Intro
21.10.2013
Vapaapäivä, ah.
23.10.2013
Show all

Tarinani

Meillä kotona ruoka oli suuri juttu. Äitini on loistava kokki ja syömistä rohkaistiin. Muistan, kuinka oli ylpeydenaihe, että olin kaikkiruokainen lapsi, enkä nirsoillut koskaan. Kauppahalliin mentiin varta vasten ostamaan minulle hytkyä. Siis lihahyytelöä. Oli hienoa, että söin sellaista.

Jääkaappi oli meillä aina täynnä. Kun äiti oli käynyt kaupassa, en osannut päättä mistä aloittaisin; oli monenmoista leipää, vanukkaita, jogurttia, pullaa, keksiä ja karkkia. Ja mikä pahinta, niistä oli kilpailua. Piti ehtiä syömään parhaat päältä, ennenkö isä, äiti tai sisko ehtivät apajille.
Parasta tässä maailmassa on äidin tekemä kotiruoka. Oli se sitten lihapullat ja muusi tai uunilohi, maistui se aina palalta taivasta. Siitä haluan äitiäni kiittää. Nautin perus kotiruuasta ja valitsen sen koskaan vain ennen Mäkkäriä.
Ala-aste
 Olin iso lapsi. Tarhassa olin poikiakin päätä pidempi. Ja olin muutenkin iso. Ensimmäisellä luokalla painoin saman verran, kuin keskiverto ylä-asteikäinen.
Ensimmäisellä tai toisella luokalla menimme koko luokka terveydenhoitajan vastaanotolle ja kaikki oppilaat punnittiin. 
Ennen minua oli ‘punnitusvuorossa’ silloinen ystäväni Anna, hän painoin  33kg ja opetteja päivitteli ääneen, että kuinka paljon Anna painaa. Tuli minun vuoroni. Painoin 54kg. Opettaja ei enää jostain syystä sanonut mitään.
Palasimme luokkahuoneeseen ja täytimme luokkalaistemme painot oppikirjassamme olevaan kaavioon/diagrammiin. Kaavio ei riittänyt painolleni ja opettaja tuli kirjoittamaan painoni yli diagrammin. 54kg siinä punaisella kynällä kirjoitettuna. 
Tämän jälkeen luokan pojat tulivat kyselemään, että paljonko oikein painoinkaan. Kysely ei loppunut koko ala-asteen aikana. 
Ylä-aste
Painoni nousi ja nousi. En tiennyt miksi. En tiennyt ruuasta mitään. Paljonko tarvitsen kaloreita, mikä on hiilari, mikä proteiini. Tiesin vain sen, että karkki lihottaa ja salaatti ei. Kahdeksannella luokalla painoin 82kg. Raapustelin teiniangstiseen päiväkirjaani, että tapan itseni jos painoni vielä nousee. 
Muistan ajattelleeni, että miksi minä. Miksi juuri minä olen lihava? Tuo ajatus oli seurannut minua lapsuudesta asti. En ymmärtänyt miksi minä olin lihava ja muut luokkalaiseni eivät olleet. Tuntui, ettei asia ollut käsissäni. Että olin vain syntynyt lihavaksi. Tulin neuroottisemmaksi ja neuroottisemmaksi painostani.
Halusin laihtua. Sain äidiltä painonvartijoiden pistetaulukot ja aloin noudattamaan niitä. Eri ruoka-aineista tuli tietty määrä pisteitä ja päivässä sai syödä tietyn määrän pisteitä. Hauska ja toimiva idea, aikuiselle.
Laihduinkin 15-vuotiaana juuri ennen lukiota n. 20kg.
Lukio (2005-2008)
Olin ensimmäistä kertaa elämässäni laiha. Painoin 65kg. Mitä vähemmän painoin, sitä hankalammaksi laihtuminen kävi. Aloin pelaamaan Painonvartijoiden pisteillä peliä. “Mitä jos syönkin vain näin vähän, tai näin vähän? Jos korvaakinkin ruuan muutamalla palalla suklaata..”. Olin edelleenkin aivan hakoteillä, että mitä oli syödä oikein. Jossain kohtaa, kun paino junnasi, aloin oksentelemaan. Hyvin korni ja kliseinen teinitytön tarina, tiedän. Mutta huolestuttavan yleinen. Ahmiminen ja okentelu haittasi myös alkoholinsietokykyäni. Ns. ahmin myös alkoholin ja olin usein todella humalassa. Humalaa seurasi morkkis ja apaattisuus ja siihen auttoikin sitten vain taas seuraava viikonloppu. Ja sama tarina uudestaan. Olin laiha mutta onneton. 
Painokin alkoi taas karata käsistä. Jäin kiinni vanhemmilleni oksentelusta ja minut vietiin lääkäriin. Puhuin pari hassua kertaa jonkun tädin kanssa elämästäni ja ajateltiin, että olen kunnossa. Oksentelu katosi suurimmaksi osin, koska pelkäsin jääväni siitä kiinni, mutta ahmiminen jäi. Nyt oli nälkä. Todellinen nälkä.
Olin pistänyt kehoni laihtumisella ketoosiin ja kehoni luuli, että kuolen nälkään. Kun aloin taas syödä, tarttui kehoni jokaikiseen kaloriin  kaksin käsin. Tämä on normaali kehon eloonjäämisstrategia. Lihoin vauhdilla. Täytin 18-vuotta ja ryyppääminen vain yltyi entisestään. Lukion päätyttyä painoin 106kg.

Lukion jälkeen (2008-2011)
Olin onneton. Ryyppäsin ja söin. Nukuin ja söin. Laiskottelin ja söin. Ylioppilaana olin joku, olin saavuttanut jotain hienoa, mutta entäs nyt. Olin työtön aikuinen. Sain jotain töitä, mutta ilman työkokemusta, en pääsisi eteenpäin. En ollut vielä yhtään keksinyt mitä haluaisin tehdä isona, joten väliaikaratkaisuna menin kauppaoppilaitokseen. Menin luokiosta valmistuneiden puolelle, mutta olimme samassa oppilaitoksessa nuorten kanssa. Ulkonäköpaineet kasvoivat, en halunnut tulla kiusatuksi. 
Nautin suuresti koulun työharjoitteluosioista ja ne poikivatkin minulle samana kesänä töitä samaisesta yrityksestä. Kesän aikana paiskin töitä ja söin vain pelkkiä ateriankorvikkeita. Illalla söin myös joskus kevyen keiton/salaatin. Onnistuin pitämään motivaation yllä koko kuurin ajan ja nopea laihtuminen myös motivoi toki itsessään. 
Aloin ottamaan oikeasti selvää ruuasta ja ravinnosta, mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Mikä on peruskulutukseni ja millä kalorimäärällä kannattaa laihduttaa. Tämä kannatti ja laihtumiseni jatkui normaalilla ravinnolla. 
Koulu ja työpaikan saaminen rauhoittivat minut. Tajusin, että minun pitää alkaa käyttäytymään kuin vastuullinen aikuinen. Juomiseni vähentyi. Laihtuminen toi hyvää oloa. Vaatekaupassa työskennellessäni rohkenin ostaa paljon uusia, istuvia vaatteita. Tätä ennen olin käyttänyt vain tunikoita ja legginsejä noin kaksi vuotta. Normaalikaupan farkut eivät olleet mahtuneet päälleni. Vaatekokoni oli ennen ainakin 46. Nyt se oli 42 ja löysin itselleni jopa farkkuja. Värjäsin hiukseni vaaleista tummiksi ja luovuin myös pidennyksistä. Tajusin, että vaalealla tukalla ja suurella meikkimäärällä ylikompensoin lihomistani ja huonoa itsetuntoani. Olin kasvamassa nyt naiseksi ja löytämässä itsevarmuuteni.

                                         Pääsin jopa malliksi tuttuni hiusnäytökseen:)

 
Aikoinaan hommasin vielä tummat pidennykset
2012 – nykypäivä
Jatkoin laihduttamista. Saatoin pitää taukoa ja hakea motivaatiota. Painoni junnasi noin 2 vuodeksi 82 kilogrammaan. Motivaatio oli hukassa. Joka maanantai lupasin aloittaa laihduttamisen. Eipä vaan alkanut. Lisäksi tunsin oloni jo ihan hyvännäköiseksi, enkä enää ollenkaan niin isoksi, että olisin huutavasti tarvinnut laihtumista. Silti olin kuitenkin vielä tyytymätön kroppaani. Oikeanlaiset vaatteet päällä näytin hyvältä, mutta niiden alta paljastuikin toisenlainen totuus. 2012 tutustuin myös tuohon erääseen ihanaiseen poikaan.. nykyiseen avomieheeni. Hän sai minut tuntemaan oloni maailman kauneimmaksi naiseksi, mutta itse halusin näyttää vieläkin paremmalta hänen silmissään, enkä häpeillä vartaloani. 
Alkuvuotta 2013

Helmi- maaliskuu 2013
Kävin salilla aktiivisesti ja yritin katsoa mitä syön, tosin aika heikolla menestyksellä. Tapaninpäivänä 2012 kaaduin liukkaalla lattialla suihkusta tullessani ja polvilumpioni lähti paikoiltaan. Jouduin reilun kuukauden sairaslomalle ja liikuin keppien avulla. 
Oli tuskallista olla ilman salia ja maata vain kotona. Kuulin, että poikaystäväni tuttu oli juuri valmistunut personal traineriksi ja pyysin häntä tekemään minulle saliohjelman polveni parannuttua, etten heti teloisi polvea uudelleen. Sanoin, että tavoitteena olisi laihtua samalla n. 5-8kg.
Hän tekikin minulla ruoka- ja saliohjelman, mitä olenkin noudattanut siitä lähtien. Ja kiloja on hänen avustuksellaan lähtenyt nyt 18. 
Nyt vasta tiedän, mitä on syödä oikein ja terveellisesti. Nyt sen tiedän. Eikä entiseen ole paluuta. Olen rakastunut tähän elämäntyyliin.

                                               Pääsin ihan lehteenkin, aika huisia 🙂

                                                           

Haluan jakaa tarinani ja kokemukseni, koska tiedän, että niin monet kamppailevat tämän saman asian kanssa. Ja vähintä mitä voin tehdä, on kertoa, että miten itse saavutin tämän. I’ll keep you posted..

8 Comments

  1. Jenny sanoo:

    Wautsiwauwau mikä VYÖTÄRÖ! Kunnon Virmajoki-kaari <3 Aivan mieletön suoritus ja tarina!

  2. Mahtavaa kuulla!! Tätä mä haluan!! Jes, lisää tänne tollasia YES I CAN -kommentteja! Nyt pistetään kaikki porukalla haiseen 🙂

  3. esd sanoo:

    Aivan ihana teksti ! itse olen kamppaillut painon suhteen monta vuotta ja on ollut vaikea saada motivaatiota painonpudotukseen.Kiitos,sain tästä tekstistä lisää motivaatiota ja vaikutat muutenkin todella mukavalta ihmiseltä 🙂 törmäsin äskettäin sun blogiis ja oon tykästynyt paljon. Ja hieno muutos tapahtunut sulla 🙂 tää kommetti tais tulla hieman myöhässä mut oli vaan pakko kommentoida 😀

    • Pauliina sanoo:

      Kiitos <3

      Mahtavaa! Itsekkin alan taas dieettamaan kesän lopulla, silloin on kiva saada taas vertaistukea teiltä lukijoilta. Eli silloin voidaan laihduttaa porukalla! 😀

  4. Heidi sanoo:

    Hei. Löysin vasta nyt blogisi ja aloin tietty lukemaan alusta, tarina lapsuudestasi muistuttaa paljon omaani ja nyt vuosien jojoilun takia olen yli 20 kiloa ylipainoinen. Muutoksesi on todella inspiroiva ja näytät upealta! Kiitos motivaatiosta, meitsi laittaa nyt elämälle uuden suunnan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *