Jokaiselle sopii erilainen ruokavalio
13.5.2015
Kaikkea muuta kuin fitnesstä
16.5.2015
Show all

Laihtumisen pitäisi aina lähteä siitä, että rakastat itseäsi

Vaikka puhun blogissani paljon laihduttamisesta ja laihtumisesta, niin haluan kuitenkin korostaa sitä, että itseään pitää rakastaa ja kunnioittaa. Laihtumisen tulisi lähteä siitä, että kunnioittaa kehoaan ja haluaa voida paremmin. Tottakai laihtuminen voi tarkoittaa myös sitä, että näyttää sitten paremmalta, mutta se perimmäinen syy pitäisi olla kaikkea muuta kuin pinnallinen. Kuten olen todennut, niin tottakai itsekkin aikoinani laihdutin jotta näyttäisin paremmalta. Mutta olisi naiivia ajatella, että laihtuminen on suora oikotie onneen. Laihtunut ihminen on ehkä onnellisempi, mutta syy-seurassuhde ei ole aina niin yksiselitteinen. Minä olen nyt onnellisempi, paljon onnellisempi. Mutta syy ei ole vain siinä, että olen nyt normaalipainoinen.

Nyt voin hyvin ja olen pirteämpi. Saan kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet, harrastan liikuntaa ja pidän itsestäni. Kun olin lihava, ajattelin, että minulla on kaksi vaihtoehtoa; joko menen terapeutin puheille ja opin rakastamaan itseäni sellaisena tai sitten laihdutan. Laihduttaminen tuntui helpommalta vaihtoehdolta. Miten pystyisin oppimaan rakastamaan itseäni kun samalla laiminlöin itseäni? Olen aina ihaillut ihmisiä joilla on terve ja vahva itsetunto joka on täysin riippumaton heidän ulkonäöstään. Itse en pysynyt siihen. Olin lihavana epävarma. Ehkä sitten kilot eivät kuvastaneet sitä todellista minua vaan olivat kirjaimellisesti tiellä. Minua ei ole koskaan muiden kilot haitanneet tai edes mietityttäneet, mutta omiani en voinut sietää.

105Patu, 21 vuotias

IMG_20150509_181709Patu, 26 vuotias

Jos haluaa laihtua, pitää laihtumisen tapahtua kunnioituksesta itseään kohtaan. Laihtuminen ei saa olla rangaistus itselleen, koska vihaa itseään. Itseään pitää oppia rakastaan myös kun projekti on kesken. Elämä ei ole vain kiloja ja laihtumista. Ja sitä paitsi on vai rikkautta, että meitä ihmisiä on täällä paljon erilaisia. Jos haluat olla jonkun tietyn näköinen, tee muutos sen takia, koska itse haluat sitä. Ei sen takia, että oletat, että sinulta vaaditaan sitä tai koska joku ihminen vaatii sitä sinulta. Muutoksen pitää aina lähteä sinusta itsestäsi.

Ymmärrän sen täysin, että itseään on nykymaailmassa ihan liian helppo vihata. On ihan hirveästi ruokaa ja herkkuja tarjolla ja sitten taas toisaalta media syöttää meille kokoajan epärealistisia odotuksia siitä, että miltä meidän tulisi näyttää. Tunne siinä nyt sitten olosi hyväksi, kun syöt uutuuskeksejä ja selailet photoshopattujen naisten kuvia. Mutta siksi korostankin sitä, että syökää terveellisesti. En siis puhu laihduttamisesta, vaan yleisesti ravinnosta. Jos syöt terveellisesti ja kehoasi kunnioittaen, lupaan että olosi kohenee ja vaikka varsinaista laihtumista ei tapahtuisi, niin varmasti pidät itsestäsi enemmän. Miksi? Koska mielialasi kohenee. Uskon vahvasti siihen, että ruoka jota syömme, vaikuttaa mielialaamme ja sita kautta siihen, että miten itsemme ja maailman koemme. Jos syö huonoa ravintoa, olo on väsynyt ja kiukkuinen. Tottakai silloin myös helposti koko ihmisen yleinen maailmankatsomus on negatiivinen. Ja mitä enemmän kiinnittää negatiivisiin asioihin huomiota, sitä enemmän niitä alkaa nähdä. Jos unohdetaan kokonaan se laihduttaminen ja keskityttäisiin vaan kuuntelemaan kehoamme ja sen tarpeita. Ja se ei ole ydinfysiikkaa. Ihan perus kotiruokakin on usein tarpeeksi terveellistä. Sitä ei ole pakko mennä heti ostamaan superfoodhyllyjä tyhjäksi ‘elääkseen terveellisesti’.

Ja se mikä varsinkin nuorten tulee muistaa, että kaikki mediassa esitetty on kiillotettua pintaa. Kuinka moni jenkkiläinen fitness-ihminenkin esimerkiki käyttää jotain kasvuhormonia tai muuta vastaavaa. Kuvia varten kroppaa on kuivateltu yli vuorokausi ja siltikin kuva photosopataan. Se on epärealistista ja nuorille hyvin petollista. Ja usein nämä lehdissä esiintyvät ihmiset treenaavat työkseen. Eli suhteellisuudentaju tulee muistaa, kun ihailee näitä lehtien kansissa olevia maailmantähtiä. Aina saa ihailla ja aina saa olla idoleita, mutta homma ei saa mennä pakkomielteiseksi ja realiteetit tulee säilyttää.

Musta tuntuu, että maailmassa on tapahtumassa positiivinen muutos naisten kehonkuvan kanssa. Oletteko jo törmänneet instagramissa #nothhiggap tai #imnoangel

Mahtavaa! Tosin pakko sanoa pikku kritiikkinä, että tuo kyllä kaikennäköisiä naisia edusta.. aika yksipuolinen otoshan tuossa oli. Seksikkäitä ja upeita naisia, mutta onhan meitä kaiken eri kokoisia ja näköisiä.

ja yksi mikä varsinkin meidän naisten tulee lopettaa on bodyshaming. Me kuitenkin myös suurimmaksi osaksi itse aiheutamme tämän itsellemme. Arvostelemme toistemme vartaloita ja asetamme itse tietynlaisia rajoja ja kriteereitä. Jos telkkarissa näkyy vaikkapa joku, kuka ei sovi johonkin tiettyyn muottiin, niin netti täyttyy haukuista.

Rakasta itseäsi ja arvosta erilaisuutta. 

Rakkaudella, 

Patu <3

4 Comments

  1. ainou sanoo:

    Hei,

    Löysin blogisi tänään ja olen nyt kahlaillut sitä läpi. Varmasti jään lukemaan postauksiasi jatkossakin! Vaikutat persoonalliselta, vahvalta (niin henkisesti kuin fyysisestikin) ja sydämelliseltä ihmiseltä. Ja lisäksi olet ihan käsittämättömän upean näköinen!

    Olen itse ylipainoinen, suurinpiirtein samanikäinen nainen kuin sinäkin. Nuorempana olin hoikka, vähän liiankin laiha, mutta sitten masennuin. Sain voimakkaan lääkecoktailin, joka turrutti pahan olon vähän lievemmäksi, mutta se myös teki oloni apaattiseksi. Päivät kuluivat sängyssä maatessa ja syödessä. Välillä sain boostattua itseni töihin, mutta suurimman osan ajasta olin vain kotona. En ole koskaan ollut tyytyväinen ulkonäkööni, en edes hoikkana tai normaalipainoisena. Sanomattakin selvää, että kun paino nousi ja olin turvonnut, itseinho vain kasvoi. Vaa’alla keikkuu kolminumeroinen luku ja peilistä itsensä katsominen lähinnä oksettaa.

    Pikkuhiljaa olen saanut pääni kuntoon ja tarvitsen huomattavasti vähemmän lääkkeitä. Olen alkanut hyväksyä menneisyyteni ja sen, että monta vuotta elämästä meni niin sanotusti hukkaan. Arvostan sinnikkyyttäni ja sitä, että kaikesta huolimatta pääsin ylös pohjamudista ja aloin opiskella. En kuitenkaan millään opi hyväksymään vartaloani, joka on mielestäni pilalla. Nuorempana olin kova “salimimmi”, mutta nykyään en edes kehtaa mennä kuntosalille. Järki sanoo, että on ihan tyhmää hävetä ja tiedän, että salien ovet ovat auki kaiken kokoisille, mutta silti jokin vaan estää menemästä sinne. Olen yrittänyt lenkkeillä muiden katseilta suojassa, mutta en uskalla enää juostakaan, kun polveni kipeytyivät (luultavasti kaiken tämän ylimääräisen massan vuoksi) ja pelkään, että hajotan ne. Olen siis tyytynyt kävelemään. Ruokavalioni on “viturallaan” ja niin kuin kirjoitit jossain aiemmassa postauksessasi, lipsumisien ja repsahtamisien jälkeen helposti luovuttaa kokonaan.

    Tuntuu kurjalta, kun elämässä muuten on asiat suurin piirtein kohdallaan, mutta tyytymättömyys omaan vartaloon jotenkin “pidättelee” minua nauttimasta niistä asioista, jotka on oikeasti ihan hyvin. Mutta päästäkseni siihen pointtiin, mikä pitkässä kirjoituksessani oli: Olen iloinen, että löysin blogisi ja olen tullut hyvälle tuulelle sitä lukiessani. Postauksesi ovat herättäneet sisälläni jonkun orastavan tunteen siitä, että ehkä minäkin joskus pystyn saavuttamaan vartalon, jossa tuntisin oloni hyväksi. Haluan, että tämä tunne kasvaa ja, että tässä lähitulevaisuudessa löydän itseni sieltä salilta ja hukassa ollut motivaatiokin ilmestyy jälleen paikalle. Moni on irvaillut ulkonäöstäni, mutta ilkkujien vuoksi en ala laihduttamaan vaan haluan tehdä sen pelkästään itseni vuoksi. Haluan tuntea itseni varmemmaksi ja kehoni omakseni. Nyt se tuntuu täysin vieraalta.

    Toivottavasti jaksoit lukea tänne asti. Olet varmasti ihana esikuva monelle. Ei vain sen vuoksi, että olet käynyt läpi varmasti rankan projektin pudottaessasi painoa, vaan myös siksi, että sinulla on terve käsitys ihmiskropasta ja sen pääkopasta. 🙂

    Kivaa lähestyvää kesää!

    • Kiitos todella ihanista sanoista! Todella ihanasta sanottu, kiitos. <3

      Kuulostaa hyvin tutulta, paitsi että teininä vain laihdutin itseni liian laihaksi ja siitä sitten lihoin kolminumeroiseen lukuun takaisin. Masennus, tyytymättämyys omaan kehoon, neljän seinän sisällä oleminen.. kaikki kuulostaa liiankin tutulta. Ja että kuinka kaikki tämä lähtee nimenomaan sieltä pääkopasta. Masennus on kummallinen olotila. Kun on yksinäinen, masennus tuntuu lähestulkoon ystävältä.. se imaisee mukaansa. Vaikea selittää, mutta luulisin, että osaan samaistua olotilaasi menneisyyteni takia.

      Turhaan pelkäät salille menoa! Kyllä salille on oikeasti tervetulleita ihan kaikki, sitä täytyy vain löytää se 'omin' sali, missä viihtyy parhaiten ja uskaltaa olla oma itsensä. 🙂 Ja kävely on erittäin hyvä tapa tehdä aerobinen.. itsehän en juokse ikinä. Kovan salitreenin ohelle kävely on erittäin hyvää vastapainoa ja edistää palautumista.

      Muista, että aina pääsee ylöspäin. Nyt pää kuntoon ja sitten pää pystyyn. Jos mä pystyin tähän, niin kyllä pystyt sinäkin. Nyt vaan alat uskomaan itseesi ja etenet pienin askelin. Älä yritä kerralla harpata liikaa, koska silloin riski epäonnistua kasvaa. Otat vaikka tavoitteeksi nyt ensin, että löydät sen kivan salin. 🙂

      Kiitos samoin ja vielä kerran kiitos todella kivasta kommentista! 🙂

  2. Finonna sanoo:

    Olet niin oikeassa. Todellinen elämänmuutos voi mitenkään onnistua jos motivaation syyt ovat väärät. Ja koska on niin helppoa kätkeä itsensä nimimerkkien ja anonymiteetin varjoon, ihmiset käyttäytyvät todella rumasti toisiaan kohtaan, juuri haukkumalla ja mollaamalla netissä. En usko että kovin moni olisi yhtä rohkea tuomitsemaan ja arvostelemaan jos kohtaisivat saman ihmisen face-to-face!

    • Kyllä, täytyy olla rehellinen mutta silti armollinen itselleen. Tämä nettimaailma on niin jännä paikka ja onneksi tuosta nettikulttuurin kääntöpuolesta ja nettikiusaamisesta on alettua puhua. Onhan se ilmiönä hyvin uusi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *