoiltaan, mutta koska löin polveni samantien jääkaapinoveen oli se mennyt takaisin paikoilleen. Nivelsiteet ja koko polvi silti aikalailla sökönä.

Tästä seurasi kuukauden liikkumiskielto ja kepit. Kuukausi ilman salia, ilman töitä, ilman helppoa liikkumista. Seinät kaatuivat päälle jo ensimmäisien päivien aikana. Nettikaupat tilasit tyhjiksi.

Päätin, etten aijoa lihoa tämän kuukauden aikana. Aloitin jälleen laihduttamisen. Näin ehkä liikaakin nälkää, mutta pelkäsin niin sitä, että kun en juurikaan kuluta mitään, koska en liiku.

Polven parannuttua keväällä pidimme ystävillemme illanistujaiset, missä oli myös poikaystäväni hyvä ystävä Ville. Ville kertoi, että on juuri valmistunut PT:ksi ja innoistuin kyselemään hyviä liikkeitä parantuvalle polvelleni, etten teloisi polvea heti uudelleen. Olin aina ennen vain ns. höntsäillyt salila ilman ohjelmaa ja opastusta mutta nyt ajattelin, että hitto vie, nyt olisi oikeasti asiallista  olla joku kunnon saliohjelma! 

Sovimme Villen kanssa, että menen hänen valmennukseensa. Sanoin, että 5-8kg olisi kiva laihtua ja kiinteytyä.  No, hups laihduinkin Villen avulla melkein 20kg ja kisoistakin on ollut jo puhetta.

Ja ikinä ei ole laihtuminen ei ole koskaan ollut niin helppoa, kuin ammattilaisen tekemällä ohjelmalla! Tuloksia alkoi tulla ihan ropisemalla, kun vain sain kunnot ohjeet ja opastukset. Treeni lisättiin pikkuhiljaa ja ohjelmien vaikeustasoa nostettiin kokoajan samalla ja minusta kuoritu ihan puolivahingossa kunnon urheilija. En olisi ennen voinut kuvitellakkaan, että herään lenkille aikaisin ja että vedän lenkin vielä tyhjällä mahalla.. tai jos joku olisi näyttänyt minulle vaikkapa youtube -pätkän nykyisistä jalkapäivistäni, olisin heti sanonut, et EI, ei minusta ole tuollaiseen. Nevör, ei, ei, ja ei!

Keho ja mieli ehtii tottua ajatukseen, kun homma tehdään asteittain. Näin myös onnistumisentunteet on taattu. Urheilussakin vaalii usein ihmillä liikaa tämä kaikki tai ei mitään ajattelu.  Pelätään epäonnistumista niin paljon, ettei uskalleta edes yrittää. Heti pitäisi olla maailmanluokan pro, että voisi edes yrittää. Mutta muistakaa, että  kaikki ovat joskus aloittaneet

 Tämän jaarittelevan tarinan opetukseni siis on, että… 

 Luota itseesi ja taitoihisi. Taistele ja älä anna periksi. Meistä löytyy sellaisia voimia, mitä emme ikinä uskoneet tosiksi. Mutta aloittakaa maltillisesti. Kunto on asia, mikä kehittyy ja kasvaa. Antakaa itsellenne aikaa ja armoa. Laihduttaminenkin on hyvä aloittaa maltillisesti, ettei tule huono ja heikko olo. Näin vältetään myös sortumisen riskiä.

Kenestä tahansa voi kuoritua timmi ja uhreilullinen. Se, mikä merkitsee eniten, on tahto. Tahtoa muuttua ja tahto haluta jotain niin paljon, että millään muulla ei ole väliä. Nälkä, kipu, väsymys.. kaikki tuollainen jää toissijaiseksi, kun haluat oikeasti laihtua. Usko itseesi ja lopeta selittelyt ja tekosyyt. AINA löytyy tekosyy olla menemättä salille ja AINA löytyy tekosyy syödä joku herkku.

Löydä se  palo. Miksi haluat laihtua? Tee selkeä tavoite ja aseta välitavoitteita. Ympäröi itsesi ihmisillä, ketkä tukevat onnistumistasi. Vältä niitä, ketkä sinua epäilevät tai yrittävät vetää sinua takaisin alas, “ei se yksi pulla nyt mitään haittaa, relaa ny vähän”. 

 Mieti, mikä sinua motivoi. Ja tee kaikki itsesi vuoksi. Ei sen takia, että haluat kostaa eksällesi tai haluat kuulua tiettyyn muotiin. Muutu, koska itse haluat muuttua ja tee palvelus itsellesi ja ala elää terveemmin. 

 Maailman kornein ja kulunein lause, mutta elämme vain yhden elämä. YOLO, tiäksää!

Mutta oikeasti… elämämme vai yhden elämän. Onko juuri tämä, miten nyt sitä elät, se mitä oikeasti haluat? Jos ei, niin miksi vielä hukkaat aikaa? Ole paras _______ (lisää nimesi tähän), mitä on koskaan nähty. 

 Ja vielä korostan, lopeta ne tekosyyt. Juuri ne ovat menestymisesi tiellä.

Haluaisin nähdä enemmän tekoja ja vähemmän puhetta. Oletteko huomanneet, että ne, ketkä aina suurimpaan ääneet maanantaisin julistavat, että nyt alkaa laihdutus, ovat useimmiset niitä, ketkä eivät ikinä laihdu. Miksi tehdä asiasta turhan suurta numeroa vaan senkun vain alat laihduttamaan. Tulokset kyllä puhuvat sitten puolestaan, kunhan jaksat olla maltillinen. Ja ihmisten reaktiot ovat varmasti aitoja, kun huomaavat sinun muuttuvan. Ja jos et tee asiasta suurta numeroa, et luo turhia paineita itsellesi. Ja monet laihduttajat tekevät itsestään kummallisesti uhrin. “oon tänää juonu vaan lasin vettä ja syöny piltin, yääääääääää”. Hei, syö kunnolla ja urheile, niin ei tarvi kärsiä. 😀 

LESS TALK MORE ACTION. DAMMIT!!

Ota asioista selvää, palkkaa pt, googleta, kysy, selvitä.. tee ihan mitä tahansa, mitä onnistumiseen vaaditaan. Lopeta valitus ja ala hommiin. 

Muista, että huomenna olet jo askeleen lähempänä maalia, kuin tänään. Älä merkkaa päiviä, vaan pistä päivät merkkaan. 

 Muutama käytännön kikka, mitkä auttavat sinua laihtumaan.

1. Muista ruokarytmi, syö 3-4 tunnin välein

2. Aamulla paljon ja hiilaria, illalla vähän ja proteiinia. Aloita aamu terveellisillä hiilareilla, illalla suosi vaikkapa rahkaa ja marjoja

3. Juo vettä vähintään 1,5l päivässä

4. Ala liikkumaan. Voit toki laihtua ilman liikuntaa, mutta laihdutus ilman liikuntaa syö pian lihaksesi ja näin myös peruskulutuksesi pienenee. Ja ilman liikuntaa et ainakaan kiinteydy. Mikä on kiinteää? no lihas. Lihaksilla kiinteydytään.

5. Uskalla nostaa rautaa. Viitaten edelliseen. Ja ei, naiset, teistä ei tule isoja miesmöykkyjä jos nostatte salilla jotain, mikä on yli 5 kiloa.

6. Ota lautasmalli käyttöön.

7. Lisää vihanneksia ja marjoja ruokavalioosi

8. Lisää hyvien proteiinien lähteitä

9. Muista myös kevyet maitotuotteet jos mahasi kestää.

10. Valmista itse ruokasi ja suosi tuoreita raaka-aineita

 Älä syö:

vaaleata pullaleipää,  vaaleta makaroonia tms

herkkuja (sipsi, karkki, keksit)

limppareita

eineksiä tai mitään kaasupakattuja hirvityksiä

liikaa öljyä/rasvaa/ majoneesia tms

alkoholia (kaiken pahan alku ja juuri)

pasteijat, leivokset, lihapiirakat, karjalanpiirakat yms 

rasvaista lihaa

  Aika peruskauraa, mutta yllättävän moni ei tiedä mikä on ns laihdutussruokaa ja mikä ei. Kerrankin puhuin isäni kanssa ja hän kertoi ylpenä syövänsä salaatti. No kysyin sittenl, että millaista salaattia… “No, perunasalaattia! Tosi hyvää!” … facepalm. Ei näin. 😀

 

 Vain sinä pystyt muuttamaan itsesi

Muista, että muutos lähtee vain ja täysin sinusta itsestäsi, älä odota, että esim PT ruoskii sinut maagisesti kuntoon. Jos et halua tai jaksa laihtua, et tasan tule laihtumaan ja siinä kohtaa on turha yrittä laittaa syytä pt:n niskoille.

Toinen tärkeä on, että ihan aikuisten oikeasti unohda ne poppakonstit. Jos joku hyvä poppakonsti tai pilleri oltaisiin keksitty, eiköhän kaikki ihmiset olisi jo hoikkia ja sen pillerin keksijä miljardööri. Okei, lihavuusleikkaus on yksi “poppakonsti”, mutta jos nyt ei kuitenkaan ihan vielä sellaisia mietitä. 😀

 Tuossa on vielä muutama kirjoittamani postaus liipaten samaa aihetta:

Motivaatio & tulosten saavuttaminen 

Ruokavalio 2013

Tarinani

 

 

 Ja tämä on niille, ketkä sinua ja taitojasi epäilevät 🙂

 

5 Comments

  1. Mahtavaa, että kirjoitit tän postauksen! Tätä oli niin huikea lukea ja sain tästä todella paljon inspiraatiota. 🙂 Tästä on munkin hyvä jatkaa. VIelä kerran sanottava, että olet tehnyt mahtavaa tuota. Tsemppiä!!! 🙂

  2. Tuuli sanoo:

    Moi Pauliina.

    Tiedän ettet muista mua eikä tarttekaan. Nyt on kuitenkin pakko vähän avautua miten melkoisen suuren vaikutuksen oot muhun tehnyt 🙂

    Ite aloitin tän laihdutusprojektini aka uuden elämäni puoltoista vuotta sitten, ja aloitin sen ehkä ihan nurinkurisesti ku mitä porukka yleensä tekee. Oon aina ollut urheilullinen ja liikunnanrakastaja, mutta selkäongelmien takia jouduin lopettaan lentopallon ja sen jälkeen kaikki liikunta vähän jäi. Ruokavalion ollessa ihan p*rseellään viidessä vuodessa tuli 50kg lisää läskiä jo valmiiksi isoon kroppaan, HUPSISTA KEIKKAA. Niinpä kesällä 2012 aloitin hullun liikkumisen, mutta ruokavalio pysyi samana. Paino putosi, mutta hitaasti. Sain kuitenkin pysyvän salikärpäsen pureman. Kesästä 2012 tammikuuhun 2014 paino putosi noin 15kg.

    Nyt tammikuusta lähtien (kliseinen uusi elämä tammikuussa,joo..) olen laittanut ruokavalionkin kuntoon. Meininki on sellainen että nyt perkele tehdään kunnolla eikä puolittain! Onneksi PT:ni on huipputyyppi ja olen uskaltanut panostaa asiantuntevaan apuun. Tammikuun alusta helmikuun loppuun paino on pudonnut about 7kg eli aikas kivasti;) Ruokavalioni kun on kuitenkin ihan ruokaa eikä ateriankorvikkeita tms, mä kun haluan tän kestävän aina.

    Tän jaarituksen tarkoitus oli siis kuitenkin kiittää sua, koska sä ja sun tarinas muistutti mua että mihinkään ei ole kiire kun tavoitteena on loppuelämä. Jaksan iloita mun pienenpienistäkin pudotusluvuista kun muistutan itteeni että muutamassa vuodessa ne kaikki pienet luvut muuttuvat aika isoksi numeroksi. Kaikkien näiden puolen vuoden superdieettien keskellä on vaikeaa muistaa että kestävät tulokset tulevat hitaasti. Oot upea, kiitos ja anteeksi.

    • Pauliina sanoo:

      Oon ihan liian herkkä tälläsille.. ihan tippa linssissä luin sun tekstiäs. 😀 <3

      Vaikutat sellasesta tyypiltä, että maaliin asti mennään. Vaikka sit pää kainalossa, mutta luvottaminen ei oo sulle vaihtoehto. Toi asenne on just se avain tähän hommaan. Ihan sama onko sata vai viis kiloa laihdutettavana, niin se vaatii tahtoa ja sisua.

      Ja hitaasti hyvä tulee. 🙂 Iho ei ala roikkumaan ja takaisinlihomisenriski pienenee. Jos laihtuu liian nopeasti, keho luulee, että nyt kuollaan nälkään ja laihduttamisen loputtua keho tarttuu jokaisen kaloriin ihan kaksin käsin. Ja kun nimenomaan, kun on kerran kyse loppuelämästä, niin tehdään sit kerralla kaikki oikein ja kunnolla. Noi puolen vuoden superdieetit suorastaan pelottaa mua.. ei oo realistisia ja räätälöity just sen ihmisen tarpeiden/elämän/fysiikan mukaan vaan ihan massatuotannolla mennään... ei hyvä. Ihanaa kuulla, että oot todellakin tajunnut, että mistä todelliset elämänmuutokset on tehty.

      PALJON tsemppiä matkaasi ja luota itseesi. Aina ei tarvitse jaksaa tai pystyä, mutta anna silti aina senhetkinen kaikkesi. 🙂

      KIITOS. <3

      • Tuuli sanoo:

        Hihi.

        Nyt ei todellakaan oo luovuttaminen enää vaihtoehto! Sen verran aikaa, rahaa, energiaa, hikeä ja kyyneleitä tähän hommaan on uhrattu… Suurin saavutus mulle ei kuitenkaan oo ne vaa’an lukemat tai pienemmät farkut, vaan se että oon vihdoin syömiseni herra. Mä päätän mitä suusta menee alas enkä vaan mussuta koska “vähän tekee mieli”. Nyt on sellainen olo, että ihan vapaaehtoisesti valitsee sen salaatin ennen hampparia tai pizzaa ja se on ihan mieletöntä!

        Oon löytäny sopivan tavan ja tahdin mulle, ja vaikka oonkin maailman kärsimättömin ihminen niin oon tyytyväinen tähän. Kyllähän se välillä ketuttaa ettei ne kilot maagisesti vaan katoa mutta nautin niin tosta itteni rääkkäämisestä salilla että tylsäähän sellainen olisi 😉

        Keep it up girl, oon niiiiiin iloinen että löysin sun blogin! :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *