Ensimmäinen dieettiv-itutus.
16.3.2015
Dieetti ja sukulointi
18.3.2015
Show all

Ujo, sisäänpäinkääntynyt, yksinäinen susi? – vai sittenkin introvertti!

 

Siinä missä laihduin yli 40kg, sain saman verran itseluottamusta. Ja itsetuntemusta. Kävin läpi sellaisen itsetutkiskelun ja niin kivisen tien, että ei sieltä voi tulla maaliin muuta kuin vahvana ja itsensä tuntevana ihmisenä. Hienointa tässä projektissa oli se, että oikeasti opin tuntemaan itseni. Tiedän vahvuuteni ja heikkouteni ja olen oppinut hyväksymään ne. Monet negatiiviset luonteenpiirteet olen harjoittanut pois; kateus, negatiivisuus ja itsesääli ovat tiessään. Mutta olen oppinut näkemään heikkouteni vahvuuksina. Aina ennen ajattelin, että ole liian ujo, turhan herkkä, liian sisäänpäinkääntynyt ja tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että nautin yksinolemisesta ja siitä että olen kotihiiri. Nykyään näen herkkyyteni ja sen, että tunnen tunteet suurina, ehdottomana vahvuutena. Olen tunnistanut itseni äärettömän introvertiksi ihmiseksi ja olen siitä ylpeä. Nykymaailmassa korostetaan mielestäni liika ekstrovertteja, mutta meitä introvertteja tarvitaan ihan yhtälailla.

 

Olen luova, tunteellinen, herkkä, aisteillaan elävä ihminen ja siinä ei ole mitään pahaa. Ujous tulee eduksi siinä, että olen hyvä kuuntelija, enkä koe pakottavaa tarvetta tuoda itseäni aina esille. Paitsi täällä blogissa 😛

Olisinkin varmasti ollut taiteilija, jos minulla olisi ollut siihen tarvittavia taitoja. Olen aina harmitellut sitä, että en osaa laulaa. Maalaisinkin jos osaisin. Kirjoittamisesta löysin hyvän tavan ilmaista itseäni, vaikka mikään maailman paras bloggari en olekkaan. 😀

Termit eivät välttämättä ole kaikille tuttuja. Katso ja testaa, kumpi sinä olet:

Ekstrovertti

  • ulospäinsuuntautunut
  • viihtyy ihmisten ilmoilla
  • ‘moottoriturpa’
  • usein huomion keskipiste
  • ryhmätöissä loistaa ja pätee (aikaa menee myös omien tarinoiden kertomiseen)
  • nauttii huomiosta

Introvertti

  • sisäänpäinkääntynyt
  • nauttii yksinolosta
  • ei ole small talkin ystävä, suosii mielummin syvällisiä keskusteluita
  • väsähtää jos joutuu olemaan ihmispaljoudessa
  • luova, paljon omissa ajatuksissaan
  • kun saa täyden rauhan keskittyä johonkin työhön, paneutuu siihen vaikka tuntikausiksi

Monet ihmiset ovat ambivertteja, eli heissä on piirteitä molemmista. Noin joka neljäs ihminen on introvertti. Toisin kuin usein luullaan, introvertti ei missään nimessä ole sosiaalisesti lahjaton. Usein päinvastoin; introvertti kuuntelee, miettii ennenkö puhuu ja voi omata erittäin hyvät sosiaaliset taidot. Ja sama toisinpäin, että aina se paljon puhuva ja esillä oleva ekstrovertti ei välttämättä omaakkaan niin hyviä sosiaalisia taitoja, vaikka äkkiä voisi toisin luulla.

Introvertit ovat hiljainen vähemmistö yhteiskunnassa. Noin kolmannes ihmisistä voidaan luokitella introverteiksi. Tämän seurauksena introverttejä usein ymmärretään väärin. Me joudumme elämään yhteiskunnassa, joka on ekstroverttien suunnittelema heitä itseään varten. (Intovertit.net)

Itse olen nuorena kärsinyt siitä, että en ymmärtänyt miksi sosiaaliset kanssakäymiset väsyttivät minut aina aivan totaalisesti. Jos kävin lauantaina baarissa, olin vielä seuraavan viikon keskiviikkona aivan rättiväsynyt. Toki alkoholillakin oli tähän suuri vaikutus. Viimeisimmässä työssäni olin aina aivan lopen uupunut lyhyenkin vuoron jälkeen. Olin töissä suuressa ruokakaupassa, missä kohtasin satoja asiakkaita päivittäin. Kun ajoin autolla kotiin, katsoin vain tyhjästi eteenpäin ja kotona mietin, että hups, olikohan matkalla punaisia valoja. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että työvuoron jälkeen olisin lähtenyt vielä kaupungille kavereita katsomaan. Monesti mietin, että mikä minussa on vialla. Olenko vain laiska, onko minulla joku aliravitsemus vai mitä ihmettä. Kun jostain löysin artikkelin introverteistä olin ihan superiloinen! Ihan kuin olisin saanut diagnoosin itselleni!

Kuntosali on mulla ehdottomasti paras harrastus. Siinäkin usein meen ihan omaan maailmaani. Hyvä kun tuttuja morjestan salilla, kun olen niin siinä omassa kuplassani. Sali on yksi niistä  harvoista asioista maailmassa, johon pystyn keskittymään ihan satasella. Jos joskus jostain syystä salilla on vaikka liikaa ihmisiä ja keskittyminen katkeaa usein, menee koko treeni ihan reisille. Mutta silloin kun keskittyminen on täpissään treeni kulkee ihan älyttömän hyvin. Mulla on joskus tosi suuria vaikeuksia keskittyä esimerkiksi koulussa jos  ympärillä on hirveesti hälyä. Äänet ja valotkin vaikuttavat asiaan. Joskus en pysty edes keskittymään lukemaan yhtä tekstikappaletta, jos en saa siihen täyttä rauhaa. Kotona taas pystyn tekemään yhteen putkeen ihan hulluna koulujuttuja ja kirjoittamaan blogia. Pystyn yhden päivän aikana tekemään vaikkapa monen monta opintopistettä kasaan, jos mieleni on luovassa tilassa ja pystyn keskittymään. Ja esimerkiksi blogitekstit tulevat aina minun luokse, en koskaan tee tekstejä käskettyyn otsikkoon. Tai, että en siis pysty kirjoittamaan ellei tekstiä suorastaan pulppua jostain mieleni syövereistä. Luovuutta ei voi käskeä. Siksi blogissani on mm. paljon kirjoitusvirheitä ja kielioppivirheitä, koska tekstini syntyy aina mindflowlla. ja vihaan oikolukea tekstejäni! 😀 Liian puuduttavaa.

Mä rakastan mun läheisiä ihmisiä todella paljon. En päästä helpolla ketään elämääni, mutta jos siihen pääsee, on todella samalla aaltopituudella mun kanssa. Ja en halua tarkoittaa tätä mitenkään narsistisesti, että mun ystäväksi pääsee jollain vip-lipulla. Mulla ei vaan ole aikaa eikä mielenkiintoa tuhlata kenenkään aikaa. Tunnen harvoin syvää mielenyhteyttä ihmisten kanssa. Mutta sitten kun löytyy se sielunystävä, ei musta pääse eroon. En jaksa olla läheinen ystävä ihmisille, kuka ei täysin ymmärrä mua. En vain pysty siihen. En oo ikinä pystynyt olemaan muuta kuin itseni ja en halua esittää olevani mitään muuta ja jos joku ihminen ei pidä mun tyylistä elää ja toimia, voi etsiä muuta seuraa.

DSC_4590

Mä oon superkompleksi ihminen. Mulla on monta persoonaa ja ikinä ei tiedä mikä niistä on tänäänkin vastassa. Mua on monesti pidetty outona ja musta harvoin saa heti kättelyssä kiinni, että mikä mä olen miehiäni. Joskus oon ujo ja hiljainen, joskus äänekäs ja heitän hyvinkin härskiä läppää ja joskus kypsän rauhallinen. Ei musta saa kiinni ja pidän siitä. Mua ei oo tehty ratkottavaksi.

Mä vihaan jos mua käsketään, että pitää toimia jollain tietyllä tapaa. Tai mut yritetään laittaa johonkin tiettyyn lokeroon. Mua ei voi lokeroida ja elän just niin kuin itse haluan. Työni teen kunnolla ja sielä tottakai esimiehellä on muhun auktoriteettiä. Mutta esim. yksityiselämässä mulle on turha pistää mitään ehtoja. Vaikka olen herkkä ja kiltti ihminen, olen silti äärettömän kovapäinen ja mielipiteiltäni ja mieleltäni vahva. Vahvuus on mielestäni herkälle ihmiselle tärkeää, muuten maailma voi olla herkälle ihmiselle aika brutaali paikka. Mutta vahvuus on sellainen, mitä voi ja pystyy itsessään kehittämään.

Mun ulkonäkö on sellainen, joka nousee usein esille. Mun odotetaan olevan “feikki”. Rakastan yllättää ihmiset sillä, että hei, sä voit oikeesti näyttää tältä ja olla silti fiksu. Parasta on se, kun joku ihminen on jo leimannut vaikkapa tyhmäksi ja pääsen joskus jotenkin näyttämään, että oon ihan fiksu ja normaali nuori nainen. On jännä miten ihmiset antavat toisen ulkonäön asettaa ennakkoluuloja toisesta. Jos saisi kolikon joka kerta kun kuulen lauseen, “Ai sää olitkin mukava. Luulin, että sä oot kauhee ämmä.” Tuo lause on aina yhtä huvittava.

IMG_20150314_113022

Joskus hiljaisuuteni ja no, tietynasteinen ujouteni usein luetaan ylimielisyydeksi. Mutta sitä se ei ole. Olen introvertti ja ylpeä siitä. Elän pilvilinnoissa, rakastan syvällistä pohdintaa, aistin herkästi muiden ihmisten tunnetilat, näen sen mitä monet muut eivät ja mietin elämää usein tuntikausia oman pääni sisällä. Rakastan syvällisiä maailmanparannus keskusteluita. Musiikki on mulle elintärkeää ja nautin suuresti kaikesta kauniista. Maailma on herkälle introvertille aika siisti paikka. Musta on rikkaus tuntea maailma näin vahvasti. Oletko sinä herkkä ihminen?

Mikä sinä olet? Introvertti vai ekstovertti? Vai jotai siltä väliltä?

 

P.S. Tässä kun yritän oikolukea tekstistäni pois kirjoitusvirheitä, niin haluan vielä sanoa, että missään nimessä tekstini tarkoitus ei siis ole mitenkään korostaa introverttien paremmuutta. Molemmat ovat yhtä hyviä ja tärkeintä on olla juuri sellainen kuin aidosti on. 🙂

40 Comments

  1. Linda sanoo:

    Samaistun täysin tähän tekstiin. Kiva tietää että en ole ainut tämänkaltainen persoona. Hieno blogi muutenkin! 🙂

  2. idaelisa sanoo:

    Tunnistin kyllä tästä tekstistä todella paljon itseäni! En jaksa kommentoida pidempää kommenttia, vaikka voisin kirjottaa tästä kunnon novellin, mutta tää teksti vois olla melkein täysin ku mun kirjottama 😀

  3. inkeri sanoo:

    Ihana kirjoitus, viime aikoina itekin paljon samoja asioita mm. sosiaalistensuhteiden osalta pohtinut ja tunnistin itteni niin monesta kohtaa!

    • Tää on omalla kohdalla ollut aika tärkeä oivallus. Turhaa tuntea huonoa omaatuntoa siitä, jos on hieman “ujompi” tai varautuneempi. Meillä introilla on maailmalle silti paljon annettavaa! 🙂

  4. mjai sanoo:

    Olipa mielenkiintoinen kirjoitus, kiva että välillä jotain muutakin tekstiä sulta kun laihdutustarinoita ;D
    Itsekin oikeestaan ihan parin viime vuoden aikana oon oppinut hyväksymään introverttiuteni. Ehkä tää yhteiskunnan ihanneihminen on se kiireinen ja sosiaalinen, joka käy kotona vain nukkumassa – ainakin omien sanojensa mukaan, joten pitkään ajattelin että munkin pitäisi olla sellainen. Nytkin tässä vapaapäivää vietän ja mikäs sen parempaa kuin käydä aamulla salilla, tehdä ruokaa ja lähteä vielä lenkillekin – yksin.

  5. Lotta sanoo:

    Huhhuh, ihan hullua miten joku voi kirjoittaa noin osuvasti – mä olisin voinut itse kirjoittaa tän melkeinpä sanasta sanaan samanlailla!

    Mäkin oon käynyt viimeisien vuosien aikana melkoista tutkiskelua ja tutustumista itseni kanssa. Heti kun oppi ymmärtämään omia ajatuksia/tapoja toimia, tuntu kaikki niin hiton paljon helpommalta. Oon aikoinaan myös nuorempana ihmetellyt, oonko jotenkin outo, kun viihdyn itsekseni jne. Samoin heti kun törmäsin introvertti-juttuihin, tajusin että sehän mä vaan olen!

    Ja mä oon myös hyvin useesti kohdannut noita “ai sä ootkin ihan erilainen mitä ajattelin” … SE ON NIIN ÄRSYTTÄVÄÄ. 😀 Mun tuttujen/läheisten kesken oon jäätävä moottoriturpa, mutta uudessa seurassa/vieraiden kanssa pysyttelen mielummin taka-alalla ja seurailen tilannetta. Siihen päälle vielä mun tyly perusilmeeni, niin ei ihme että musta voi saada tietyn kuvan… Ja varo vaan jos vielä tykkäät laittautuakin, olet todellinen ämmä! 😀

    Oon tosin jo tavallaan tottunut siihen, että en välttämättä oo päällepäin se kaikista helpostilähestyttävin tyyppi. Mutta oikeastaan pidänkin siitä, koska myös mä itse oon aika valikoiva sen suhteen, ketkä päästän “lähelle”. Saa olla rauhassa! 😀 mulla myös salitreeni on ihan paras juttu, saa rauhassa itroverttailla oman elämäntyylinsä kanssa! 😀

    • sama itsellä toi, että läheisten kanssa oon moottoriturpa! 😀 Oon ihan sekopää sellaisten ihmisten seurassa, kenen kanssa pystyn oleen luontevasti ja rennosti. 😀

      Joo jumankuti jos laittautuukin vielä, pakko olla vaan kauhea narttu! Perkele. 😀

  6. Mä kun katsoin tuota ekstrovertti – introvertti jaottelua, niin olen melkein tasaisesti molempia, ja hyvin VAHVASTI niitä piirteitä. Oon ulospäinsuuntautunut ja viihdyn ihmisten ilmoilla, mutta samalla mä nautin yksinolosta ja oon todella paljon yksinäni. Olen toisinaan hyvin moottoriturpa, mutta myöskin nautin syvällisistä keskusteluista (ja small talkistakin). Tykkään olla huomion keskipiste ja hakeudun siihen luonnostaan, mutta mä myös toisinaan väsähdän isossa ihmisjoukossa. Ryhmätöissä loistan ja päden jos olen siinä hyvä ja kerron omia tarinoita, mutta voin myös vetäytyä täysin sivuun jos ei kiinnosta 😀 Nautin huomiosta todella paljon, mutta nautin myös todella paljon olla omissa oloissani haaveillen.

    Mä jos kuka oon kummallinen 😀 Ambivertti sitten kai? No ihan sama. Mä oon oma itseni!

    • Mä mietin sua kun kirjoitin tätä! Siis mietin juuri tota, että kumpihan sä olet! 😀 Vaikutat juurikin todella sosiaalisesta ja vahvalta ihmiseltä. Muistutat tosi paljon mun äitiä! 😀 Ja äiti on myös ihan “testattu” työnsä puolesta, että se on vahvasti molempia. 🙂

  7. Kohtalotoveri Tampereelta sanoo:

    Pakko kommentoida, oli niin osuva teksti. Samaistun tekstiisi täysin, ainoa ero on se, etten ole vielä päässyt vaiheeseen, jotta osaisin hyväksyä itseni tämmöisenä. Olen äärimmäisen ujo vieraiden ihmisten seurassa. Tästä syystä monesti on leimattu tyhmäksi, ylimieliseksi, vajaaksi, ylpeäksi, äärimmäisen vittuuntuneeksi ja ties minkälaiseksi ihmiseksi. Tuntuu, että kaikki luovat olettamuksen ihmisen luonteesta perustuen tämän ulkonäköön, joten ajatellaan, ettei voi olla vaan ujo (äh, en siis osaa muotoilla tätä ajatusta, mutta tuntuu, että kaikki olettavat, että ainoastaan peräkammarin pojat ja tytöt voivat olla ujoja, muiden kohdalla oletetaan olevan kyse esimerkiksi ylimielisyydestä). Ihmisistä tuntuu myös olevan todella hauskaa vittuilla ja ilkeillä, koska itse en ainakaan keksi heti mitään nasevaa vastalausetta.

    Olen tällä hetkellä työssä, jonka työilmapiirin koen itselleni äärimmäisen huonoksi. Työpaikalla on hyvin sisäänpäin lämpiävä ilmapiiri enkä koe vieläkään yli 5 kuukauden jälkeen päässeeni sisälle tähän työpaikkaan. Piiri pieni pyörii jne. Olen näiden kuukausien aikana kokenut suurta huonommuuden tunnetta ujoudestani ja tuntuu, että koko ajan vain käännyn enemmän ja enemmän sisäänpäin. Suurin osa täällä työskentelevistä tuntuu olevan suulaita, jotka tuskin ymmärtävät tätä, niin ulkopuoliseksi koen itseni. Kuulostaa kamalalta valitukselta, mutta koen työyhteisön itselleni täysin soveltumattomaksi.

    Läheisteni kanssa olen täysin päinvastainen. Olen kova puhumaan, paljon äänessä, siis kaikkea muuta kuin vieraiden kanssa.
    Odottelen sitä hetkeä, että oppisin hyväksymään itseni, siitä suunta olisi ylöspäin 🙂

    • Joo! Hei just toi miten sanoit. Munkin odotetaan olevan tosi ekstrovertti ihminen, koska kirjoitan blogia ja oon tälläisen perus pissiksen näköinen. 😀

      Ymmärrän, ja sitä usein sortuu ylianalysoimaan tilanteita. Se ei ole niin helppoa ‘vain mennä porukkaan mukaan’. Todella hankala tilanne.. Onko teillä tulossa mitään työpaikan virkistysjuttuja, missä pääsisi tutustumaan ehkä vähän rennommissa merkeissä?

  8. sarp sanoo:

    Tunnistin itseni täysin tekstistäsi! Viime syksynä ulkomaille muuttaneena ja kun edessä oli uusiin kuvioihin hyppääminen, tuli näitä juttuja mietittyä aika lailla ja opittua ihan hurjasti taas itsestään. Aloitin samalla opiskelut ja se toi mukanaan jos jonkinmoista tutustumisiltamaa vielä koulupäivän jälkeen ja ehkä yhteen jaksoin osallistua, olin aivan puhki! Taistelin pitkään sen kanssa mitä”pitäisi” tehdä, olla siellä innokkaana ja energisenä tutustumassa kaikkiin kunnes älysin että mitä ihmettä mä sinne väkisin menen kun en siitä pätkääkään nauti! Olin hieman vihainenkin itselleni kun en tajunnut että on ihan typerää taistella itseään vastaan tällaisessa asiassa. Inhoan small talkia yli kaiken, en jaksa höpistä turhanpäiväisiä ihmisten kanssa joita en ehkä näe sen tilanteen jälkeen koskaan… Ymmärrän kyllä sen että ammatillisessa mielessä verkotoituminen sitä vaatii, mutta silloin siinä onkin joku “pointti”. Sitten toinen tilanne taas on , jos puheenaiheena on joku itselle läheinen aihe, mistä osaan sanoakin jotain järkevää, niin voisin pulputtaa siitä vaikka kuinka 😀 Onneksi ympärille on löytynyt muutamia samanhenkisiä ihania ystäviä täältä uudelta paikkakunnalta <3 Olin juuri eräässä illanvietossa, missä oli yksi erittäin vahva ekstrovertti ja seurasin mielenkiinnolla, kun hän oli huomion keskipisteenä koko illan, puhetta tuli ja muut kuunteli, vaikka puheen sisältö ei ollut oikeastaan "yhtään mitään" 😀 Tavallaan aika hienoa että jollakin on tuollainen kyky ottaa koko tila haltuun, itse en kuollaksenikaan pystyisi enkä haluisi olla keskipisteenä. Ekstroverttiudessa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta valitettavasti niiden ympärillä tää maailma vaan pyörii. Kuten itsekin sanoit, olen myös todella herkkä, kaikissa sosiaalisissa tilanteissa tarkkailen ja aistin paljon muiden tunnetiloja ja käytöstä ja koen olevani kyllä todella empaattinen(toisten pulesta murehtijaksi asti välillä…).
    Mikä eniten vituttaa on se että aika useasti kuulen saman lauseen jos oon lähtenyt johonkin illanviettoon "no mikäs se sinun tarinasi on kun olet ollut niin hiljainen koko illan!" jooh, kiva kun mainitsit ihan ääneen kaikkien kuullen, todella huomaavaista. Jaa-a, ehkäpä mulla ei ollut mitään sanottavaa johokin ihan tyhjänpäiväiseen keskusteluun… Eli eipä tuu lähdettyä useesti jos tiedän, että on paljon tuntemattomia ja pitäisi jaksaa jauhaa, mielummin oon kotona 😀
    Mutta siltikin, pidän itseäni sosiaalisesti lahjakkaana ja omaan hyvän tilannetajun. Mulla on kourallinen erittäin hyviä ja läheisiä ystäviä, sekä merhe ja mies ketkä on sanoinkuvaamattoman tärkeitä, mutta ei ehkä niitä 50 tuttua… Nyt kuullostaa sille, että pidän sitten itseäni jotenkin parempana, mutta en todellakaan. Introverttinä tulee helposti jalkoihin tallotuksi niiden vahvempien persoonien toimesta, käynyt niin työelämässä pari kertaa. Myös ehkä kiltteydestäni on joskus otettu hyöty irti. Olen ollut ennen myös tosi miellyttämisenhaluinen liiaksikin asti, mutta siihen on tullut parannus onneksi. Kaikkia ei voi miellyttää eikä todellakaan tarvitse. Siihen olen onneksi jo herännyt ja nimenomaan koittanut vahvistaa itseäni niiltä osin. Myös tuo salilla käyminen on itselläni vähän sama, en pysty menemään ruuhka-aikaan sinne, tai jos menen niin ei siitä tule mitään, käyn yleensä 21-23 välillä kun on niin ihanan rauhallista ja mieluiten yksin, I'm happy 😀 Tykkään opiskella yliopistossa, se on sellaista kivaa yksinäistä puurtamista hehheh 🙂 Olin nuorempana hamppariravintolassa töissä ja yleensä olin parhaimmillani kiireessä keittiössä kun sai vaan tehdä hullunlailla hampparia yksin eikä pölpöttää kassalla tilausten kanssa ja yleensä mut sinne keittiöön pistettiinkin kun olin niin tehokas 😀 Tästä tuli nyt kilometriviesti, mutta osui niin sanotusti sydämeen, että oli iiihan pakko vuodattaa 🙂 En oo aiemmin kommentoinut, mutta haluaisin myös sanoa, että oot ihan huikea inspiraationlähde! Keep up 🙂

    • Itse en ole ollut vielä yksissäkään opiskelijabileissä tämän ekan vuoden aikana. 😀 Ja en koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. 🙂

      Ei kuulosta, itse pelkäsin itsestäni samaa, että hui nyt vaan korostan omaa paremmuuttani. Mutta tämä on vain vertailua siihen, että mikä on se nykymaailman ‘ihannetilanne’ ja ‘ihanneihminen’. Ei se sano ihmisestä vielä mitään, jos tuttuja on satoja. Sellainen ihminen voi olla paljon yksinäisempi, kuin muutaman ystävän omaava ihminen. Pakostakin tulee verrattua, mutta sitä ei tehdä pahalla. Pääasia on se, mikä itselle parhaiten sopii. 🙂

      Mut myös mun viime työpaikassa pistettiin sellaiseksi jokapaikan höyläksi. 😀 Tein kaikkia hanttihommia ja juoksentelin edes takas.

  9. Pauliina sanoo:

    Täällä toinenkin tamperelainen (tamperelaistunut) Pauliina liehuttaa introverttien lippua! Itselle se ahaa-elämys, että mistä se väsymys mm. työpäivän jälkeen tuli, oli ihan maailman mullistava oivallus. Nautin työstäni, opiskelustani ja harvoin on ollut mitään valitettavaa niissä ihmisissäkään joidenka kanssa olen saanut työskennellä, mutta se uupumus oli käsittämätöntä! Kunnes aloin tutkia tarkemmin introvertti/ekstrovertti -asiaa ja sain vihdoinkin selityksen epämääräiselle, oudolle väsymykselleni ja mm. sille miksi kavereiden jatkuvista pyynnöistä huolimatta nautin salilla treenaamisesta aina eniten yksinäni.

    Se on kumma kuinka ujosta, epäsosiaalisesta ja tylsästä ihmisestä saa sanojaan harkitsevan, pohtivan ja luovan persoonan ihan vain pienellä itsensä sivistämisellä 😉

  10. Mari sanoo:

    Kiitos tästä tekstistä. Kirjoitit sanoiksi sen, jota olen itsekin lähiaikoina pohtinut ja pyöritellyt mielessä.
    Tämän luettua voin olla taas hiukan enemmän ylpeä introverttiyydestäni! 🙂

  11. Elina sanoo:

    Ooh, hyvä teksti taas! Tunnistin itseni tästä täysin, voisin itse kuvitella kirjoittavani ihan samanlaisia ajatuksia! 😀

  12. Rita sanoo:

    Erittäin tutut ajatukset sulla! Voisin ennustaa, että meistä tulisi aika hyvät ystävät lukemalla tämän kirjoituksen :D. Kirjoittelin blogiini samaisesta aiheesta http://artslifemarkerita.blogspot.fi/2015/02/maailma-on-myos-introverttien.html sekä erityisherkkyydestä (en tiedä oletko, mutta tuli mieleen) http://artslifemarkerita.blogspot.fi/2015/02/erityisherkkyys-on-rikkaus.html

  13. tammy sanoo:

    Oh, kuin itsestään lukisi postausta!

    Se on vaan niin “hassua”, ei haaahaaa-hassua, mut hassua, että on aina huono juttu olla hiljaa/vähäpuheisempi esim porukassa. Sitä minä olen etenkin uusissa porukoissa. On jotenkin niin vaikea selittää minua vähemmän tunteville ihmisille, että kotona minua pyydetään olemaan hiljaa, kun puhe ei lakkaa. Jotkut mieltävät tämän myös “feikkaamiseksi” ja että esittäisin jotain, mitä en ole. Onkin aika tylyä saada kommenttia ihmisiltä, että he ovat aitoja omia itsejään aina, ja minä en, kun en käyttäydy kaikkialla samalla tapaa. Satuttaa omalla tavallaan, sillä tiedän, että olen sataprosenttisesti aito oma itseni. Ihmiset eivät vain kai jollain tapaa ymmärrä, miksi toinen on erilainen. Työyhteisössä huomaan tämän vaihtelun täysin. Viralliset lounaat esimiehen läsnäollessa ravintolassa ovat piinaa, sillä tiedostan hiljaisuuteni liian hyvin ja mietin vain, mitä ihmiset ajattelevat. Töissä taas hyvän työystävän kanssa härskiläppä lentää niin, että naapurillekin roiskuu.

    Viimeksi yksin reppureissatessani eteläamerikkalainen reissukolleega puhua pälpätti, minkä kerkesi ja kutsui tuntemattomia liittymään joukkoomme. Hän itse ekstroverttinä puhui ja puhui ja vei eteenpäin tilannetta. Jälkeenpäin hän vain pöyristeli, kuinka kaikki vastuu tilanteessa oli hänellä. Olipa kiperää olla uudessa ryhmässä (jossa puhuttiin jotain muuta kieltä kuin omaa äidinkieltä, joka on sielun kieleni) ja ajautua vielä “yhtäkkiä” vielä vieraampien ihmisten pariin.

    Mutta kaikessa voi kehittyä. Hakeuduin against all odds sosiaalialalle opiskelemaan ja nyt olen valmistunut sosiaalialan ammattilainen. Tokihan sosiaaliala ei ole yhtä suuri kuin puheliaisuus jne, mutta se, että työskentelen ihmisten parissa ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa on aika hieno saavutus introvertiltä minulta 😀

    • Jep, itse olen uudessa ja varsinkin isossa porukassa alussa hiljainen. Mahdollisesti aina, enkä ikinä totu isoonkaan porukkaan. Suorastaan punastun helposti, jos joudun puhumaan paljon ja olemaan huomion keskipiste. Koen sen TODELLA epämiellyttäväksi.

      Kotona sekoboltsailen ja alotan kälätyksen jo heti kun silmaluomet aukeavat. 😀

      Itse myös olen hakeutunut tilanteisiin ja töihin, missä on pakko olla sosiaalinen. Kyllä se auttaa. Mukavuusalueelta on kuitenkin tärkeä poistua.. kunhan ei mene liian pitkäksi aikaa paniikki-alueelle. Siitä ei hyvää seuraa.

  14. pupu sanoo:

    Haha! Aivan kun olisin lukenut omaa päiväkirjaani! 🙂

  15. Tiina sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta! Tunnistin itseni melkein joka kohdasta, ja olenkin pohtinut paljon introverttiyttäni etenkin kun ajauduin opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa ekstroverttien sekaan. Mietin varmaan puoli vuotta että olenko aivan väärällä alalla kun olen tällainen kuin olen, mutta onneksi eräs mahtava opettaja muistutti että myös munlaisia ihmisiä tarvitaan tälle alalle. Sen jälkeen olen alkanut hyväksyä itseni ja on ollut ihanaa huomata että asiakkaat tykkäävät myös tällaisesta hoitsusta. On ollut tosi palkitsevaa huomata miten hyvin tulee ihmisten kanssa toimeen, vaikka on introverttinä hakeutunut tällaiselle alalle 🙂 Ettei olekaan sosiaalisesti ihan toivoton. Vaikka vapaa-ajalla ei oikein jaksa ihmisiä nähdä kummemmin, niin tykkään siitä että töissä saa auttaa ja olla ihmisten parissa.

    Sun blogi on ihanan inspiroiva ja tulipahan nyt kirjoitettua ensimmäinen kommenttikin tänne! 🙂

  16. Tiina sanoo:

    Vielä se piti sanomani, että olipa hauskaa tunnistaa itsensä tuostakin että menee keskittyminen aivan jos salilla on liikaa ihmisiä. Mies on sitä välillä ihmetellyt, kun saatan kysyä että oliko salin alakerrassa paljon porukkaa (salillamme on lämmittelylaitteet yläkerrassa, eikä näköyhteyttä ahtaaseen alakertaan jossa vapaat painot ja miesten pukkari) ja hän on sanonut että no onko sillä väliä. No on sillä, voin jäädä väljempään kerrokseen jos muualla on tupaten täyttä eikä tarvitse ahdistus ihmispaljoudessa 😀 Samaten hoksasin että samasta syystä varmaan meinaan olla isompien kauppareissujen jälkeen väsähtänyt.. Kaikkea sitä!

    • Sama, niin sama, että väsy tulee isompien kauppareissujen jälkeen! 😀 Tunne on hyvin verrattavissa siihen, että ihan kuin olisi verensokerit tosi alhaalla. Ihan kuutamolla koko akka. 😀

  17. Tuuli sanoo:

    Ihana Patu! Sun kanssa ois niin kiva jauhaa joskus pidemmän kaavan mukaan juttuja 🙂 Vaikka en tiedä kelpaako seura, mää kun taidan olla pahemman luokan ekstrovertti 😀 Mä saan energiaa ihmisistä ja tekemisestä ja esim kouluhommia en saa tehtyä ilman että on musat päällä! Sit jos oon yksin kotona koko päivän niin oon ihan saamaton ja väsynyt. Siinä oli kyllä huonotkin puolet kun aika usein kaatu ryhmätyöt kokonaan mun niskaani kun olin ainoa joka avasi suunsa ja lähti viemään hommaa eteenpäin 😀 Mutta kyllä mä myös kuvittelen osaavani kuunnella ja keskittyä, mutta ehkä se on vain subjektiivinen harha! 😉

    • Siis määhän rakastan ekstroverttejä yli kaiken. Meidänkin luokalla oikein hakeudun sellaisten seuraan. Koska äkkiä kaksi introverttiä ei saakkaan mitään keskustelua aikaiseksi. 😀 Porukka tarvii aina vähintään sen yhden ekstrovertin.

      Ja todellakin olis kiva nähdä ja jutella! 🙂

  18. Nora sanoo:

    Mä niin samaistun tähän tekstiin!! “Mua ei oo tehty ratkottavaksi” on tosi hyvin kirjoitettu!! Olen itse introvertti ja ihan viime aikoina oivaltanut, että se on ihan ok, eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Aina välillä, kun olen varautuneempi esim. uusissa tilanteissa tai, kun mulla on muuten vaan paljon omia ajatuksia pyörimässä mielessä, niin pelkään, että ihmiset tulkitsevat hiljaisuuteni välinpitämättömyydeksi heitä kohtaan. Mutta niin se ei ole. Ei todellakaan. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja viihdyn sosiaalisissa tilanteissa, mutta vastapainoksi rakastan rauhallisia päiviä, kun saan aikaa itselleni. Erilaisuus on rikkautta, ja koen myös olevani hyvä kuuntelija ja paljon mulle uskoudutaankin, mikä on ihanaa. Kiva, että toit aihetta esiin blogissasi 🙂

    • Todellakin on ok 🙂

      Ja nimenomaan, erilaisuus on rikkautta. Itsekkin nautin siitä jos ihmiset uskaltavat avautua minulle ja tykkään kuunnella muita ihmisiä. Siinä oppii maailmasta paljon samalla itsekkin. Olen muutenkin todella tiedonjanoinen ihminen ja se, että kuuntelee muita, antaa niin paljon. 🙂

  19. leena sanoo:

    huippu kirjoitus! <3 niin paljon on itsessänikin samaa! vaikkakin koen olevani introvertin ja ekstrovertin väliltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *