Ystis Mylläreissä
15.2.2015
Terveysterrorisointi
21.2.2015
Show all

Surkeiden sattumusten sarja

 

Vaikka olen bloggari, niin en (aina) jaksa yrittää esittää ihmisille, että olen joku jatkuvasti yltiöpositiivinen, sateenkaaria kakkaava onnellisuuden ruumiillistuma. Olen normaali ihminen, normaalien ihmisten ongelmineni. Toki, en halua vain valittaa blogissani, mutta kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin.

Onhan ne iloisemmat jutut toki kivempaa luettavaa. 😀 Välillä vaan tulee ihan sellaisia ajanjaksoja, että ei tiedä piäisikö itkeä vai nauraa, kun jatkuvasti tapahtuu kaikkia hölmöä ja inhottavaa. Mutta aina näitä surkuhupaisia ajanjaksoja sitten on seurannut parempi, positiivisten sattumusten sarja, joten en liian marttyyriksi viitsi heittäityä.  😀

Tässä parin viime viikon tapahtumia

Jes. Nyt siivotaan vessanlattia, ihanaa. Miten se aina tuleekin noin likaiseksi. Pirun koirankarvat, hiuslakanjämät ja muu kakkara. Uu, vähän kloritee nii kylä meinaa lähtee! Seuraava aamu. Vedän lempparineuleeni päälleni, minkä eilen ajatuksissani heitin suihkuun mennessä suihkun lattialle. Jaha, täynnä vaalentuneita kloritetäpliä. Myöhästyn bussista ja kaverini tapaamisesta, kun piti etsiä (repiä hiukset päästä) uusi (puhdas) paita.

Taddaddaa, koulussa on tänään lyhyt päivä, jesjes. Parkkipaikallakin on vielä tilaa muutaman paikan verran, niin ei tarvitse viedä pidemmälle parkkiin tai maksulliseen parkkiin.

Jihuu, tunnit on ohitse ja kotiin. Jahas, joku on ajanut autonsa niin lähelle, että en pääse kuskin ovesta sisään. Satun vielä omistamaan ripauksen (jäätävän määrän) rattiraivoa. Perkele, joku alkoi samalla kyttäämään mun paikkaa, että koska lähden. Ootas nyt kun ensin findaan tän torvelon yhteystidot. Perkele autoverokin maksamatta tällä tyypillä. Perkele mikä kriminaali. Tuhisen tieni repsikan ovesta sisään. Odotteleva autokin on varmaa pelästynyt, koska sitä ei näy enää missään.

Okei, kotona ollaan. Vien koiraa ja saan kivasti raikasta ilmaa ennen kuin menen salille. Koira alkaa pungertaa kikkaraa ja vanhuspariskunta alkaa tuijottaman. Siis kyyläämään. Kun mun koira heittää noppaa. Juuust, no hupinsa kullakin. He jatkavat kävelyä, mutta kuikuilevat vähän väliä taaksepäin ILMEILLEN. Siis oikeesti, ilmeillen. Ei näitä juttuja voi keksiä. 😀 Kysyn, että mikä on hätänä, he katsovat taas ilkeästi ja jatkavat ripeämmin eteenpäin kipittämistä. Kerään koirani kaksut ja lähden kävelemään eri suuntaan. Katson vielä, että katsooko tämä vanhuspariskunta ja he ovat pysähtyneet tuijottamaan. Siis mitä? 😀 Kysyin jälleen, että mikä on nyt herrasiunaa se hädän nimi, niin mummo tarttuu miestään tiukasti käsikynkkään ja pistävät jalat viuhtomaan eteenpäin kuin viimeistä päivää. Okei, ärsytysmittari alkaa olemaan jo aika korkealla. Mielikuvaksi jäi, että he taisivat vahtia, että keräänkö koirani kakat. Tuskin he minun lukijakuntaani kuuluvat ja olivat vaan ujoja faneja. 😀

Seuraava viikko, kolme tenttiä ja yksi tärkeä haastattelu tulossa. Feelin’ good feelin’ fine.

Mutta eheii pieni ystäväiseni, meillä on sinulle vähän extremeä tähän viikkoon. Ja tällä kertaa bingo menee migreenin kohdalle!! DING DING DING!!!

IMG_20150129_084413Hymy on naisen paras meikki!!! 🙂 🙂 🙂

Tiistai,  tentti ja haastattelu. Okei, aloitetaan sillä, että pistän kellon soimaan ihan päin hevonpersiitä ja herään siis liian myöhässä ja päätäni särkee enemmän kuin haukea.

No, skippaan tentin ja kerään voimia haastatteluun. Oksettaa, sattuu päähän. Perkele oonko dokannut salaa itseltäni. Yök yök tekee pahaa. Koitan olla maate hetken, kipu yltyy ja yltyy. Joku yrittää vetää suonta päästäni läpi. Tai synnytän jotain alienia ohimostani. Ota panacodin, yritän lepäillä. Jahas, oksupoksu tuli ja haastatteluun olisi tunti aikaa. Perunko enkö peru. Yöök. yöök.

Päätän meikata itseni ja skarpata niin maan perkeleesti. Ajan koululle, missä haastattelu pidetään ja olen puoli tuntia liian ajoissa, koska aina pitää varautua siihen, että parkkipaikkoja ei enää olekkaan vapaana ja auto pitää viedäkkin kauemmas. Istun puoli tuntia odottelemmassa ja nieleskelen oksennusta. No, ainakin meikki onnistui ihan hyvin. Panacodi saa kaiken näyttämään niin hassusta. Ihiihi. Hassu paita. Ihiihi.

Toivottavasti en ripuloi. Olis niin mun säkää ripuloida yleisellä paikalla.

Haastattelutilanne vihdoin tulee, skarppaan. Puhun välillä höpöjä. Skarppaan. Kiitän ja menen kotiin. Kotona pää suoraan pönttöön. Mä selvisin! Ja en ees ripuloinu.

Seuraava päivä. Koska edellinen päivä meni migreenin kourissa, enpä pystynyt  lukemaan tämän päivän tenttiin, niin pakko skipata se ja jättää uusintaan. Ja minä kuka vihaan tekemättömiä hommia yli kaiken. Noh, koko päivä on vapaa ja olo on kai jo vähän parempi. Ja eikös se migreeni yleensä kestä vain päivän. Voisin mennä salille purkamaan tätä itutusta.

Joo. Yksi liike liikaa ja päästä alkaa taas repimään. Kotiin. Eka tirauta vaan nolot itku salin pukkarissa koska vähä tekee kipiää ja you know, oon tissiposki. Sitten kävele kotiin niin että auringonpaiste ei todellakaan syleilei ihanan keväisesti vaan tuntuu ihan saatanalta, mikä yrittää syödä mun silmiä sun päästä. Sitten seuraavat kolme tuntia meneekin kylppärin lattialle. Sattuu, koskee… juurihoitokin tais olla kivempaa.

IMG-20150206-WA0006Tällä kuvalla ei oo yhtään mitään tekemistä tän jutun kanssa, mutta aurinko paistaa ja hipsulihei!

Torstaina menen lääkäriin, sen verran hc-oloja nyt ollut. Tensioniska muuttunut infernaaliseksi migreeniksi. Sain kasan lääkkeitä, ehkäisy vaihtoon taas seuraillaan tilanteita.

Lääkkeillä olo on jo hieman parempi. Ainakin nyt väliaikaisesti. Päätän mennä miehen ja koiran kanssa happihyppelylle. Mies kun on joutunut viemään koiraa koko viikon. Jee, vähän ulkoilmaa ja pientä lenkkiä.

Mutta apua, kato. Onko ton tädin koira päässy irti? Eeei, se on vaan sillä vapaana. Tollainen harmaa puudeli. Hmm, kaupungissa ei sais kyllä pitää vapaana, mutta se on tollasen mummon puudeli.. ei kai se ny mitään.

Ennen kuin kerkeen kissaa sanoa, niin tämä mummon puudeli on hampaat ojossa hyökkäämässä kohti meidän koiraa. Minulla nyt tietty meni ihan pasmat sekaisin ja hyökkään vaan suoraan sen puudelin kimppuun, mutta se perkele luikertelee kokoajan pois. Mies, tuo minun ja koiramme sankari, saa puudelin niskasta otteen ja nostaa sen ylös. Sankari!! <3 <3 <3 vielä yksi <3

Mummo vain tapitti kokoajan paikallaan, tekemättä mitään. Kun pääsin tilanteessa ajantasalle ja koira oli saatu meidän koiran kimpusta pois, katsoin mummoa silmät suurena. Että no mitäs *****. Mummo vai hyssytteli, että oli kuulemma eka kerta, kun hänen koiransa puri toista koiraa. (Vaikka kyseinen koira räksyttää aina kaikille joka lenkillä.)

Mummolla taisi kyllä mennä tenaleidi vaihtoon sen kohtaamisen jälkeen. Sen verran nousi mama bear tunteet pintaan, kun meidän koiran kimppuun hyökättiin. 😀

Mutta onneksi meidän koiraan ei tullut naarmuja. Ja mummo saa kiittää onneaan, että hänen verenhimoinen jyrsijänsä selvisi hengissä. Meidän koira kun on tuollainen 20kg staffinrontti. Onneksi maailman kiltein sellainen. Mutta iltalehdessä oltaisiin, jos tilanne olisi toisinpäin, että staffi kävi puudelin kimppuun. Just sayin’. 😀

Nyt sitten tässä kirjoittelen ja odotan seuraavaa kommervenkkiä (esim palvelinongelmia, hehee). 😀 Kolme tenttiä rastissä tältä viikolta odotamassa ja ties kuinka monta muuta koulujuttua. Onneksi alkaa hiihtoloma. Voisin vaikka aikani kuluksi tulostaa tikkatauluja paikallisesten mummojen naamatauluista. 😀

Tuleeko teille ikinä tälläisiä ajanjaksoja? Kun mikään ei mene niin kuin strömsössä? 😀

 

                                 The struggle is real

20 Comments

  1. Clarissa sanoo:

    Musta on vaan hyvä että joku kirjottaa tälläsistä pienistä surkeista tapahtumasarjoista välillä. 😀 Koska siis itselläni tuntui olevan edellisviikolla juurikin tän tyylisiä päiviä että kaikkee pientä ikävää tapahtu ja sitten tottakai samaan kasaan kaikki pikkusattumukset. Alko vähän suututtaan. Vaikka siis paljon hyviäkin juttuja tapahtu.

    Toivottavasti hiihtolomalla saat vähän rentoutua ja asiat sujuis niiku pitäs. 🙂

    • Pauliina sanoo:

      Joo, pienistä ikävistä tulee yksi iso epäonnen sattumus 😀 Sit ottaa pannuun kaikki ja paljon helpommin ja tulee inhottava kierre. 😀

      Kiitos 😀

  2. MariA sanoo:

    Yksittäin sattuu kyllä kaikenlaista, mutta nyt ei tule mitään pahanonnenrypästä heti mieleen. Tosin nyt kun on opintovapaalla, niin täähän on yhtä lomaa kun läsnäolopakkoa ei ole eikä töissä tarvitse käydä 🙂

    Kakkakyylääjät <3! Mä olisin tossa vaiheessa varmaan kaivanut sen kakkelipussin suurieleisesti esille ja samalla tyylillä alkanut keräämään. Vähän niinkuin taikurin avustajat toimivat lavalla, koska yleisöäkin kerta sattui paikalle ja taikatemppu näytti keräävän huomiota 😀

    Kuinka ironista että puudeli hyökkää staffin kimppuun, vaikkei tilanteessa sinänsä ollut varmaan mitään huvittavaa. Mullakin on kerran itselle sattunut tuollainen tapaus, tosin olisi riitapukari paininut aika samassa sarjassa (valk.paimenkoira vs. mun collie). Paimenkoiran omistaja huhuilee kainosti kauempaa (mies vielä), kun mä karjahdan pelin poikki ennen kuin mitään kyräilyä kaameempaa ehtii tapahtua. Onneksi molemmat koirat veti suosiolla tassua lippaan ja paimenkoira luikki pois. Mietin että pitäiskö sille omistajallekin käydä karjahtamassa, mutta inhoan kaikkia konflikteja joten lähdin menemään savu korvista tupruten. Mutta varmasti olisi pari valittua sanaa tullut jos äijä olisi ollut ihan nenän edessä..

    Hauskaa lomaa, toivottavasti migreeni helpottaa 🙂

    • Pauliina sanoo:

      Hahahahaha, ai ne on ihan käsite? Kakkakyylääjät. En kestä 😀 😀

      Hui joo yllättävän paljon noita huonosti käyttäytyviä koiria on tuolla vapaana. Pelottavaa.

      Kiitos! 🙂

  3. Sini sanoo:

    Moikka! Mä en nyt haluu pelotella sua, mut musta sun kannattais varata lääkäriin aika ja vaatia pään magneettikuvausta. Mun äitillä alko päänsäryt viime tammikuussa, sitä särki migreenin omaisesti ei välttämättä joka päivä paitsi sitten loppu vaiheessa. 5 kuukautta sitä heiteltiin lääkäriltä toiselle ja millon oli jännityspäänsärkyä ja millon niskat vaan mukamas niin jumissa, ja luupiikkikin sille diagnosoitiin. Äitiä neuvottiin myös menemään fysiatrille hierontoihin jotta ne saisivat ne “jumit” pois ja veren kiertämääm. No oireet vaan jatkui. Sitten viimein kymmenennellä kerralla lääkäri antoi lähetteen pään magneettikuvaan ja kasvainhan se sieltä päästä löytyi, eli se niistä luupiikeistä, jännityspäänsäryistä ja niskajumeista. Kasvain siellä oli vasemmalla sivulla koko ajan painanut niin, että oli aiheuttanut tämän kaiken. Ja tosiaan en haluu sua pelotella mut tollaset asiat kannattaaa oikeesti ottaa vakavasti ja ei aina uskoa niihin meijän nykypäivän “hirmu hyviin” lääkäreihin.

    • Pauliina sanoo:

      Jep, joo ei oo pelottelua vaan ihan oikeesti täytyy mennä noihin kuvauksiin. Ei voi koskaan olla liian varma.

      Kiitos huolenpidosta <3 Ja toivottavasti äidilläsi on nyt kaikki hyvin.

  4. Niina sanoo:

    Ahhahhaa!!! Siis ma en kesta, taa postaus oli ihan paras ja sain pitkasta aikaa nauraa vedet silmissa

  5. Eveliina sanoo:

    Tää kuulostaa ihan mun normi päivältä. Mikään ei vaan onnistu ja sit ne epäonnistumiset jatkuu nukkumaanmenoon saakka. Jopa mun kaverit ihmettelee, että miten aina onnistun – niin siis epäonnistumaan. Oli mahtava lukea, että jollain muullakin menee useampi päivä, jos ei viikkokin siinä kun sattuu kaikki menee niin penkin alle.

    Ja niin tuttua, että migreeni iskee just, kun ois tärkeesee tenttiin luku.. Tsemppiä jatkoon! 😀
    P.s. Sun blogi piristää päivää ja kiinnostaa joka lukukerralla. 🙂

    • Pauliina sanoo:

      Mä oon kans mestari epäonnistuja ja sählääjä. Ja kun ne tilanteet vaan tulee mulle, ilman että provosoin tai haen niitä. Varmaan jotain karmaa. 😀

      Kiitos! <3

  6. sofi sanoo:

    Siis kai tässä pitäis ottaa osaa ja tsempata tulevaan (myös toki sitä, voimia!) mut tuo sun kirjoitustyylii on niin huikee et oli hyvin viihdyttävä teksti. Tosin siis sympatiat migreenistä ja koiranomistajana yhdyn tuohon v***seen tuosta vapaana juoksevasta koirasta. Mikä hemmetti siinä on että noita puoli koulutettuja koiria annetaan juosta vapaana. Tuttuni koira lopettaa vaikka pas***misen kesken käskystä, mut hänkään ei pidä sitä vapaana yleisillä teillä, koska eläin on aina eläin.

  7. Kuu sanoo:

    pauliinq :”D ihana, ihana paras postaus pitkään aikaan keltään :D!!! Haha määki reagoin aina mahalla ja se ripulipelko on helvetillistä aina jos tulee joku jännittävä tilanne (VAIKKA SE OLIS POSITIIVINENKI). Vitusti vaan imodiumeja naamaan edellisenä iltana ni auttaa, mut hitto ku ei niitäkää voi syödä päivittäin 😀

    • Patu sanoo:

      Joo, mahalla jännittäminen 😀 <3

      Luin vielä just netistä, että migreeni saattaa aiheuttaa ripulia. Se sitten vainos mieltä kokoajan. 😀 😀

  8. Nessa sanoo:

    Haha, voi että, mäkin olen törmännyt noihin yo. kommenteissa nimitettyihin kakkakyylääjiin! Menee hetki ennenkuin hiffaa ettei ne kyylääkään mun rupuista ulkonäköäni vaan sitä, että keräänkö tosiaan ne jätökset. On varmaan tosi nautinnollista seurata moista touhua.. :’DD ties kuinka monta kertaa olen meinannut hihkaista takas, että kyllä mä omien koirieni jätökset kerään, kiitos vaan, voit mennä vahtimaanjota kuta toista!

    Ja muutenkin, kuulostaa tutulta. Kun yks asia alkaa heittäään häränpyllyä niin eikös sitten kaikki muutkin, päiviä tai viikon putkeen. Loppuvaiheilla oot jo kiroamisen, anelun, aggression, tavaroiden heittelyn ja itkuturauttelunkin veteraani. Onneksi joskus se aurinko paistaa risukasaankin – ja on arskat mukana, ettei mene ihan vampyyrimaiseks tihrusteluks ja tolppia päin kävelyksi (been there done that :D).

    Josko olis tuo infernaalinen viikko takanapäin, ja nallekarkit sen verran jaettu että seuraava olis parempi. Thumbs up!

    (ja huh, onneksi joku muukin välillä kirjoittelee kuinka kaikki EI mene ruusuisen hyvin, en olekaan harvinainen alieni! ;>)

    • Patu sanoo:

      Hahah, itsellä tulee myös aina ensimmäisenä mieleen tuo, että herättääkä vain rupuinen koiranulkoitus lookkini ihmetystä. 😀 😀

      Ihanaa, että en ole ainoa. 😀 <3

      Pikkuhiljaa, mitä nyt polvi meni tossa treenatessa, mutta sain onneksi perjantaina tietää hyviä uutisia. Eli kyllä, nallekarkit alkaa pikkuhiljaa olemaan tasan. 😀

  9. Tiina sanoo:

    Viikko sitten kävi niin että ensin meidän kakkos auto alko tilttaileen. onneksi remppa maksoi vaan 200 eur. Tämäkin tapahtui niin että auto jätti mut ja pojan keskustaan mutta onneksi kaveri pelasti ja saatiin lainata heidän autoa. sitten aamulla palautin auton…. sain kuulla parin tunnin päästä että olin parkkeerannut sakkopaikalle. jes. Sitten parin päivän sisään kärähti sähkövatkain. seuraavana päivänä leivänpaahdin tilttas. sitten illalla avasin jääkaapin niin se oli sammunu. ei enää naurattanu! 1000 euron jääkaappi sökönä. great. Ja niitä ei enää valmisteta, double great. No onneksi oli iskä käymässä ja tiesi että jääkaapin piirilevy ( alkaa oleen jo turhan hifiä kun jääkaapissa on piirilevy!) On kärähtänyt. uuden ostoon. Huh. se makso vain 70 eur. onneksi. eikä tarvinnu alkaa jääkaappia uusimaan. Jospa tää koneiden hajoilu riittäs hetkeksi!!

    • Patu sanoo:

      Voi mahdoton!! 😀 Ei voi olla edes todellista tuollainen! 😀

      Isät on just tollasia hiton supermiehiä! 😀

  10. hah sanoo:

    Mua alko nyt kyllä sen verran kiristää nuo kakkakyylät, että taianpa ens kerralla sellasen nähdessä jähmettyä tikkusuoraksi paikalleen ja tuijottaa takas. Katotaan kumpi luovuttaa ekana! (..pitääki alkaa treenaamaan ilmettä hissin peilistä joka kerta ulos mennessä http://im.mtv.fi/image/4626274/landscape16_9/1024/576/f8b40fa84b18b4f387a70b9aa03a8780/yH/martti-alanen-riku-nieminen.jpg )

    Ja tuon irtopuudelin taidan tietää ja nähnyt oon.. Luin tän sun tekstin itseasiassa jo pari päivää sitten ja mietin lukiessa että onneksi oma koira on semmonen machoman ettei tommonen villahousu sitä tuu härppiin.. No, samalle illalle tulikin vastaan kuutamokävelyllä olevan omistajan cockerspanieli eikä tämä narun haltija ymmärtänyt, että flexi antaa periksi kun siitä ei pidä kiinni ja koira hyökkää raivoapinana toiselle puolen tietä.. Kiinni ei onneksi ehtinyt saada, syylliseksi siihen ois varmaan leimattu mun koira kun oli isompi osapuoli..

    • Patu sanoo:

      Hahahahahah! No nyt putosin! Taidan tehdä saman. 😀

      Nii minkäkin oon kuvitellut tosta meidän rontista, mutta lenkillä sille aukoo tosi moni koira päätään. Ja meidän koiruus ei oo ikinä räksytyksistä moksiskaan, haluais vaan mennä luokse leikkiin. 😀 Mutta tämäkin puudeli otti siis aivan törkeet närpiöt jostain syystä meidän koirasta. Onko se toi yleinen habitus, väri, vai mikälie sen tekee. Oon kuullut, että monet koirat ottaa närpiöö myös mäyräkoirista… outoa.

      Niinpä, aina se on se isomman ja pelottavamman syy ja pikkukoiriahan ei omistajien mielestä tarvitse edes kouluttaa kun ovat vaan niin söpöjä ja herttaisia…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *