Suuri pakaratreenipostaus ja lukijoilleni spesiaali alekoodi!
20.9.2015
Videoblogissa unelmia ja häröilyä
26.9.2015
Show all

Noin 9kk ja elämäni muuttuu..

 

En pysty enää salaamaan tätä teiltä. Niin suuren muutoksen tämä tuo mukanaan. Elämä muuttuu kertaheitolla. Elämä ottaa uuden suunnan. Joudun ottamaan vastuuta jostain muustakin kuin itsestäni. Ei ole enää vaan minä ja mun treenit.. Elämään tulee merkitystä ja paljon vastuuta.

Photo 16.9.2015 16.10.58

Jännittää tosi paljon, mutta samalla en malta odottaa. Onhan 9kk pitkä aika. Siinä on aikaa opetalla asioita tulevan varalle ja henkisesti valmistautua tulevaan vastuuseen.

Nimittäin musta tulee Personal Trainer.

Trainer4You-logo

Hahaa!! Eiks niin, että kukaa ei edes ajatellut, että olisin raskaana!! 😀

Aloitan kuukauden päästä Trainer4Youn koulutusputken ja jos siis kaikki menee niin kuin pitääkin, niin ensi kesänä olen PT ja pystyn alkaa tekemään valmennuksia. Haaveissa on vaikka minkälaisia kuvioita ja meininkiä. Muun muassa verkkovalmennus, jotta kuka tahansa pystyisi saamaan minulta treeniohjelman ja ruokavalion yms. riippumatta siitä missä asuu. Itse siis ainakin toistaiseksi asun Tampereella ja täälläpäin tekisin valmennukset. Mutta tästä lähdetään ja katsotaan kuinka suureksi sitten se ura urkenee tästä. Edelleen siis käyn tottakai samalla korkeakoulua ja aion sieltä myös valmistua ajallaan. Kyseessä kun kuitenkin on yrittäjyysopinnot, niin saan nämä kaksi koulutusta yhdistettyä vallan mainiosti.

I-H-A-N-A-A!

File 22.9.2015 9.40.50

#mustakosunpt?

Kuka tykkää tästä huutaa hep!! 😀

P.S. Muistakaa käyttää edellisestä postauksestani löytyvä alennuskoodi! 🙂

34 Comments

  1. Tuuli sanoo:

    HEP!!!!

  2. Jutta sanoo:

    Jos asuisin Tampereella nii huutaisin itteeni täällä jo sulle harjotus valmennettavaks heti ku sun valmennuskoulu alkaa :DD
    Vaikka suunnitteilla kyllä muutto Tampereelle:D Mut hienolta kuullostaa!

    Ja ainiin, ensin ajattelin toki että vauva, mut samalla sekunnilla tajusin et tuo on luultavasti vaan jekku! 😉

  3. Alesya sanoo:

    Meinasin jo onnittella sua raskaudesta 😂😂 haha!
    Mutta todella hieno juttu että susta treineri on tulossa. Tulet olemaan todella hyvä ja ymmärtäväinen esimmerki sun tuleville asiakkalle. Varsinki sellaiselle jotka halua laihduttaa. Kukaan koko elämänsä aikaana ollut normaalli painonen valmentaja pysty ikinä ymmärtämään eikä samaista millaista on elää ylipainoisena! Tsempia sulle todella paljon!! 💖

  4. Senja sanoo:

    HEP!! uskon että susta tulee hyvä pt 🙂

  5. Krista sanoo:

    Hep ja vau =).

  6. milla sanoo:

    Mahtavaa!! Ite just muutin tampereelle, voi vitsit 😉

  7. Jonna1983 sanoo:

    Mäkin melkein tulin jo onnittelemaan kunnes muistin sun viestin, jossa mainitsit pt-koulutuksesta 😀

  8. Riikka sanoo:

    Hep! 🙂 aivan mahtavaa! Täällä yksi tampereen lähimaastossa asuva koevalmennettava jos jossain vaiheessa kaipailet haha! 😀 huippu homma!

  9. eve sanoo:

    Mä jotenkin arvasin et tää on källi etkä oo oikeesti raskaana! 😀 Toi otsikko oli liian paljastava ollakseen totta ;D

  10. Jenni sanoo:

    No nyon hyviä uutisia! Mää oon nii mukana. Asunki varmaa jossai sun naapurissa mutten oo uskaltautunu tohon salille viä yksin toopeileen vaikka todellakin olis syytä:–D

  11. Inka sanoo:

    Ei vitsit tosi hieno juttu! Sä oot kyllä niin pt ainesta! Sulla on asennetta Pt:ksi ja juuri sitä empatiaa ja omaa kokemusta. Itekin kyllä jos asuisin Tampereella niin ottaisin sut ilomielin Pt:ksi! Hieno päätös ja onnea! 🙂

  12. Emmi sanoo:

    HEP!! 😀 Ihan mahtavaa nainen,jeii! 😉 Verkkovalmennusta odotellessa! Woop woop! 😃💁💪

  13. Mona sanoo:

    Ihan mahtavaa! 🙂
    Oon varma että susta tulee hyvä pt!

  14. sk sanoo:

    Jee tsemppiä tulevalle uralle! Oonkin tässä miettiny, et mitkä ne sun suuret suunnitelmat tulevaisuudelle on ku oot aina välillä vihjaillu niistä ni tää taitaa olla ainaki yks niistä? ;D

  15. primebody sanoo:

    Huijari hahahahah 🙂 Mää olin jo ihan fiiliksissä et ihanaa vauvoja lisää 🙂 🙂

  16. hepu sanoo:

    HEP. ..eihän tästä voi muuta kuin tykätä 🙂 susta tulee varmasti huippuhyvä pt.

  17. Heidi sanoo:

    Hei! Yleensä en kommentoi blogi tekstejä, mutta nyt on pakko ! 🙂 Löysin sun blogin tuossa jonkun aikaa sitten. Ensinnäkin KIITOS, sun asenne koko laihuttamisen ja treenauksen suhtee on ihailtavaa ja musta o ihana huomata että joku muu ajattelee asioista lähes samalla tavalla kun minä, varsinkin sen takia että omasta lähipiiristä ei löydy ihmisiä jotka olis niin kiinnostuneita treenauksesta ja ravinnosta kuin itse. Oon saanu sun blogista hirveesti motivaatiota jaksaa omaa diettiä eteenpäin ja uskon että susta tulee aivan mainio pt vielä, ja uskon että voit olla varsinkin painonpudotus asiakkaille juuri se oikea henkilö tukemaan projekia ja jaksamaan loppuun asti 🙂

    • Kiiitos! Juurikin tuo puolestaan kannustaa minua tekemään uran pt:nä ja ravinnon ja treenin ympärillä. Haluan, että kaikki muutkin kokevat sen ahaa-elämyksen, että heistäkin on tähän! 🙂

      Harmi, että lähipiiristäsi ei löydy samanhenkistä ihmistä.. itsekkin olen joutunut rakentamaan lähiriipirini perhettäni lukuun ottamatta ihan uusiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *