Bodarin pakolliset – kaksi ehdotonta asiaa keittiöön
7.8.2015
How to do: juhlameikki
12.8.2015
Show all

Rehellinen lataus laihdutuksen aloittamisesta

Heippa! Sain lukijalta toiveen, että kirjoittaisin siitä että miten oma laihtumiseni lähti käyntiin. Ja miten aloittaa laihtuminen. Minulla on jo yksi teksti aiheesta, laihdutuksen aloittaminen. Teksi on jo aika vanha, mutta se on yksi luetuimmista teksteistäni.

013 Vuosi 2009

Ensimmäiseksi sanon, että katsokaa Netflixistä dokumentti, Fed up. 

Miten itse päätin aloittaa laihtumisen? Mikä sen kirvoitti ja miten aloitin? Itselläni kesti kauan etsiä laihtumiseen tarvittava palo. Olin tyypillinen laihduttaja ja aloitin laihtumisen uudelleen aina joka maanantai. Minun piti ensin totaalisesti kyllästyä silloiseen elämääni ja omaan peilikuvaani. Niin kauan kun se herkkujen täyteinen elämä on vielä jokseenkin kivaa, laihtuminen on huomattavasti hankalampaa. Itselleni tuli siis totaalinen seinä vastaan. Ei enää. Ei enää sitä, että kun katson peiliin niin haluan vain itkeä. Ei enää sitä, että mitkään vaatteet eivät sovi ja perusvaatekaupan isoin koko on minulle pieni. Ei enää itsesääliä. Ei enää tekosyitä. Ei enää!!

Siis totaalinen kyllästyminen. Itseäni edelleenkin eniten tässä maailmassa ärsyttää se, että maristaan asioista, mutta ei olla valmiita tekemään mitään niiden eteen. Siinä ei ole mitään järkeä, että vihaa ja haukkuu itseään ja ulkonäköään mutta vartti sen jälkeen hamuaa sipsipussille. Ei mitään järkeä! Jos joku asia ottaa pattiin ja haluat siihen muutosta… muuta se asia!

Kyllä, todellakin tiedän, että asiat eivät ole noin mustavalkoisia ja laihtuminen ei ole helppoa. Todellakin tiedän sen. Mutta tiedän myös, että omien tapojen muuttaminen on mahdollista, ihan sama vaikka ne olisivat jo lapsena opittuja. Muutos on vaikeaa, työlästä ja vaatii ihmiseltä paljon. Yksikään kaalisoppadieetti tai laihdutuspilleri ei toimi. Miksi? Koska vaikka kuinka kauan söisit pelkkää kaalisoppaa, niin fakta on se, että niin et voi elää lopun elämääsi ja kun lopetat kuurin, niin palaat vanhoihin ruokailutottumuksiisi. Simple as that.

Ensimmäinen askel on siis kohdata totuus. Ihan kaikessa.

??????????????????????????????????Vuosi 2015

Olenko lihava? Miksi olen lihava?

Tee REHELLINEN katsaus omaan ruokavalioosi. Ja nyt oikeasti rehellinen. Kaikki pienetkin napostelut, kaikki mitä juot. Lasket kaikki mukaan. Nyt vertaat ruokavaliota liikkumisesi määrään.

Ja pelkällä liikunnalla kukaan ei laihdu. Silloin pitäisi oikeasti liikkua jo ihan koko päivä, jos pelkällä liikunnalla pystyisi laihtumaan. Ruokavalio on kaiken a ja o ja liikunta on siinä vain todella vahva tukipilari.

Miksi haluat laihtua? Miksi et laihdu?

Nämä ovat kysymyksiä, jotka sinun tulee rehellisesti kohdata. Ihminen pystyy valehtelemaan itselleen ihan uskomattoman paljon. Itsehän en juurikaan koskaan ollut edes yksin alasti. Vaa’alla en käynyt vuosiin. Keksin tekosyitä tekosyiden perään ihan joka asiaan. Olin muka vain turvonnut ja muutama kerta salilla riitti siihen, että kaikki ruoka meni suoraan lihaksiin.. jep.

Sitten on mietittävä ne omat sudenkuopat. Hamstraatko herkkuja kotiin? Syötkö paljon pikaruokaa vai vain isoja annoksia?

Löydä ongelma ja keskity sen ratkaisemiseen. Älä osta kotiin enää herkkuja. Piste. Kyllä se minullekkin olisi aika kova paikka vaikka olenkin jo hyvin vahvasti omaksunut tämän elämäntavan. Jos kotona on herkkuja, niin varsinkin rakennuskaudella ne tulee vain kummallisesti syötyä sieltä.

Ja sitten tämä kuuma peruna; tekosyyt.

Aihe, joka aina herättää tunteita. Olen kuullut varmaan maailman kaikki tekosyyt. Ihmiset tulevat selittämään niitä minulle, vaikka en olisi itse sanonut aiheesta mitään. “En voi laihtua koska  ja siksi.. “osa kommenteista ja suoraan sivalluksia minulle. “Ei minulla ole aikaa tuollaiseen koska minulla on elämä” ja muuta mukavaa. Toiset taas sanovat sen, että heille se ei ole yhtä helppoa kuin minulle. Hmm, kuka sanoo, että tämä urakka olisi ollut minulle helppoa. On turha vedota rautaiseen itsekuriini, koska sekin on jotain minkä eteen olen tehnyt helkkaristi töitä. Lähtökohtani ovat hyvin samanlaiset kuin kenellä tahansa muulla. Olen lapsuudesta asti ollut lihava ja en ole ikinä ennen tätä elämäntapojen muutosta harrastanut mitään liikuntaa. Kaikki ne asiat, jotka minulla nyt on, ovat kovan työn tulosta. Olen itse saavuttanut kaikki, mitä minulla nyt on ja rakentanut itselleni sellaisen elämän, jossa viihdyn ihan kaikin puolin. Helppoa se ei ollut, mutta todellakin kaiken sen työn arvoista. Joten, älä tule sanomaan mulle, että kun tää oli niin helppoa sulle. Ei ollut. Eikä tule sinullekkaan olemaan.

Ja sen sanon, että omatpahan ovat tekosyysi. Minua ei haittaa se jos sinä et laihdu. Minä en olen oman urakkani jo tehnyt. Mutta ketä ne tekosyyt haittaavat? No sinua itseäsi. Ja kyllä, tottakai on olemassa myös oikeita syitä ja niitä en lähde tänne erittelemään. Aina joku kuitenkin loukkaantuu tästä tekosyy aiheesta ja sen vain sanon, että ole edes itsellesi rehellinen. Mitä ihmettä hyödyt siitä, pidät jotain asiaa esteenä sille, että voisit voida paremmin. Pointti onki se, että pitää oppia toimimaan sen asian ympäri. Aikatauluttaa, priorisoida, hankkia tukiverkosto, yrittää, keksiä, miettiä. Kaikkihan on kiinni siitä omasta halusta ja palota. Kuinka paljon sä haluat sitä muutosta? Kyse ei ole kenestäkään muusta kuin sinusta. Se on aivan sama mitä syitä muille esität. Kaikki se aika on vaan pois sun omasta onnistumisesta. Ja tottakai on olemassa sairauksia ja kiirettä, mutta sitten siihen täytyy vaan yrittää hankkia apua. Ja kun kaikki työ eteenpäin on plussaa. Siinä ei häviä mitään jos edes yrittää tai tekee pikkuhiljaa työtä kohti parempaa. Kaikki se on kotiinpäin.

????????????????????????????????????vuosi 2015

Jos ajattelet, että kilot kerääntyvät kuin itsestään, mene lääkäriin. Syynä voi olla ongelmat kilpirauhasen kanssa tai sitten esimerkiksi todella paha stressi. Silloinkin asialle tulee tehdä jotain. Ei kannata vain katsoa ja odottaa kun ongelma kasvaa kasvamistaan. Ja esimerksi jos kilpirauhasen kanssa on ongelmia plus ruokavalio on ihan retuperällä, niin ei se kaikki mene silloin sen kilpirauhasen piikkiin. Silloin sitä paremmalla syyllä tulisi syödä terveellisesti.

Laihtuminen ei tarkoita, että koko elämä olisi nyt menetty. Mua niin ottaa pattiin, että “haluan mieluummin nauttia elämästä, kuin vain syödä jotain rehuja ja laihduttaa.” Okei, good for you. Sitten teet niin, se on sinun valintasi. Itse en lihavana nauttinut elämästä. Ei, en ajattele, että lihavana ei voi nauttia elämästä. Vaan MINÄ en nauttinut silloin elämästä. Musta ei vaan ollut nastaa olla 18 -vuotias ja painaa saman verran kuin kaksimetrinen iso mies. Ja mä kun olen itse ihan keskivertopituinen nainen, nippa alle 170cm. Mun kohdalla ei todellakaan voinut sanoa, että lihavat on leppoisia. Mä olin masentunut, ahdistunut, kärsin aknesta ja kaiken maailman torikammoista ja muista ongelmista. En todellakaan voi sanoa, että elämä oli silloin kivaa. Ja silloin päätin, että se ruoka ja herkut ei todellakaan ollut sen arvoista. Mieluummin opettelen syömään oikein ja herkuttelen silloin tällöin. Ja musta tuntuu, että oikeasti lihavat tietää, että ei ne herkut oikeasti maistu ees enää niin hyvältä, kun tietää, että niistä tulee aina ihan paska olo. Se on vaan tapa, addiktio. Kun mikään muu ruoka ei enää vaan maistu miltään niiden karkkien ja herkkujen jälkeen. Siitä ruuasta tulee pakollinen paha. Sä samalla vihaat sitä, että syöt niitä herkkuja mutta et tiedä, että miten lopettaa. Tuossa elokuvassa Fed up, jonka mainitsin postauksen alussa, on aika hyvä selitys siihen, että miksi roskaruoka koukuttaa. Kun oikeasti fakta on, että ne herkut maistuu niin paljon paremmilta, kun niitä syö vain silloin tällöin. Ja, että tervellinen ruoka on oikeasti helkkarin hyvää mutta makuaistille pitää vain antaa aikaa tottua siihen.

Siksi laihduttamisen aloittaminen onkin se helvetisti vaikein juttu. Ja vastaus siihen löytyy pään sisältä. Jos asian konkretisoi, niin se on sitä, että heität kaikki herkut pois sun kodista ja et osta sinne enää yhtään uusia herkkuja. Tutustut siihen, että mikä on oikeasti ravinnerikasta ruokaa ja syöt sen mukaan. Mikä siinä sitten mättää ja on muka niin vaikeata?

No se oma pääkoppa. Jos et ole 110% henkisesti laihdutuksessa mukana, et siinä myöskään onnistu. Sun pitää löytää mun motivaatio. Miksi haluat laihtua? Miten paljon ja missä ajassa? Realistisia ja rehellisiä etappeja. Jos vaikka haluat laihtua vuodessa 30kg, niin otat nyt  välietäpiksi, että jouluun mennessä on -15kg pois. Jouluna saat syödä herkkuja ja sitten taas jatkuu. Maltilla ja järki mukana. Ei mitään, että 50kg pois 4kk. Herää nyt! Maltilliset tavoitteet.

Kumpi on parempi, pistää epärealistinen tavoite, kituuttaa itseään jonkin aikaa ja sitten epäonnistua koko projektissa ja lihoa kaikki takaisin korkojen kera.

Vai maltillisesti aloittaa lahtuminen, opetalla ajan kanssa täysin uudet ruokailutottumukset ja päästä maaliin pikkuhiljaa. Ja uskon, että tuo soitellen sotaan meininki on liian monelle vähän liian tuttu tapa.

Siinä siis laihduttamisen ensimmäinen askel; saada pää mukaan hommaan!

Photo-30.7.2015-10.17.41

Photo-30.7.2015-10.18.58

Kiitos Mass.fi treenipaidasta! <3

Seuraa instassa: @pauliina_olivia

Tykkää facessa: Health’s Kitchen 

Haastan nyt teidät lukijat! Sanokaa yksi syy, että miksi juuri sinä ONNISTUISIT/ ONNISTUIT laihtumisessa! Mikä sen teki ja miten teit sen?

37 Comments

  1. Mari sanoo:

    Herran jestas! Mä en ollu seurannu sua ollenkaan instassa, vaikka oon fanittanu sua jo kauan!! Korjasin virheen.

    Kiva, että kirjotit tästä, koska mäkin googlettelin kaikkia sun laihtumispostauksia tossa viikko sitten. En oikeastaan tiedä miksi, koska tuntuu, että tiedän laihtumisesta ihan tarpeeksi, jotta voin vain toteuttaa sen, mutta kai näitä tällaisia perseellepotkuja tarvii aina välillä silti. Toivoin myös, että liikunnan aloittamisella voisi laihtua edes vähän ja ärsyttää aina, kun joku sanoo, että ei voi 😀 Kai se on pakko uskoa vähitellen 😉

    • Mari sanoo:

      Varsinainen vastaus postaukseesi voisi olla se, että kerran aiemmin oon laihtunut onnistuneesti laskemalla kaloreita Keventäjissä. Jaksoin noin kuukauden laskea, mutta ilmeisesti opin siitä jotain, koska paino putosi vielä puolen vuoden verran ihan helposti.

      Jaoin sillon postia työkseni, joten energiankulutuksen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. En vain syönyt tarpeeksi päivisin ja sitten illalla korvasin kalorivajetta Fazerin sinisellä.

      Nykyään ongelma on toisinpäin. Väitän, että osaan melkein jopa syödä oikein, mutta liikun tosi vähän siihen nähden mitä olen joskus vuosia sitten liikkunut. Siksi toivon, että liikuntaa lisäämällä voisi saada jotain aikaiseksi..

    • Hyvä! 😀

      Kyllä näitä perseellepotkuja itse kukin aina silloin tällöin tarvitsee! 😀

  2. niina sanoo:

    itse asiassa ihan sama itseen tympääntyminen. lopetin herkut ekana ja 2 viikon kuluttua sokerin himo helpotti. sanoin vain itselleni että kaikki on ok ja sun ei oo pakko syödä (ylimääräistä ja herkkuja). 72 kg nyt 56 kg…

  3. Juliet sanoo:

    Mutta etkö sie laihduttanut aluksi aterian korvikkeilla?

    Mun mielestä ihan hyvä keino alkuun saada laihdutus käyntiin ja herkkuhimot kuriin.

    • Kyllä laihdutin ja kyllä niillä laihtuu. Toki onhan tässä ravitsemustieto vähän niistä ajoista parantunut.. 😉

      Mutta se on vähän kaksipiippuinen juttu. Itselläni kun on ollut paljon ylipainoa, niin tiedän kuinka tuollainen kova spurtti alkuun tekee hurjan hyvää motivaatiolle, mutta ateriankorvikkeissa on juuri se riski, että niiden jälkeen voi kilot tulla hyvin herkästi takaisin, jos palaa täysin entiseen. Eli lähtökohtaisesti en suosittele, mutta en sano ehdottomasti eikään.

  4. Emilia sanoo:

    Arvostan sua aivan mielettömästi tän sun elämäntaparemontin ansiosta! Ja huikeeta, että oot saanut todellakin muutettua kokonaisuudessaan elintavat ja pidettyä ne yllä. Itse en sinällään osaa samaistua lihavuuteen, ainoastaan painonpudottamiseen parin kuukauden rykäyksillä kisoihin, mikä on aivan eriasia ja varmaan miljoona kertaa helpompaa kuin tää mitä sä oot tehny.

    Oot kyllä mielettömän rautainen mimmi!

  5. ruska sanoo:

    Toivon, että omassa päässä on napsahtanut nyt vihdoin myös sillä oikealla tavalla! Hyvinvoinnin jäljillä on oltu ajatusten ja motivaation (lue: itseinhon) kerryttämisen suhteen jo parin kuukauden ajan, mutta tekojen tasolle pääsin vasta tasan viikko sitten. Oon aina syönyt sinänsä oikeita asioita, mutta aivan liian suurissa määrin tai muuten vain väärässä suhteessa. Lisäksi alkoholi, suklaa, jäätelö ja muut herkut on maistuneet milloin minkäkin tekosyyn varjolla.

    Erityisen ylpeä tästä vaivaisen viikon nuhteettomasta elämästäni olen siksi, että esim. perjantaina työpaikalla lähes pakkosyötettiin leivoksia, mutta pidin pintani. Lauantaina armas avoihminen puolestaan bongasi kaupan jäätelöaltaasta 3 x Ben & Jerry’s purnukoita kympillä ja lastasi ne pakastimeemme, koska olisi ollut rikollista jättää ostamatta. Näin ollen rakas mieheni veti koneensa ääressä jäätelöä suoraan purkista samalla kun itse sutkutin hien pintaan kuntopyörällä. Tänään puolestaan kävimme sukuloimassa kahdessa eri paikassa, joissa kummassakin oli tarjolla kakkua, pullaa jne. Mieheni jälleen lapioi kaloreita tyytyväisenä suuhunsa samalla, kun minulle huomaavaisesti tarjottiin terassilla kasvavia tomaatteja. Tähän päälle vielä menkat, jotka ovat aina olleet heti pienimmistäkin Prehistoric Monter Syndrom -oireista lähtien syy vetää napaansa mitä tahansa milloin tahansa aina menkkojen päättymiseen saakka.

    Kaikesta tästä huolimatta mulla on aiempaa energisempi fiilis, innostus terveellisempiä pöperöitä (tällä hetkellä VHH-painotteinen meininki) kohtaan ja ihan uudenlainen ylpeyden tunne itseäni kohtaan. Viimeisen vuoden aikana olen muutenkin alkanut uskoa itseeni ja lopettanut itseni vähättelyn, minkä vuoksi uskon, että tällä kertaa mulla oikeasti voisi olla onnistumisen eväät muuhunkin kuin kuukauden kestävään dieettiin.

    Siinä vaiheessa, kun mulla meinaa usko ensimmäisen kerran horjua tai homma olla muuten koetuksella, niin tuun taas hörähtelemään sun jutuilles. Tai oot kyllä niin rakastettavan raadollinen, että jään muutenkin seurailemaan!

    T. Pötykkä 170 cm / 94 kg

    • Loistavaa omistautumista! Tuli melkein itsellenikin hikikarpaloita otsaan kun luettelit noita “herkkutilanteita”. 😀

      Ja tuo on naulan kantaan, että alkaa uskomaan itseensä ja lopettaa itsensä vähättelyn. Mikä tietysti johtuu usein siitä, että se laihtuminen lähtee siitä kyllästymisestä ja itseinhosta. Ja varsinkin me naikkoset ollaan sellaisia, että ei liian helpolla uskota itseemme ja omiin taitoihimme. Mutta se kaikki tulee ajan kanssa ja jokaisen pienenkin onnistumisen ansiosta. Keep up the good work! 🙂

  6. Mikko sanoo:

    Itse kun aloitin laihduttamaan vuosia sitten jätin KAIKEN karkin, suklaan, jäätelön yms. paskan pois, mitä järkeä syödä lauantaina viikon kalorit, kun on mukamas ” karkkipäivä..” Mielestäni pitää olla ehdoton ja kaikki pois, ensimmäiset viikot saattavat olla vaikeita, mutta viikkojen päästä ei edes tee mieli.. Nykyään salilla 5 krt viikkoon ja tarkoitus kasvatella lihasta, vuoteen ei ole tullut syötyä karkkia, alkoholia, limsaa, sipsiä eikä edes tee mieli, kakkua jossain juhlissa “joutuu” 😀 ottamaan.

    Mulla on joka aamu herkkupäivä, kun saan kaurapuuroa banaanilla & raejuustolla ja musta kahvi <3

  7. Jylia sanoo:

    Itselläni painon nousuun vaikutti paitsi yliopistoelämän ja omassa kodissa asuminen niin viimeisen vuoden aikana myös pohjaton stressi. Ensin sitä painoa kertyi vai pikkuhiljaa, mutta viime syksynä kun stressihanat aukesi totaalisesti niin kas kummaa puolessa vuodessa tuli 5kg. Yhteensä siis plus 10kg normipainoon. Ja se myös tuntui 160cm pitkässä varressa.. Sykäyksen laihdutukseen sain kun en vaan jaksanut enää inhota peilikuvaani ja voivotella kun näytän mielestäni paksulta valokuvissa. Tiesin, etten osaa tehdä asiaa yksin joten hakeudun PT:n valmennukseen. Liikunta oli lisäksi jäänyt kaikenlaisten tekosyiden takia lähes olemattomiin vuodeksi, joten halusin myös opetella liikunnanilon ja oppia treenaamaan oikeasti salilla pelkän juoksumaton hinkkaamisen sijaan. Perusruokavalioni oli jo melko terveellinen, paljon kasviksia, lihaa jne, mutta paheeni olivat ne herkut, jotka usein saattoivat korvata aterioita. Nyt vedetään diettaamisen loppusuoralla, ei ole nälkää näkynyt ja salillakin on semi kivaa 😀 Puolen vuoden projektiksi otettiin tuo -10kg ja jos enemmänkin lähtee niin en valita 😉

  8. lillis sanoo:

    Itse onnistuin jo kerran ja nyt pitäisi onnistua uudelleen ja pysyvästi. Viime vuoden keväänä kävin salilla ja lenkillä n.5 kertaa viikossa. Söin terveellisesti ja herkuttelin hyvin kohtuudella ja mulla oli hyvä itsekuri sen suhteen. Luulin ettei mulla ollut yhtään itsekuria mutta löytyihän sitä. Kiloja lähti n.10 neljässä kuukaudessa, mikä oli huomattava määrä ei-ylipainoisesta kropastani. Olin ylpeä itsestäni ja ajattelin, et mä en tosiaan oo mikään jojoilija. Aika tarkalleen vuos sitten kun työt jatkui loman jälkeen alkoi loiva alamäki joka jatkuu edelleen. Nyt nuo kaikki kilot ovat tulleet takaisin. Jaksoin treenata jonkin verran, osittain kausittain. Herkuttelu kuitenkin lisääntyi koko ajan ja nyt olen viimeisen viikon sisään syönyt levyittäin suklaata ja pari pussillista sipsejä. Huhhh. Nyt pitäis todella ottaa itseä niskasta kiinni ja palata tuohon parempaan elämään ja oloon. Muistan kun viime keväänä ajattelin, ettei tämä edes ole vaikeaa tai työlästä. Niinpä, silloin löytyi tahtoa ja pää oli mukana. Se tahto pitää taas kaivaa jostain.

    • Se on jännä kuinka sitä itsekuria löytyy, vaikka kuinka luulisi toisin. Kun projektin saa käyntiin, huomaa itsestään pian sellaisia voimia, mitä ei olisi ikinä ennen uskonut. Ihminen pystyy kuitenkin aikamoisiin suorituksiin jos vain todella päättää pystyä. 🙂

  9. himpsis sanoo:

    Mulla kävi tässä kesän aikana niin, että mitta tuli täyteen omia läskejä. Ja mulla on suurin piirtein saman verran laihdutettavaa kuin sullakin oli. Suurimman osan lapsuutta ja aikuiselämääni olen ollut ihan normaalipainoinen ja treenannut 4-5 kertaa viikossa. Sitten tuli kolme lasta, kilpirauhasen vajaatoiminta, ja samaan aikaan kuvioissa oli myös alanvaihtoa (“kävin” oikiksen), talonrakennusta yms. Mä vaan kaiken ohessa kadotin itseni ja unohdin itsestäni huolehtimisen, kaikki muu meni aina edelle. Paisuin kuin pullataikina, ja olen vihannut itseäni kaiken tämän ajan. Lihavuuteni vaikuttaa pääni sisällä kaikkeen, mitä teen tai jätän tekemättä. Olen miettinyt makkaroitani ja muhkuroitani muun elämäni ohessa 24/7. Sen ajan olisi voinut käyttää paremminkin…

    Mä olen nyt opetellut nukkumaan taas kunnon yöunet (viime vuodet menneet noin 4 tunnin yöunilla) ja olen pistänyt ruokavalioni uusiksi (tai oikeastaan vanhaksi, sillä palasin vanhoihin terveellisiin tapoihini). Rekisteröidyin vuodeksi Sulamoon (ent. Kalorilaskuri), joka saa toimia työvälineenäni. Liikuntaa olen aloitellut pikku hiljaa ja lisään määrää vähitellen. Määräaikaisia töitä kun teen, niin tässä kohtaa pidän breikkiä ja keskityn muutaman kuukauden ajan siihen, että saan projektini kunnolla alkuun. Kyllä se oma terveys vaan on tärkein. Mä haluan olla mieheni ja lasteni elämässä mukana vielä vuosikymmeniä, haluan olla terve ja sporttinen, haluan voida hyvin. Mä en jaksa enää vihata itseäni ja unelmoida muutoksesta ja elämästä, jota haluaisin elää, ja juuri siitä syystä olen nyt alkanut elää sillä tavalla, joka vie kohti tuota tavoitetta. Minäkään en kuulu niihin, jotka ovat lihavana tyytyväisiä itseensä ja nauttivat elämästä. Siksi mun on pakko tehdä asialle jotain.

    Miksi mä onnistun? Koska mä olen päättänyt niin, eikä epäonnistuminen ole vaihtoehto. Mä en koskaan lähde mihinkään mukaan ns. puolivaloilla. Jep, matka on pitkä ja toisinaan varmasti kivinen, mutta askel askeleelta se maali on lähempänä. Takapakkiakin varmaan matkaan mahtuu, mutta ei kuin sitkeästi silti pitää katse maalin suunnassa. Lähtöpisteeseen en nimittäin enää koskaan halua palata.

    • “Kyllä se oma terveys vaan on tärkein. Mä haluan olla mieheni ja lasteni elämässä mukana vielä vuosikymmeniä, haluan olla terve ja sporttinen, haluan voida hyvin. Mä en jaksa enää vihata itseäni ja unelmoida muutoksesta ja elämästä, jota haluaisin elää, ja juuri siitä syystä olen nyt alkanut elää sillä tavalla, joka vie kohti tuota tavoitetta.”

      Tämä. Juuri tämä. <3

  10. Minna sanoo:

    Moi!

    Oon niin täsmälleen samaa mieltä sun kanssa näistä asioista. Nuo tekosyyt yms. Olen itse laihduttanut 18 kg oikeasti aivan itsestään, kun muutin elämäntapoja. En kärsinyt nälästä hetkeäkään ja olo vain parani kokoajan. Hiljaa hyvää tulee. Sulla on tosi elämäniloisia postauksia ja kuvia, aloin vasta seuraamaan blogiasi ja aion seurata jatkossakin 🙂

    Sellainen kysymys, että voisitko kertoa nykyisestä jalkatreenistäsi, sulla nimittäin on noissa kuvissa ihan upeat jalat! 🙂 Millaisia liikkeitä teet ja kuinka usein viikossa treenaat jalat? Ja onko sulla aina ollut noin mahtavat jalkalihakset!

    • Kyllä, laihtuminen ei automaattisesti tarkoita kamalaa nälkää. 🙂

      Voi kiitos ja itseasissa luonnoksissa on jo yksi alustava teksti jalkatreenistä.. se on vain kuvia vaille valmis. 😉

  11. Katya sanoo:

    Mahtava teksti!!
    Noita samoja motivaatio ajatuksia ja kysymyksiä pyörittellyt itsekin aikoinaan( ja toisinaan vieläkin) päässä.Laihdutin 2008-2009 välisenä aikana 10-15kg ja ensimmäisenä syynä tai motivaationa oli se,että kyllästyin olemaan hitain ja kömpelöin.Sitten pohdin,että mikä olisi se mun oma juttuni jossa haluan olla hyvä.Jostain syystä päädyin juoksuun!! Päätin että seuraavana keväänä juoksisin 1/2 maratonin.Sain kuulla ihmetystä muiden taholta ja kieltämättä monta kertaa nauroin itsekin itselleni,että “taisitpa pistää pullukka itselles nyt aikamoisen haasteen.”
    Mutta siitä se lähti.Ajatus ei varsinaisesti ollut laihtuminen,mutta se tuli siinä samalla,vähä kuin ihanana sivutuotteena.Totta kai tiesin,että painoa putoaa ja se oli erittäin tervetullutta,mutta pääasia oli saada liikkuvuutta ja nopeutta ja saada joku ihan oma juttu jota tehdä.
    Treeneihin tuli vuoden aikana niin juoksua ulkona kuin spinningiä talvella sisällä.Ruokailuihin tuli automaattisesti muutoksia,koska halusin jaksaa paremmin ja voida hyvin.Kipeällä ja turvonneella vatsalla kun on vaikeaa juosta.Veden juontikin lisääntyi automaattisesti.
    Mun neuvo on että keksi joku oma juttu.Joku syy liikkua.Innostu ja motivoidu siitä.Älä vertaa muihin vaan koita olla itseäsi parempi tällä viikolla kuin edellisellä viikolla. Ja jos et ole niin ei se haittaa.Takapakkia tulee kaikille.Ole myös armollinen. Ota pienin askelin ja tee pieni muutoksia niin liikunnassa kuin ruoassakin.Kiinnitä huomiota omaan paranevan oloon ja ammenna intoa ja motivaatiota siitä.

    • Todella hyvä motivaationlähde! Ja ihana huomata, että juuri siitä syntyi sivutuotteena tuo laihtuminen, eikä että tavoitteena on vain laihduttaa ja kituttaa itseään. Loistavaa. 🙂

  12. mk sanoo:

    Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet nimenomaan oman pääkopan sisällä. Mulle tärkeä käännekohta oli kysyä itseltäni, miksi en arvosta itseäni tarpeeksi pitääkseni minusta huolta. On pitänyt alkaa kuuntelemaan itseään. Mikä nyt on kun haluan syödä vatsani tai juoda pääni täyteen? Mitä haluan paeta? Pitää löytää ne jutut, jotka omassa elämässä tukee niitä asioita, jotka saa lihomaan ja sitten alkaa etsimään ja rakentaan niiden tilalle uutta elämäntapaa tukevia asioita.

    Mulle on myös ollut tärkeää olla itseäni kohtaan armollinen. Jos olen syönyt yhden suklaapatukan, se ei ole mitään verrattuna siihen, että olen kuukauden ajan syönyt terveellisesti. Jos syön viisi kertaa päivässä terveellisesti kuukauden ajan, se on 150 kertaa, jotka ovat minulle hyväksi. Se yksi suklaapatukka kuukaudessa kalpenee sen rinnalla. Tai jos se ei ole jäänyt siihen suklaapatukkaan vaan se on venynyt viikonlopun ahmimiseksi, niin ei ole syytä jäädä ruoskimaan itseään vaan pohtia syitä, miksi nyt kävi näin ja oppia siitä. Ensi kerralla samanlaisessa tilanteessa mahdollisesti tunnistaa riskitekijät ja pystyy toimimaan toisin.

    Tietynlainen rauha elämänmuutokseen on ollut tärkeää. Jos mun paino ei tipu, niin se ei nyt tipu. Se että olen kunnioittanut itseäni liikkumalla muutaman kerran viikossa ja laittanut kehooni minulle sopivaa, ravintorikasta ruokaa josta saan oikeanlaista energiaa, se on tärkeämpää kuin painon tippuminen. Mulle henkilökohtaisesti suurempi motivaattori on ulkonäön sijaan ollut oma terveys. Se että nukun hyvin, voin hyvin, olen energinen, iloinen, aktiivinen, innokas ja koen olevani terve siitä huolimatta että kehossani on ylimääräisiä kiloja. Se että vaatteet mahtuu päälle paremmin ja ulkonäöstä tulee ympäristöltä positiivisia kommentteja, ei ole se juttu. Ne tuntuu hyvältä, ihan mahtavalta, mutta ne kalpenee oman fyysisen ja henkisen terveyden rinnalla.

    Terveys on mun kohdalla ollut se juttu, mikä on vienyt eteenpäin. Mietin usein, miksi haluaisin aiheuttaa itselleni diabeteksen? Koska sillä tiellä olen ollut. Tai haluanko todella vaikeuttaa raskaaksi tulemista? Siihenkin kun ylipaino vaikuttaa. Tai että jos jonain päivänä olisin raskaana, haluaisinko tarjota lapselleni sellaista ravintoa, mitä olen itseeni aikaisemmin laittanut. Pitää löytää se juttu, mikä itseään motivoi. Ja voi olla että just nyt sitä ei löydy. Motivaatiokin on sellainen juttu, joka aaltoilee. Uskon, että ihan niinkuin päihteidenkäyttämisen kohdalla puhutaan, niin laihduttamisessakin pitää tavallaan vajota tarpeeksi alas, tai tulla sellainen kipukohta, jolloin siihen elämäntapojen muuttamiseen havahtuu oikealla tavalla.

    Ajoitus on ollut mun kohdallani tärkeää. Tai tämäkin ehkä liittyy siihen armeliaisuuteen. Kyse ei ole niistä tekosyistä, vaan enemmänkin siitä itsensä tunnustelusta. Jos tiedän, että nyt on kiirettä opiskelujen kanssa, kiirettä töissä ja stressi alkaa kerääntyä, pitää hellittää ja joustaa. Pitää löytää ne keinot, joilla omaa hyvinvointia voi tukea tuona hetkenä liikunnan, ravinnon ja unen kautta, eikä muodostaa niistä omaa stressitekijää. Sekin on oma taiteenlajinsa, että opit tunnistamaan, milloin pyrit keksimään tekosyitä esimerkiksi liikunnan välttämiseksi, ja milloin sinun hyvinvointisi kannalta on oikeasti parempi levätä, kuin liikkua.

    Mulle tässä elämänmuutoksessa on vahvasti ollut kyse henkisestä hyvinvoinnista. On ollut ehkä jopa helpompaa löytää tasapaino fyysiseen terveyteen, kuin mielen terveyteen. Keho alkaa jo olemaan tottunut terveelliseen ruokaan ja tavallaan ilmoittaakin jo, mitä se kaipaa. Samoin keho alkaa ilmoittamaan, että nyt on aika liikkua, on mennyt pari päivää ilman liikuntaa. Mutta mielen kanssa pitää pyristellä enemmän, pitää etsiä tasapainoa sen suhteen, ettei kerää elämäänsä etenkään stressiä. Ne on niin vahvasti kytköksissä toisiinsa, fyysinen ja mielenterveys.

    Mulle on myös ollut tärkeää hyväksyä se, että voi olla, että vaikka musta tuntuu nyt, että tämä kerta on erilainen kuin muut laihduttamiskerrat, niin tämä ei välttämättä onnistu. Voi olla, että palaan vanhoihin elämäntapoihin ja lihon menetetyt kilot ekstroina takaisin. Tällaiset elämänmuutokset vie aikaa. Olen hyväksynyt sen, että mun elämä tulee olemaan tietynlaista tasapainottelua ja opettelua vielä pitkän aikaa, ellei koko loppuelämäni. Ja se on ihan ok. Mulla on aikaa opetella.

    • “Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet nimenomaan oman pääkopan sisällä. Mulle tärkeä käännekohta oli kysyä itseltäni, miksi en arvosta itseäni tarpeeksi pitääkseni minusta huolta. On pitänyt alkaa kuuntelemaan itseään. Mikä nyt on kun haluan syödä vatsani tai juoda pääni täyteen? Mitä haluan paeta? Pitää löytää ne jutut, jotka omassa elämässä tukee niitä asioita, jotka saa lihomaan ja sitten alkaa etsimään ja rakentaan niiden tilalle uutta elämäntapaa tukevia asioita.”

      Samaistun ihan 100%.

  13. Mona sanoo:

    Muistan varmaan aina sen hetken, ku tuli mitta täyteen. Olin jo vuosia vältelly vaakaa. Kun olin sit pari kuukautta tehnyt töitä jalkojeni päällä, ajattelin et “no nyt uskallan kattoo sen vaa’an lukeman!” kuvittelin, että se olis paaaljon pienempi… Sit kun se liki 100kg jysähti siihen näytölle, meinasin saada slaagin. Sit vaa rehellisesti alusvaatteisillaan peilin eteen ja kauhee shokkihoito alkoi 😀 Oli pakko vaan katsoa sitä totuutta silmiin. Sit jäi herkut, jonka jälkeen löytyi kävelylenkit, jonka jälkeen terveellisempi ruoka. Luojan kiitos. 😀
    Enkä myöskään koskaan sanois, et olin onnellisempi silloin 162cm/99kg, kun nyt 162cm/64kg, vaikka herkkuja “sai” syödä joka päivä. Kyllä se onnellisuus tulee ihan muualta 🙂

  14. Anna sanoo:

    Kiitos!

  15. mjai sanoo:

    Ei ny liity aiheeseen, mutta missä sä käyt kampaajalla?

  16. Elina sanoo:

    Itse olen normaalipainoinen. En silti ole täysin tyytyväinen kroppaani. Läskiä saisi pari kiloa sulaa ja lihasta tulla tilalle. Ja tässäpä se temppu seisoo. Kerta ylipainoa ei ole, en meinaa löytää motivaatiota mistään. Toki vatsani voi kunnon herkuttelun jälkeen huonosti ja tämä hyvinvointi onkin hetkellisesti hyvä motivaattori. Mutta se ei kestä. Kun jätän herkut parilta päivältä pois, olo paranee ja seuraavana viikonloppuna ei taas kiinnosta. On ressiä ja on kiva katsoa leffaa karkkipussi sylissä. Samoin illalla rankan työpäivän jälkeen on mukavampaa syödä karjalanpiirakkaa, kun salaattia. En oikein tiedä mitä tekisin tän kanssa. Haluaisin olla enemmän tikissä, mutta en halua sitä ilmeisesti tarpeeksi. Olen ihan nätti näinkin, mutta en kuitenkaan omasta mielestä tarpeeksi. Huoh.

    Samaa mieltä olen kanssasi tuosta itselle valehtelusta. Ihminen on pirun hyvä siinä. Esim. kun itse mässyttelen jotain paskaa liikaa, jätän tietoisesti miettimättä mitä syön, jotta ei tulisi paska filis. Uskottelen siis itselleni, etten mä nyt niin paljoa syönyt. Samoin illalal keksin vaikka ja mitä tekosyitä syödä jotain hyvää. Parasta on, että uskon noihin syihin sillä hetkellä itse. Myöhemmin sitten tajuan, että ei helvetti, taas tätä.

  17. Hanna sanoo:

    Heips!

    Inspiroiva postaus, jälleen kerran. 🙂 Tekeekö sun valmentaja vielä niitä etävalmennuksia? Jos tekee, niin mikä hänen sähköpostiosoitteensa olikaan?

    Miksi onnistun tänä syksynä painon pudotuksessa? Hankin ammattilaisen tekemään itselleni treeniohjelman ja ruokavalion. Lisäksi olen kyllästynyt palaamaan ostoksilta itku silmässä, kun sovituskopin peilistä on katsonut takaisin kuvajainen, jota en tunnista omaksi itsekseni. En myöskään anna kandin työn ja opiskelukiireiden olla tekosyynä, vaikka tunnustan, että tänä kesällä hetken ajattelinkin, että “hitsi, en voikaan laihduttaa syksyllä, koska kandi”. 😀 Pois tommoset ajatukset!

  18. Viivi sanoo:

    Moikka! Ekana pakko sanoa että sä ja sun blogi ootte todella motivoivia ja ihan huikeen työn oot tehny. Rakastan sitä ettet juurikaan kaunistele asioita vaan sanot miten ne on, koska asioiden kaunistelua on ihan tarpeeks 😀

    Mulla lähti mun elämäntapa muutos käyntiin aika lailla vuosi sitten. Itellä oli aina mukamas jtn, sit kun-ajattelutapa oli tuttua. Sitten yks päivä mun pt-ystävä pyysi mua mukaan puistojumppaan ja eka ajattelin että no en tod lähe mihkää puistoon punkerona jumppaamaan. Kuitenki tuli ajatus että no jostain se on alotettava, astuttava pois mukavuus alueeltaan ja lähdin mukaan. Yllätyksekseni en ollutkaan ihan rapakunnossa, olin nuorempana kyllä liikkunut enemmän tai vähemmän joskus salillaki käyny, tosin sillon en tienny mitä tehdä siellä ja miksi… 😀

    Jumpan jälkeen oli vähän sekavat tosin hyvät fiilikset. Mietin että en halua enää kokea tukalaa olo tilaa ja eiköhän nyt oo herkuteltu ihan tarpeeks kun kunto oli mikä oli. Sitten ajattelin että tästä on hyvä alkaa parantamaan kuntoa ja saamaan hyvä olo liikunnasta. Ihanan ystäväni avulla laitettiin ruokavalioni kuntoon, ongelmani oli että söin oikeeta ruokaa ylläri ylläri liian vähän ja harvoin ja sit herkkuja vähä liikaa. En mitenkään gramman tarkasti punninnu ruokia vaan silmämääräsesti söin ja rupesin pikkuhiljaa liikkumaan enemmän ja otin salikortin. Ystävä teki ohjelmat ja ohjasi ne ja oli muutenkin henkisenä tukena.

    Keho alkoi muokkautumaan salitreenien seurauksena ja paino alkoi tippumaan siinä sivussa mikä tietysti motivoi lisää. Ekaa kertaa nautin täysillä salilla olosta kun tiesin mitä siellä oikeesti kandee tehä ja miten 😀 Puhumattakaan siitä hyvästä olosta mikä tuli, siihen jäi vähän koukkuun.

    Nälkä kasvoi syödessä. Aseteltiin mulle aina pikku välitavoitteita ja kun ne saavutti olo oli mitä mainioin. Sai ostella uusi vaatteita kun vanhat oli isoja, läheiset alkoi huomaamaan ulkoista muutosta ja sitä hyvää oloa mikä mulla oli. Keväällä sit laitettiin isompi vaihde silmään ja lisättiin aerobista ja ruokavaliota fiksattii vähän, olin pienellä kiristelydieetillä 7 viikkoa ja muutosta tuli lisää. Kesän alussa olin n. 13 kiloa kevyempi mitä olin painavimmilani ollut, en tiedä ees tarkkaa lähtö painoani kun tää painon putoaminen tuli tässä sivussa 😀

    No kesä tuli, oli ja meni vähän rennommissa meiningeissä. Salilla kävin aika harvoin ja kesäherkkuja tuli syötyä ehkä vähä liikaa, muutama kilo tullu takas ja kroppa tietty vähä löysistyny. Vähän harmittaa kun miettii missä kunnossa sitä ois jos pikku breikki ei ois näin paljoo venähtäny, mutta toisaalta taas on motivaatio huipussaan ja tätäkin mietin vaan opettavaisena kokemuksena. En kuitenkaan alusta joudu aloittaa ja onhan tässä koko elämä aikaa tavoitella sitä unelma kroppaa kiire ei oo mihkää. Hyvä olo ja liikkumisen ilo on se mistä en enää halua luopua. 🙂
    “Uudet” ruokailutottumukset on jo syvällä takaraivossa että vanhaan ei kyllä oo paluuta. Vatsa huutaa hoosiannaa jos ei syö aamupalaa tai ruokailuvälit venyy liian pitkiksi. Herkkuttelen silloin tällöin. Välillä on vieläkin opeteltavaa kohtuudessa. Kai se on että mussa asuu aina se pieni pullukka jätskin ja karkin mussuttaja joka välillä haluis tulla esille. Sillon pitää vaa muistaa miksi tähän hommaan on alun perin lähteny ja että olo on paaaaljon parempi kun herkuissa less is more 😀

    Sen vaan sanon että pitää ympäröidä itsensä motivoivilla ja kannustavilla ihmisillä. Pt-ystävälleni kuuluu suurin kiitos <3 toki muutkin ystävät ja läheiset on tosi kannustavia ilman heitä en varmastikkaa ois pitkälle pötkiny!

    Ugh olen puhunut olipas stoori 😀

  19. Erika sanoo:

    Aivan huikea postaus, oon ihan fiiliksissä! Kumpa saisin kaikki ihmiset jotka vähääkään haaveilevat laihtumisesta, lukemaan tämän. Faktat tiskiin kaunistelematta. You rock !

  20. hh sanoo:

    Maaliskuusta tähän päivään -15kg (lähtöpaino järkyttävät 90kg), sisältäen 6 viikkoa Fitfarmin Superdieettiä.. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *