Iltapäivä Palatsissa
20.9.2014
Kosmetiikkapostaus!
27.9.2014
Show all

Miksi olin lihava?

Vain enää harvoin mietin sitä aikaa, kun olin isoimmillani. Jotenkin se tuntuu jo niin kaukaiselta minältä. Jotain mikä oli ehkä vain huono uni tai kenties se ihminen oli joku muu.

Moldiv_1398787400342

 Paino korkeimmillaan ja dieettipaino

Yksi päivä kuitenkin oikeasti havahduin miettimään sitä, että kuinka elämäntapani ovat nyt niin erilaiset kuin ennen. Vaikka se on siis muille ihmisille ja minulle itsellekkin päivänselvä asia, niin en kuitenkaan ajattele asia enää niin. Elän ja hengitän tätä nykyistä elämäntyyliä, eikä tämä ole enää sitä, että jokainen päivä olisi hirveää kamppailua ja että se lihava tyttö vain huutaisi sisälläni, “päästä minut ulos!!”.

Tottakai tykkään herkuista ja ruokahimareita tulee ja repsahduksia sattuu nyt varsinkin massakaudella, olenhan kuitenkin edelleen vain ihminen. Dieetillä en kuitenkaan repsahduksia itselleni salli. Mutta se, että palaisin täysin entiseen ei tulisi enää kuulonkaan. Ajatus suorastaan naurattaa. Ja puistattaa. Elämässä on kuitenkin niin paljon enemmän kuin ruoka ja herkut. Okei, nytkin elämäni pyörii todella paljon ruuan ympärillä, mutta täysin eri tavalla. Nyt se on rakennus- ja polttoainetta keholleni. Rakastan ruokaa ja ruuan suhteen ja muutenkin elämässä olen kyllä todellinen hedonisti, mutta ruoka ei ole enää elämäni ainoa intohimo.

Miksi sitten elin miten elin?

Tottakai syy numero uno on se, että rakastan ruokaa. Ruoka on hyvää ja syöminen on kivaa. Olin ollut lapsesta asti lihava ja en tiennyt, että mitä vaatii olla hoikka. Teini-ikäisenä yritin laihduttaa, mutta lihoin kaikki kilot tuplana takaisin. En vain tiennyt, mitä on syödä kulutukseni mukaan ja varsinkaan, että mitä on syödä terveellisesti. Olin herkkupeppu ja en tiennyt paremmasta. Liikuntaa en harrastanut ikinä ja kokemukseni liikunnasta perustuivat vain koulun ahdistaviin liikuntatunteihin.. missä tietysti… minä, se lihava tyttö valittiin aina viimeisenä joukkueeseen. Kääk! Menee jo ihan johonkin huonon komedialeffan juoneen! 😀

Yksi teoriani lihavuudelleni on minun keskittymiskykyni ja tapani tylsistyä helposti. En esimerkiksi pysty katsomaan vähääkään tylsää elokuvaa ilman räpläämättä koko ajan puhelintani. Minulla on kokoajan oltava jonkinlaisia virikkeitä tai sekoan. Töissäkin vihaan hiljaisia päiviä ja otan mieluummin vaikka kauhean ruuhkan kuin sen, että vain pyörittelen koko päivän peukaloitani.

Syöminen oli minulle tekemistä. Aina kun minulla oli tylsää niin menin jääkaapille. Ja huom. silloin vielä elettiin aikaa ennen älypuhelimia! 😀 Aina kun katsoin telkkaria söin, koska pelkkä telkkarin katsominen itsessään oli muka aivan liian puuduttavaa. Syöminen toi virikkeitä. Nyt olen oppinut hyödyntämään energiani erilailla ja saan salilla purettua energiani todella hyvin.

En tiedä, onko minulla ihan keskittymishäiriötä, tuskin.. mutta minulla on vain huono keskittymiskyky. Ja keskittymiskykyni on valikova. Jos kuuntelen mielenkiintoista ihmistä, muistan keskustelusta häkeltyneenä kaiken. Mutta jos juttelen tylsän tyypin kanssa tai aiheesta, mikä ei kiinnosta, en muista keskustelun sisältöä, mutta muistan kyllä minkä väriset kengät tyypillä oli ja minkä merkkinen auto pysähtyi punaisiin valoihin.

Toinen syy lihavuudelle oli se, että olin hieman sad puppy ja ehdottomasti lohtusyöppö. Silloin en ollut vielä käsitellyt tiettyjä menneisyyteni asioita ja lääkitsin itseäni alkoholilla ja ruualla. Käytökseni oli aika ajoin jopa hieman itsetuhoista. Heikkouteni ja vahvuuteni on olla herkkä ihminen. Nuorena se oli huono juttu. Itsetuntoni ei ollut hyvä, olin täysin toisten vietävissä ja rikkuvainen kuin lasikenkä. Ilkeät ihmiset pääsivät liian helposti ihoni alle ja en uskonut itseeni ja taitoihini ollenkaan. Lukiovuodet olivat todella hankalia minulle. Olin nuori ja naivi tyttö, kuka ei vielä oikein tiennyt, että kuka hän on. Koulu, autokoulu, työt ja muutaman läheisen kuolema ylikuormittivat tämän herkän tytön aivan täysin, mistä sitten eskaloitua muutaman vuoden totaalinen romahdus. Silloin painoani alkoi todella kertyä. Hajosin ihmisenä täysin. Olin täyttämässä juuri 18 ja en kokenut olevani valmis kohtaamaan maailmaa aikuisena. Kaipasin vanhempiani suuresti, mutta he yrittivät jo itsenäistää minua, mutta minusta tuntui, että he hetkellisesti hylkäsivät minut. Asia ei ollut niin ja enpä itse ulospäin näyttänyt, että hei, nyt tämä tyttö kärsii.

 

Victim or victor?

Sittemmin olen käynyt pikkuhiljaa läpi menneisyyteni haamuja, käsitellyt niitä, antanut anteeksi ja mennyt eteenpäin. Minusta on kasvanut kokemusteni kautta vahva nainen. Olen edelleen herkkä, mutta nyt uskallan sanoa, että koen sen vahvuutena. Osaan asettua muiden kenkiin, enkä näe maailmaa vain oman napani kautta. Aistin liiankin helposti muiden tunnetilat ja haluan kaksinkäsin auttaa välillä koko maailmaa. Unettomat yöt saan jos en pysty auttamaan. Koen elämän tunteiden (ja hyvin vähän järjen :D) kautta ja näen maailman kauniina paikkana. Vaikka voisin kokemusteni perusteella olla kylmä ja kyyninen ihminen, kuka kostaa kokemiaan muille, niin en alistu sellaiseen. Päätin, että käännän kokemukseni vahvuudeksi ja haluan auttaa muita ja pienillä teolla jättää kädenjälkeni tähän maailmaan.

collage_5

Mun uusi opittu elämänasenne onkin, että elämä on tasan sitä, mitä me itse siitä tehdään. Ulkopuoliset voi tulla ja tehdä harmia, mutta siitä ei kannata katkeroitua ja saati sitten heittää hanskoja tiskiin ja luovuttaa. AINA pääsee ylöspäin, aina. Aina löytyy keino päästä elämässä eteenpäin. Jos sä et nauti sun elämästä, tee sille jotain! Ei täällä kukaan muu tuu rakentaan sun elämää sun puolesta. Sä menestyt jos teet töitä sen asian eteen. Takapakkeja sattuu aina, mutta kun sillä ei ole merkitystä, että kuinka usein sää kaadut, vaan kuinka usein sää nouset ylös. Elämä tulee aina heittään kiviä sun tielles, mutta sä voit itse päättä ylittää ne. Ketään muuta ei saa syyttää oman elämänsä virheistä tai tappiosta. Ja pahinta mitä voi tehdä on katkeroitua. Ikinä ei saa antaa valtaa pahoille ihmisille ja pahoille kokemuksille. Me jokainen ollaan meille parhaan elämän arvoisia ja on meidän jokaisen oma tehtävä tehdä töitä sen elämän eteen. Kannattaa kaivaa se unelma-elämä sieltä valitusten, surun ja tekosyiden alta antaa palaa. Jokainen päivä kun et tee niin on hukattua aikaa. Usko itseesi, tee ihan pirusti töitä unelmies eteen ja tee just sitä mistä nautit. Ja ole hyvä ihminen. Se on mun elämänmantra.

Tee hyvää ja huomaa kuinka hyviä juttuja alkaa sattua sinullekkin.

 

Oletteko itse miettineet syitä, että miksi esimerkiksi sitä ylipainoa on teille kertynyt tai miksi liikunta ei maistu tai laihdutus onnistu? Ovatko muut yhtä kovia itsetutkiskelijoita ja pohtijoita, kuin minä? 🙂

Henkilökohtaisemmat kysymykset tai tarinat voitte halutessanne laittaa blogini facebooksivun (Health’s kitchen) inboxiin. 🙂

20 Comments

  1. :-) sanoo:

    Kiitos ihanasta postauksesta! Sun elämänasenne on niin ihailtava 🙂 !! oot paras!

  2. weeti sanoo:

    Hyvä postaus! Monillahan juurikin se henkinen puoli vaikuttaa siihen, että lihoaa. Mä lihoin valitettavasti sen takia, että en osannut/tiennyt terveellisiä elämäntapoja. Elin verhot silmillä että on ihan ok herkutella joka.päivä ja vehnähöttö on kunnon ruokaa. Vasta täysikäisyyden kynnyksellä aloin lukemaan asiasta. Laihduin tosi nopeasti, sillä mä pidin liikunnasta ja olin aina harrastanutkin sitä ahkerasti, ruokailut vaan oli ihan perseestä aiemmin 🙂

    • Pauliina sanoo:

      Tosi monilla on valitettavasti tuo sama, että ei vain tiedä mitä se terveellinen ruoka on. Mutta ihan mahtavaa, että otit asioista selvää! wau! 🙂

  3. Tiina sanoo:

    Oot ihan superi! Ja hyvä teksti :)!!
    Hehe, täällä myös yksi hemmetin huono keskittymään-ihminen :D.

  4. Miumau sanoo:

    Hei!
    Olen jo hetken aikaa seuraillut blogiasi ja upeaa muodonmuutostasi. Itsekin 30 kg laihduttaneena koen samankaltaisuutta, ns. sielujen sympatiaa kanssasi. Tiedän mistä kirjoitat. 🙂
    En ole aiemmin ommentoinut kirjoituksiasi, mutta tästä postauksesta jäin miettimään kovasti tuota aloituslausetta; kirjoitit ettet tunnista itseäsi “vanhoista” ajoista tai että olitko ihan eri ihminen. Hmm…
    Ajatteleppa tältä kantilta; ihminenhän muuttuu elämänsä kuluessa, se on selvää. Jokainen elämänkokemus ja koettelemus tekee sinusta sinut. Et siis olisi tuollainen tänään, jos et olisi ollut ennen mitä olit? Itse koen, että elämänkommelluksemme, ilot ja surut, hyvät hetket ja pimeät hetket / tekemämme virheet jne. tekevät meistä sen mitä olemme tänään. 🙂
    Tsemppiä sulle ja itsetuntemuksesi tielle 🙂

  5. Heli sanoo:

    Ihan mahtava kirjoitus! KIITOS. 🙂 ite aloin lihoa noin lukio ikäisenä, aloin seurustella ja kaipa mulle kasvo seurusteluperse 😀 (okei,okei..oma vikahan se oli) nyt sitte tätä 30kg:tä ylimäärästä on tiputettu puoli vuotta ja 8kg lähteny! Pirun hitaasti mutta varmasti!
    Kiitos muutenki ihan superista blogista ❤

  6. tia sanoo:

    Välillä pitää oikein lukee näitä sun juttuja ennen kun uskoo sua 😉 Eiköhän tääkin muija jätä noi hullut kohta siis taakseen ja keskity vaan oman elämänsä rakentamiseen 🙂 Kiitos apina <3

  7. Laura sanoo:

    Upea kirjoitus, vautsi! 🙂 Just tällaista huonojen elämäntapojen ja omaan itseensä tyytymättömyyden taustalla piilevien syiden pohdiskelua tulis mun mielestä painottaa paljon enemmän sen sijaan, että lähdetään suoraan iskemään treeniohjelmaa ja ruokavaliota käteen – yleensä se tilanteeseen johtaneiden seikkojen tunnistaminen auttaa huomattavasti myös tavoitteiden määrittelyssä, itsensä ymmärtämisessä ja elämäntapojen muutoksessa 🙂

    Mäkin päädyin yhdessä vaiheessa omaa “muodonmuutostani” pohtimaan sitä, miksi olin elänyt koko siihenastisen elämäni niin kuin olin elänyt. Luonnollisestikin perheen tavat ja kasvatusmallit ovat vaikuttaneet oman elämän muotoutumiseen ja esimerkiksi arvotettuihin asioihin jo pienestä pitäen: koko muu perheeni on suurikokoista, ruoka on aina toiminut niin palkintona kuin lohdutuksenakin eikä mua tai sisaruksiani koskaan patisteltu liikunnallisten harrastusten pariin. Oon kirjoittanut asiasta noin vuosi sitten täällä ( http://maailmanauraa.blogspot.fi/2013/08/nobody-can-go-back-and-start-new.html) ja tuostakin hetkestä ulkonäkö on muuttunut tähän päivään melko radikaalisti. Lähinnä tuosta tekstistä kuitenkin löytyy vähän paremmin jäsenneltynä ajatuksia tilanteeseen johtaneista tekijöistä ja vaikka etenkään aikuistuttuani en voikaan laittaa kaikkea perheen elämäntyylin piikkiin, on sen vaikutus kuitenkin ollut todella merkittävä ajatusmaailman kannalta. Suurikokoisuutta ei periaatteessa ole koskaan haukuttu, mutta siitä ei koskaan olla oltu myöskään ylpeitä – vaatteet ostettiin mielellään hieman liian suurina, jotteivät muodot näkyisi selkeästi ja vatsamakkaroita häpeiltiin. Kaikesta huolimatta grillireissut olivat kuitenkin arkipäivää ja iltaisin suklaalevyn kanssa vallattu sohvannurkka ehdottomasti enemmän sääntö kuin poikkeus. Näin kirjoitettuna tää kaikki kuulostaa aivan kauhealta… 😀 En kuitenkaan haluais lähteä syyttelemään vanhempia tästä kaikesta, sillä ruoka- ja liikuntajuttujen taustalla on heidänkin osaltaan monenlaisia tekijöitä eikä terveellistä elämäntapaa ehkä vain osattu lähteä hakemaan oikealla tavalla. Lapsuus ja nuoruus oli mulle painon tuomasta epävarmuudesta huolimatta onnellista aikaa ja nykyisellään elämänlaatu on luonnollisestikin parantunut vielä huikean paljon enemmän itseluottamuksen, energiatasojen ja elintapojen parannuttua muutaman vuoden takaisesta 🙂

    Apua, musta tuntuu nyt että tästä kommentista tuli ehkä maailman sekavin ja jäsentelemättömin koskaan… Toivottavasti mun pointti kuitenkin löytyy jostain kaiken tämän höpötyksen välistä 😀 Perheen ja kasvatuksen merkitys on siis olennaista, mutta etenkin hieman vanhemmaksi varttuessa kasvaa myös oma vastuu omasta hyvinvoinnista eikä kaikkea voi missään nimessä vierittää oman menneisyyden harteille. Itseään niskasta kiinni ottaminen voi olla hieman vaikeampaa, mutta ehdottomasti palkitsevaa ja erilaiseen toimintaan johtavien syiden selvittäminen on oikeastaan todella terapeuttista! 😀 Vielä nykyäänkin vanhojen, vuosikausien ajan pinttyneiden tapojen haamut ovat vielä huomattavissa ja palkitsen itseäni yhä edelleen silloin tällöin ruoalla – nykyään onneksi huomattavasti parempilaatuisella ja ennen kaikkea pienemmällä määrällä 😉 Myös tuon tekemisenpuutteen aiheuttaman syömisen tunnistan itsestäni ja sen kanssa oonkin saanut tehdä ehkä kaikista eniten töitä. Pikkuhiljaa hyvä kuitenkin tulee!

    Kiitos nyt vielä kerran tästä inspiroivasta postauksesta – keep going! 🙂

    • Pauliina sanoo:

      Ihana kommentti ja olen kanssasi niin samaa mieltä kaikesta ja todella tajuan, mitä haet takaa.

      Niinpä, se että lihavuus hoidetaan pois pelkällä ruokavaliolla, on sama kuin masentuneen hoito pelkillä lääkkeillä. Se ei vaan toimi. Henkinen puoli jää usein liian vähälle huomiolle ja kilot lihotaan pois ja oikeita ajatusmalleja ei oikeasti sisäistetä.

  8. Axl sanoo:

    Hyvältä näyttää sekä muodokkaampana että hoikempana. 🙂

  9. Kristina sanoo:

    Itkin tota loppua lukiessa. Erittäin ihana ja koskettava kirjoitus. Ehkäpä mäkin voisin menestyä ja olla onnellinen ankeasta menneisyydestä huolimatta.
    Kiitos tästä tekstistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *