Dieettipossu
2.12.2014
Mitä OIKEASTI tapahtuu, kun laihdut yli 40kg
10.12.2014
Show all

“oot tuhdimpi kuin kesällä”

Lupauduin töihin jouluapulaiseksi ja ennen nyt ensimmäistä työvuoroani mietin, että voi jukra, olenkohan paljonkin isompi, kuin mitä kesällä olin, kun viimeksi olin vielä töissä. Tai, tiedän että olen. Koska sehän on herranjumala koko massakauden idea, rakentaa lihasta. Mutta koska tiedostan, että olen samalla saanut kyytiin mukaan myös laittoman paljon fläsää mukana, niin ajatuksiini hiipi, että iiks mitähän nyt sellaiset ihmiset ajattelevat, ketkä eivät ole mua hetkeen nähneet. Tähän asti massakausi on  sujunut ongelmitta ja olen säästynyt ikäviltä kommenteilta. Edes suorasainainen mummini ei ole kommentoinut mitään ja olen osannut ajattella, että no, toivottavasti kropastani näkee, että tässä myös rakennetaan lihasta, eikä suinkaan, että olisin vain laiskuuttani ja saamattomuuttani lihonut.

Kunnes sitten menin sinne töihin. Ensimmäisen vuoron ensimmäinen viisi minuuttia ja miespuolinen kollegani totesi, että olen paljon tuhdimpi kuin kesällä. Ja sanoi, ettei tarkoita pahalla, mutta että sen näkee.

Ahaa. Tuhdimpi? Siis tuhdimpi? Siis läskimpi?

Menin tilanteesta hämilleni. Yleensä en jää helposti sanattomaksi, mutta en osannut reagoida tilanteeseen. Vuosia sitten tuon tapainen ulkonäkööni negatiivisesti puuttuminen oli aikalailla arkipäivää ja traumat niistä ajoista tulivat kirkuen takaisin. Olin vain hiljaa ja jatkoin kankeasti small talkkia. Samainen henkilö jatkoi kertomalla tutuistaan, ketkä myös ovat olleet “massalla” ja saaneet vain läskiä ja ei yhtään lihasta. Ja kuinka itse syö tällä hetkellä 1700 kaloria päivässä ja laihtuu 800g viikossa.

Oookei… miksi hän kertoo minulle tätä? Päässä kolisee edelleen sana “tuhti”. Eli siis näytänkö mä vaan tuhdilta ja siltä, että tässä on nyt vaan kerätty fläsää eikä lihasta. Ja ei nää ihanat työvaatteet ainakaan mun vartalolle eduksi ole… ai kauhee, oonko mää ihan kamalan näköinen… No, ei muuta kuin iloisesti palvelemaan asiakkaita seuraavaksi seitsemäksi tunniksi, just kun toi mulkku on avautunut mulle. Hyvin alkoi tämäkin työvuoro.

Vitsi mikä ääliö. Kun aloin pääsemään yli tästä hämmenyksestäni, että joku voi sanoa toiselle päin naamaa jotain tuollaista, tulin vain vihaiseksi. Kuka helvetti sanoo naiselle, kuka on viimeisen vuoden ollut massakaudella (ja hän oli asiasta tietoinen) ja treenannut kuin hullu, että siitä on tullut tukevampi?! Ja miksi, oi miksi hänellä on tarve sanoa asia ääneen minulle itselleni? Minulla on peili, vaaka ja valmentaja. Olen hyvin tietoinen omasta kropastani. Ja en jaksa alkaa selittämään tilannettani tyypille, kuka on selkästi täysi ignorantti ja ei tiedä lajista mitään. Ensinnäkin, jos olet mies ja joudut syömään vain 1700 kaloria päivässä laihtuksesi, jotain on pahasti pielessä. Itse syön tällä hetkellä 2500 kaloria päivässä ja laihdun kilon viikossa. Miksi? Koska aineenvaihduntani on kunnossa sekä treenaan kovaa ja lenkkeilen.

Välillä ihmetyttää, että mikä ihmisiä oikeasti vaivaa. Mä en itse ikinä ole kenellekkään tyly tai ikinä haluaisi loukata ketään tietentahtoen. Ainakaan ilman syytä. Sitten kun mulle ollaan asiattomia, niin se onkin asia erikseen ja sitten annan palaa. Kaikilta tietysti joskus pääsee sammakoita ja kaikilla on joskus huonoja päiviä, mutta tuossa ei selkeästi ollut kyse siitä. Tyypin perusluonteen tuntien tuossa oli tasan kyse siitä, että tuo ihminen on oikeasti pohjimmiltaan vain ihan jäätävä mulkku. Myöhemmin tein hänelle myös hyvin selväksi, että minulle ei todellakaan puhuta noin. Jos jonkun oma naisihanne on nainen, kuka painaa 45kg ja itse ei tue tai ymmärrä naisten treenausta ja massakautta, niin se on mulle fine, niin kauan kunhan ei tuu siitä mulle avautuun. Ja jos jollekkin on epäselvää millainen on offi ja miten se toimii, niin kysy. Älä perkele mene sanomaan toista tukevaksi. Ja tässäkin tapauksessa veikkaan, että jos olisin ollut mies, niin tämä tyyppi olisi vaan heittäny yläfemmat ja sanonut, et hei, kaverihan on kasvanu kokoo! 😀

Niin kuin olen sanonut, niin tämä massakausi on osaltaan ollut aika katastrofi, missä on ollut myös sellaisia seikkoja mukana, mitä en ole kertonut, enkä tule kertomaan tänne blogiin, enkä muutenkaan kerro kuin vain tutuilleni. Mutta noin muuten, olen kasvattanut pihviä todella kiitettävästi olen itseeni hyvin tyytyväinen.

Päivän opetus: jos sinusta ei ole treenaamaan kovaa, salli se silti muille. Mä olen nainen ja mä päihitän salilla monet perusjampat mennen tullen. Jos koet sen jotenkin miehuutesi uhkana, niin ole hyvä ja tule mun kanssa salille ja otetaan skaba siitä että kumpi on kovempi jätkä.

Ja,

ÄLÄ puutu toisten ulkonäköön.

IMG_1577

 T. ehka vahan tuhti

33 Comments

  1. Maria sanoo:

    Oon lukenut blogiasi jonkin aikaa, mutta kommentoin nyt ekaa kertaa. Olipa urpo kommentti ja kertoo tosiaan enemmän sanojasta kuin susta. Ei kukaan joka kommentoi noin toisen ulkonäköä, voi olla hirveän fiksu. Näytät erittäin hyvältä ja tulet näyttämään vielä paremmalta tulevaisuudessa.
    Näytät upealta. Olis muuten kiva kuulla, miten tyyppi reagoi, kun sanoit sille takaisin! Noiden persumulkkujen ongelma on se, että harvoin ihmiset sanoo niille mitään (ihmiset joko syyttävät itseään toisen huonosta käytöksestä tai toteavat että “sellainen se nyt vaan on), joten hyvä homma, että sanoit takaisin!

    • Pauliina sanoo:

      Oi kiitos <3 Oli onneksi pahoillaan ja yritti selittää tilannetta huonolla päivällään (oli ollut edellisiltana kuulemma ryyppäämässä ja kärsi krapulasta....), mutta tyyppi on ennenkin laukonut semi-asiattomia, joten pääsi nyt kertaheitolla meikäläisen mustallelistalle tällä kommentilla. 😀 Mun huono ja hyvä tapa on se, että en oikeen kestä tollasta bullshittiä ja aika herkästi sanon ihmisille takaisin. Sitten joskus on kyllä sillainkin, että hitto kun olisin vain antanut taas olla. 😀 😀

      • Suvi sanoo:

        Ooks vähän lihonu? Massakaudella on tarkoitus kasvaa koko eikänlihoa entisiin mittoihinsa.

        • Pauliina sanoo:

          En ole itseasiassa, sataankuuteen kiloon olis vielä vähän matkaa 😀 Kehonkoostumusmittaus kertoo kyllä sen, mitä kroppa pitää sisällään. Camoon, en ihan noin helppoon provoon tartu. 😀

  2. pauliinafitworld sanoo:

    Pakko kyllä sanoa, että on harvinaisen tyhmä kommentti. Asiahan on juuri noin niinkuin sanoit, että antaisi sitten edes muiden treenata rauhassa. Ja tuo mies kyllä varmasti laihtuukin sen verran viikossa, mutta voisin väittää, että ei kovin pitkäjänteistä laihdutusta ole tuollainen 1700 kcal ruokavaliolla 😀 Moni ei tajua, että jos haluaa oikeasti kunnolla näkyvää kehitystä, ei sitä tule miinuskaloreilla ja pakostikin sitä fläsää tulee myös samalla. Mutta niinhän sitä sanotaan, että tyhjät tynnyrit kolisee eniten. Tsemppiä treeneihin, olet tehnyt upean muodonmuutoksen ja matka vaan jatkuu! 🙂

    • Pauliina sanoo:

      Niinpä, kyllähän nyt raavas mies tuollaisilla kaloreilla laihtuu, mutta raja voi tulla hyvinkin pian vastaan. 😀 Ja kun hänellä ei nyt selkesti mistään kisadieetin viimeisistä hetkistä ole kyse. 😀

      Oi, kiitos upea kaimani! <3 p.s hyvä pylly! 😛

  3. Jeka sanoo:

    Huh mikä idiootti. Pakko tähän kertoa omakohtainen kokemus miesten “mukavista kommenteista”. Yksi tuttuni pitää naisten salilla käyntiä yleisesti outona ilmiönä, eikä ymmärrä mihin sillä “tähdätään”. Monet kerrat oon joutunut hänelle selittämään miksi itsekin salilla käyn (parempi olo, työhyvinvointi ja kunnon parantaminen noin yleisesti.. etc etc..) Ja miksi siellä käyn niin usein. Oon jo niin kyllästyny jauhamaan koko asiasta oikeastaan kenenkään kanssa ja kertomaan “motiiveista”. Yks kaunis päivä tää torvelo sitten laukas sanoa päin naamaa,että “sullahan häviää loputkin tissit” ja “ei kyllä kohta tiedä näytätkö enemmän mieheltä vai naiselta..” Että kyllä näitä näköjään riittää! Se on kumma vaan kun nää tämmöset kommentit kuulee yleensä miesten suusta, naiset sitten varmaan supisee keskenään (tiedä häntä

    • Pauliina sanoo:

      Joo, just näitä taunoja. Ja se on, että jos hän on päättänyt olla ymmärtämättä, niin ei se tule ikinä ymmärtämään. Mut sellasilta ihmisiltä tuo on hanurista, että sitten pitää just mollata niitä naisia, ketkä siellä salilla haluaa käydä. Pitäisi omana tietonaan nuo nasevat kommenttinsa. 😀

  4. milla sanoo:

    voi jumalauta.. kommentista jo selviää ettei tällä tyypillä oo kyllä aavistustakaan mitä massakausi pitää sisällään.. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tollaset kommentit on mun neuvo sulle, vaikka ymmärrän että se on helpommin sanottu kun tehty.. Pitää muistaa että kaikilla on eri ihanteet ulkonäön suhteen mä esim pidän sua ihan älyttömän kauniina naisena ja helposti vaihtaisin ton sun “tuhdin” kropan omaani 😀 muodot tekee naisesta kauniin <3 ihanaa joulua sulle <3

    • Pauliina sanoo:

      Niinpä. 😀 Joo, ensin oli hämmennys, sitten ärtymys.. nyt vain koko tyyppi lähinnä naurattaa. 🙂

      kiitos ja ihanaa joulua! <3

  5. Pata Kattilaa... sanoo:

    Tökerö kommentti, mutta eipä se mulkuksi nimittely tai koulutuksen pilkkaaminenkaan (facebookissasi) fiksua ole.

    • Pauliina sanoo:

      Tyyppi ei olisi mulkku jos olisi jättäny tökerön kommentin sanomatta. Ja minä tunnen tyypin, sinä todennäköisesti et? 🙂 Ja hah, kaikkihan insinöörivitsit tuntevat! Relaa! 😀

      • Pata Kattilaa... sanoo:

        Joo ja kaikki tietävät myös läskivitsit, eihän niillä kukaan mitään tarkoita, hei relaa! XD

        Ei vaan, ihan yhtälailla kun sinä otat henkilökohtaisesti kommentit painostasi, koska olet tullut kiusatuksi sen vuoksi, voi joku insinööri ottaa henkilökohtaisesti kommentit koulutuksestaan koska on niin kyllästynyt niihin.

        • Pauliina sanoo:

          Niin olet oikeassa. Ja aina on joku kuka täällä muutenkin loukkaantuu tai ottaa itseensä mun jutuista. Se on tän blogin kääntöpuoli. Joku loukkaantuu, vaikka en edes yrittäisi loukata. Erona tässä tilanteessa on se, että mies haukkui henk.koht minua ja siitä saa silloin suuttua ja silloin saan antaa samalla mitalla takaisin. Ihan sama soimaako pata silloin kattilaa. Ja hän ei todellakaan heittänyt sitä vitsinä. 🙂

          Mutta sen pyydän anteeksi jos sinua tai jotain insinööriä huonoilla vitseilläni loukkasin, se ei ollut tarkoitukseni. Minulla on kaunoja tätä ihmistä vastaan, ei insinöörejä. Ja vitsit käsittelevät minun mielestäni käsitteenä stereotyyppistä insinööriä ns. “hahmona”, eikä missään nimessä pilkkaa heidän koulutustaan. Ja tässä tapauksessa oli vain huvittavasti kyse juurikin tuon kaltaisesta stereotyyppisestä inssistä. Sellainen kenellä nuo sosiaaliset taidot ovat täysin kateissa. Ymmärrätkö? 🙂

          Mutta edelleen, olen pahoillani. Ja hei, ihminen ketä eniten ihailen maailmassa, eli isäni, on insinööri! 🙂

          Ja olettaisin, että inssivitsit ovat sosiaalisesti hyväksyttävämpiä kuin läskivitsit. Tuskin kukaan blondikaan ihan heti vetäisi hernettä nenään jos nyt pamauttaisin huonon blondivitsin. 😀 Ja en ymmärrä, että miksi pitää tulla sohimaan toisten riitaan. Sen olisin paremmin ymmärtänyt jos olisin sanonut tämän sinulle suoraan. On minullakin facebookki pullollaan erilaisia juttuja, linkkejä ja kommentteja ihmisten profiileissa, mitkä saattaisivat olla herjaavia minulle (ja kaikesta saa herjaavaa, jos vain on tarpeeksi mielensäpahoittaja), mutta niin kauan kun kukaan ei niitä kukaan minulle tule suoraan sanomaan, niin en jaksa välittää. Ei aina ihan kaikesta kannata vetää hernettä nenään… sitten vasta kun päin naamaa ollaan täysin tahallaan ilkeitä juuri sinulle.

          Ja pata kattilaa soimaa tolla läskivitsiheitolla! 😀 #burn

          Eli aika rohkeasti uskailtaisin väittää, että pikkaisen eri asia, että joku tulee päin naamaa kommentoimaan toisen painoa kun että sinä luet jonkun randomin naisen blogin facebooksivuilta huonon inssivitsi. En tunne sua ja en sulle sitä kohdistanut. Eli, pyydän anteeksi, mutta herrajeesus siunaa mun vereni nyt taas, ihmiset. Oikeesti.

  6. Viivi sanoo:

    Hitto mikä idiootti! “Oli ollut edellisiltana kuulemma ryyppäämässä ja kärsi krapulasta…”, tosi hyvä syy. 😀 Krapulahan ei toki ole itseaiheutettua… Ja miten sen varjolla sais muka puhua toisille noin törkeään sävyyn?! Hyvä että annoit tyypin myöhemmin kuulla kunniansa. Hyvältä näytät! 🙂

  7. sofiaa sanoo:

    Näytät upealta! Itse olen suht “tuhti” naiseksi, treenaan salilla 4 krt viikossa ja aerobiset päälle. Rasvaa on ylimääräistä varmaan kymmenisen kiloa, mutta lihastakin oon saanut muutaman viime vuoden aikana melko paljon, jotkut vanhan takit ei esim mene hartioista vaikka muuten mahtuvat. Ärsyttää välillä olla isompi kuin suurin osa muista naisista (olen myös tosi pitkä) ja isompi kuin osa miehistä, mutta sitten kun salilla nostelen mavesta kymmeniä kiloja enemmän kuin joku mies tai tänään kun jalkaprässissä puskin about kahtasataa kiloa ylös ja tajusin et damn, näissä “tuhdeissa” reisissähän on poweria, niin eipä harmita tää koko niin paljon… Jokainen näyttäköön siltä kuin itse haluaa ja havitelkoon sellaista lihasmassaa, joka itsestä näyttää hyvältä ja muut pitäköö päänsä kiinni. 😀

  8. Sanna Latvala sanoo:

    Huh huh! Melkoisen tökeröä, mutta samalla lähinnä huvittaa tämä mies joka syö sen 1700kcal ja laihtuu kuikeloksi, sillä noilla kaloreilla ei kyllä lihasta miehelle tehdä! Ja kuka tykkää luuviuluista? Ööö.. Ei kukaan kenellä on yhtään hyvä maku! ;D Pitää olla muotoja ja nimenomaan niitä lihasmuotoja! Etkä sä todellakaan ole tuhti tai tukeva, vaikka toki pehmeämpi kuin vuosi sitten dieetillä ollessa. 🙂 Nehän on kaksi ihan eri asiaa! Olla dieetillä ja massalla ja tuskin kovin moni pystyy olemaan massalla keräämättä YHTÄÄN ylimääräistä siinä samalla..
    Hienosti menee! Tsempit sinne! Sun tän hetkinen kroppa on mun ehdoton tavoite! 😉

    http://pudotus.blogspot.fi

    • Pauliina sanoo:

      Niinpä ja tottakai sitä näyttääkin reilusti isommalta kun nyt lihaksissa on ytyä. Eri asia se minullakin oli dieetillä, kun lihakset olivat tyhjät ja niissä ei ollut enää paineita. Nyt lihakset on täydessä pumpissaan ja hell yeah sitä on “tuhdimman” näköinen. 😀 Plus siihen nesteet ja tää kaikki fläsä päälle. 😀

  9. Jeka sanoo:

    Oho mun kommentti jäänyt näköjään kesken. Loppuun piti vielä todeta,että koirat haukkuu ja karavaani kulkee!

  10. Jenna sanoo:

    Huh, mulla aina tulee näistä mieleen sanonta, että nainen on naiselle susi, mun mielestä sen vaan pitäs olla et ihminen on toiselle susi. Aivan uskomattoman tökeröä käytöstä, ja ei ikävä kyllä varmasti ole yksin.
    Ihan yleisestikin ihmiset kommentoivat toisten ulkonäköä ja painoa ihan liian helposti, vielä enemmän jos kyseessä on ylipainoinen ja kyllähän siitä saa nyt sanoa… Se vaan tahtoo kyllä olla niin että jokainen tiedostaa oman painonsa oli se sitten mikä tahansa varmasti paremmin kuin kukaan muu. Ja siis tällä en tarkottanut et sä olisit mitenkään mitensenytoli tuhti vaan kyllä näkee ihan selkeästi että treenaat paljon ja lihasta siellä on 🙂
    Ymmärrän kyllä sen että jokaisella on se oma ihanne kroppa, josta tykkää ja joka omaa silmää miellyttää, mutta ei se silti tarkoita et muunlaiset olisi väärin tai että olis okei käydä kommentoimaan sitä. Itselläkin se oma ihanne on, mutta en mä nyt lähde kellekkään sanomaan et sä oot liian lihava/laiha/lihaksikas yms. koska se todellakin on se OMA ihanne ja mielipide. Kaikkein tärkeimpänä kuitenkin on että ulkonäkö ei kerro mitään kenenkään luonteesta ja siitä millanen ihminen on.

  11. Sanna sanoo:

    Rohkea veto jälkikäteen ottaa asia tyypin kanssa vielä puintiin. Itsekin tällaisena “entisenä pullukkana” olen saanut oman osani läskikommenteista ja en varmaan vieläkään uskaltaisi nimittelyyn puuttua. Joten rispektit sulle tyttö!

  12. Heddi sanoo:

    Moi,
    tunnistin sut töissäsi. Musta olit juuri sopiva ja erittäin kaunis 🙂 . Tää blogi on ihan huippu. Itse vielä keräilen motivaatiota raskauskilojen pudottamiseen, 10 kg on vielä jäljellä ja 10 kg jo tiputettu. Mulle sun blogista on ollut paljon apua. Ainiin! Ehkä tää työkaveri oli vain kade 😛 .

  13. Inkku sanoo:

    V-ttu, että mua ärsyttää tollanen. Mielestäni tässäkin kommentissa on enemmänkin kyse siitä, että naiset, naisten vartalot ja naiseus ovat sellaisia asioita edelleen, joita on oikeus ruotia ja arvostella. Vähän sillain kuin se olisi joku perusoikeus arvostella, perusteluksi tulee just tää “mut siis niinhän se on”, tai “mut siis oothan sä isompi kuin silloin” tai mitä ikinä. Siis just se, että ihmisillä ja valitettavan usein juuri miehillä on oikeus arvostella esim. naisen vartaloa, milloin on liian pieni pylly, milloin liian iso, liian leveät hartiat, pitää olla timmi, mutta hyi helvetti jos “näyttää mieheltä”, hoikka kroppa, mutta ei liian laiha, vatsalihakset, mutta ei ehkä kuitenkaan liikaa, treenattu ja kuiva mutta ei niin paljoa että tissit lähtee ja oikeesti lista on loputon. Nainen on jatkuvassa ristivedossa, mutta hyväksyntää ei voi saada vaikka tekisi mitä. Miesten vartalot tai miehuus ei ole MITENKÄÄN samalla viivalla naisen vastaavien kanssa, koska miehen lihominen kuitataan high fivella tai sillä ei muutenkaan nähdä korrelaatiota sen suuremmin esimerkiksi mitä tulee vaikkapa (parisuhde/intiimi-)seuran saamiseen. Tulee mieleen MTV:n Used to be fatin yks jakso, missä high schoolista valmistuva tyttö on murtunut (suuresta) ylipainostaan ja alkaa kuntoilla ja laihduttaa. Sitten paljastuu, mistä tytön vääristyneet käsitykset siitä, että pitää laihtua SIKSI että joskus saa poikaystävän, johtuu. Tytön isä puhuu jatkuvasti juuri siitä, että “jos haluat naimisiin, sinun pitää laihtua”, “pojat rakastavat naisessa eniten kaunista vartaloa”, ja sitten vielä “lohduttaa” tytärtään tokaisemalla, että “no sinulla on sentään kauniit kasvot, kaikilla ei ole sitä vaikka olisivat laihoja”. A-P-U-A. Se on tosi helvetin hyvä opettaa lapselleen, että sussa muuten sitten merkkaa vartalo ja kauniit kasvot, että niillä sä “ansaitset” sit sen aviomiehen joskus kunhan vaan hankit ne ensin. Menee vähän korkealentoiseksi taas, mutta mun mielestä tää tarina ja ton äijän kommentti menee aika samaan kaavaan pohjimmiltaan, ne molemmat pohjautuu siihen naisen ruotimiseen ja ulkonäköön perustuvaan arvotukseen. Siis, vaikka olisi kyseessä, että sä olisitkin yhtäkkiä lopettanut reenaamisen ja lihonut 15 kg niin se EI OLE SILTI mikään syy ruotia sun omaa, henkilökohtaista vartaloa! Mun mielestä ei ole merkitystä, että treenaatko vai etkö ja mistä se mahdollinen fiilis “isontumisesta” johtuu – onko se sit lihasta, läskiä vai liian paksu ulkoilukerrasto. Ei kenellekään pitäisi olla oikeutta ruotia sun vartaloa, niin kuin se olisi joku kommentoijan omaisuus, josta hän vaan toteaa, että “et ole enää niin tuottava(n näköinen)”. Älkää oikeesti likat unohtako, että ei teidän tarvitse oikeuttaa treenaamisella tai millään muullakaan sitä, että teidän kroppaa ei saa ruotia ja arvostella.

    Ja jokainen pöllömpikin sit hiffaa nyt, että en puhu mistään ääritilanteista, tai että missään tilanteessa ei voisi sanoa arvosteluvivahteista kommenttia esim. kumppanin vartalosta, tai ottaa vastaan vaikka lääkärin kehoitusta laihduttaa jne. Puhun tässä nyt rakenteellisesta naisen vartalon arvostelusta.

    • Pauliina sanoo:

      Hyvä kommentti ja hienot argumentit. Olen samaa mieltä kanssasi. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi rinnat: jos sinulla on pienet rinnat, se on mukamas nou, silikonit, nekin mukamas hyi nou, ja luonnollisesti isojen rintojen pitäisi olla kauniit ja eikä ollenkaan roikkuvat, samassa missä muun kropan rasvaprosentti on kuitenkin pieni. Eli, kusessa ollaan joka helkutin tapauksessa ja eri miehille kelpaa eri vaihtoehdot, joten fuck it! Mua ei kiinnosta mitä ykskään Hjallis on musta mieltä. Kunhan itse oo itseeni tyytyväinen ja tuo avomies pitää mua kauniina, niin se riittää! 😀

      Itselleni hoettiin tuota, “sulla on kauniit kasvot” -kommenttia aina. Ja ihmeteltiin niin kovasti, että miksi se on loppupeleissä muka loukkaava.

  14. Inkku sanoo:

    Ääh, kirjotin pitkän kommentin, mutta se tais hävitä bittiavaruuteen. En jaksa kirjottaa enää uudelleen. Lyhennettynä:
    – mikään ei oikeuta naisen vartalon arvosteluun, sen kieltämistä ei tarvitse oikeuttaa treenamisella tai millään muullakaan, mikään ei oikeuta ulkopuolisia arvostelemaan
    – v-ttu mikä idiootti
    – rakenteellinen naiseuden ja naisten vartaloiden arvosteleminen – mikään ei koskaan ole hyvin tai riittävän hyvin
    – miehillä niin paljon helpomaa, koska lihominen kuitataan huumorilla tai muulla ei-niin-vakavalla-keinolla, eikä sillä nähdä suurta korrelaatiota esim. ihmissuhteiden aikaansaamisessa toisin kuin naisilla.
    – nainen on kuin pokaali, jota voidaan arvostella. Mies voi olla ruma, lihava, mitä ikinä – mutta silti mahdollisen korkean älykkyystasonsa vuoksi arvosasteikolla oikein karismaattisen veijarin tasolla. Nainen ei tätä voi koskaan olla (ainakaan tässä maailmassa). Hyvänä esimerkkinä Hjallis.

    • Pauliina sanoo:

      Tosi moni on sanonu samaa, että vaikuttaa, että kommentti katoaa! :O Mutta kommenttisi on täälä ja juuri sen julkaisin! Nou hätä <3

  15. M sanoo:

    rasittava kommentti, ja rasittavia tollaset miehet! itekin nostan penkistä meidän salilla enemmän kun monet miehet. Joskus ärsyttää myös naiset, jotka ihailee sitä 45kg laiheliinikroppaa ja tuijottaa lukemia ja ulkomuotoa. Mm. omassa kaveripiirissä kun vertaillaan että kuka painaa minkäkin verran ja kun joku on niin laiha. Sit yhdistetään voimaharjoitelua harrastavat naiset automaattisesti naiskehonrakentajiin, eikä nähdä että välimuotojakin on, mm. timmi ja lihaksikas kroppa joka oikeasti jaksaa myös nostaa rautaa, eikä vaan crossailla.. 🙂 kiva nähdä että maailmassa (täällä bllogimaailmassa :D) on samanlaisia!!

    • Pauliina sanoo:

      Jep, ja kun mulle on ihan sama mitä just porukka ihailee, kunhan ei heijasta negatiivisesti muhun niitä ihanteitaan. Mä tulen tulevaisuudessakin pitään ihan kunnon massakausia, ihan sama mitä muut on siitä mieltä. Massallahan se lihas kasvaa ja rauta nousee ja se on hienoa se! 🙂

      Tsemppiä penkkailuun ja rispektit!

  16. Roosa sanoo:

    Jos kerran oli krabbe niin toivottavasti kyseinen herra oli laskenut eilisiltansa juomat tähän 1700 kcal päiväsaantiin XD Näytät upeelta, tommosta vaa vatuttaa ku ei pärjäis sulle! ;D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *