Massakausi & asiaa tavoitteista
29.12.2013
Papubrowniet
2.1.2014
Show all

Uusi vuosi, uudet lupaukset

Uusi vuosi lähestyy ja odotukset seuraavaa vuotta kohtaan ovat suuret.  Toiset tekevät monen monta uudenvuodenlupausta, siinä missä toiset anarkisoivat koko lupauksenteko ideologiaa vastaan.
Minulla on ollut melkein joka vuosi ollut sama lupaus,  lupaan laihduttaa.  Ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen,  minun ei tarvitse sellaista itselleni luvata.  Nyt vaan syön, bulkkaan (kvg) ja treenaan kovaa. Urheilun ja syömisen suhteen ei muutenkaan nyt tarvitse tehdä lupauksia.  Lupaukset ovat minusta tehty aina pienellä (tai suurella) rikkomisen uhalla.  Se on asia,  minkä YRITÄT korjata.  Tiedät,  että asiassa on korjaamisen varaa ja odotat,  että pystyisit sen seuraavana vuonna korjaamaan. Olen jo niin syvällä pelissä tässä elämäntavassa,  että tässä kohtaa ei enää lupauksia tarvita,  tämä on on jo selvää pässinlihaa,  että näin  tehdään ja toimitaan. 🙂
Minun lupaukseni ovat tällä kertaa uudenlaiset.  Mukana  on toki myös vanhat ja tutut lupaukset kouluunpääsemisestä  ja rahojen  säästämisestä,  mutta kuluva vuosi on tuonut mukanaan  asioista,  missä olen huomannut kaipaavani petrausta.  Näitä ovat mm. paineensietokyky ja tapa reagoida stressiin. Olen kyllä nykyisessä työssäni oppinut kasvattamaan paineensietokykyäni,  mutta omassa elämässäni siinä on parantamisen varaa.  Nuo dieetin viimeiset  hetket avasivat silmäni asian suhteen. Nyt on aika oppia kestämään paineita ja vaikka sitten nälkää ja vitutusta. Kisadieetillä en voi olla joka hetki helisemässä. Kuten mun koutsi sanoi, silloin ei voi ulkoisten tekijöiden antaa vaikuttaa esim. treeniin tai ruokavalioon. Silloin mennään läpi vaikka harmaan kiven jos on pakko. Ei silloin olla menemättä lenkille vain koska ulkona on kylmää ja harmaata ja pms:kin vaivaisi.
Olin dieetin viime hetkillä liian usein liian pahalla päällä, sellainen kitisevä akka. Pitää oppia chillaamaa enemmän, eikä stressata kaikkea ja antaa kaiken vituttaa. Okei, on nälkä, kiire ja väsyttää, mutta se kitinä ei auta asiaa yhtään! 😀 Olen aina pyrkinyt ns. jalostamaan itseäni, oli se ulkoista muotoa tai luonnettani ja en varmaan koskaan tule näkemään itseäni täysin valmiina. Toisaalta hyvä niin, ainahan on jotain, missä voi petrata. Viime vuodet olen kyllä ehdottomasti laihdutuksen ohella keskittynyt myös siihen, että olisin hyvä ihminen. Kuulosta kornilta, mutta ei se tässä maailmassa ole enää ihmisille itsestäänselvyys tai ykkösprioriteetti. 
Minä ainakin haluan olla lämmin, ystävällinen ja empaattinen. Aina en siinä onnistu, mutta yritän parhaani. Olen hyvin temperamenttinen ja varsinki nuorempana olin usein napit vastakkain ihmisten kanssa. Nykyään olen onneksi tasoittunut. Ymmärrän jo antaa tilanteiden olla ja en ota enää asioita niin henkeen ja vereen ja henkilökohtaisesti. Ehkä se on myös ‘iän’ tuomaa itsevarmuutta.. en enää muserru, jos joku ei minusta pidä tai on asioista eri mieltä. 
Ehkä se oli myös nuorempana sitä, että olin niin tottunut jatkuvaan kiusaamiseen ja herjaamiseen, että olin huomaamattani jatkuvasti ns. sotatilassa ja reagoin vahvasti pienimpäänkin vastarintaan tai isotteluun ja ajattelin, että nyt minua taas solvataan. Se oli puolustusmekanismi. ‘Anna mä haukun sut, ennenkö sä haukut mut’. Oli näytettävä olevansa kova pimu, sellainen kenelle ei kannata ryppyillä. Huoh. Totuus oli, että olin vain todella herkkä tyttönen ja haukut satuttivat minua suuresti.
Nykyään otan tilanteet vastaan, silloin kun/jos niitä tulee ja osaan kyllä pitää puoleni paremmin kuin hyvin, mutta en enää ole kokoajan samanlaisessa hälytystilassa, kuin ennen.. mikä on todella vapauttavaa. Näin osaa jopa olla ystävällinen ja huomaavainen.
Niin, takaisin aiheeseen! 😀 
Lupaan (yrittää) vuonna 2014:
Ottaa rennommin
Olla kiitollisempi
Rakastaa enemmän ja isommin
Halata läheisiäni useammin
Puhua tunteeni
Hymyillä enemmän
Nauttia ruoasta! 😀
Chillata enemmän
Valittaa vähemmän
Välittää enemmän
Olla mahtava seurustelukumppani
Auttaa, aina kun mahdollista
Nähdä ystäviäni enemmän ja kertoa kuinka paljon he minulle merkitsevät
Nauttia elämästä. Sen suurista, kuin pienistäkin asioista
Niin ja hakea kouluun, lukea ahkerasti pääsykokeisiin 
ja olla fiksumpi rahojeni kanssa 😀

Mitä sinä lupaat? 🙂

T. Pauliina, lupauksensa pitänyt

Brand New

P.S. tarinani löytyy uusimman Hymyn terveysliitteestä, jos haluatte sen tarkemmin lukea 🙂

 Vink, vink.. Villellä (Koutsi) olisi juuri sopivasti aikaa uusille asiakkaille, jos joku haluaa myös päästä elämänsä kuntoon..

Villeä voi lähestyä vaikka facebookin kautta, mainitsee vain mun nimen, Pauliina ja voi saada vaikka alennusta 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *