Hot fudge
30.12.2014
Dieetti & Ruotsi
7.1.2015
Show all

Vuosi 2014 kuvina

Vuosi 2014. Elämäni ensimmäinen off-kausi, missä on ollut paljon niin ylä- kuin alamäkiä. Olen oppinut ja kehittynyt, mokannut ja noussut takaisin ylös. Olin hurjan paljon kipeänä, stressasin ja melkein paloin loppuun, mutta olen saavuttanut tänä vuonna yhden suurimmista unelmistani; pääsin kouluun ja vielä kotikaupungissani. Se oli mulle pitkään mun henkilökohtainen everesti ja meni pitkään, että sain itseluottamukseni kohdilleen että edes yritin. Ja se kannatti.

Tähän vuoteen on kuulunut, hikeä, verta ja kyyneleitä, mutta myös monen monta onnen hetkeä. Kahdet häät, muutto ja ihania hetkiä ystävien kanssa. Massakauden osalta on ihana hyvästellä tämä vuosi ja kasvaa niin ihmisenä, kuin bodarina nyt ja tästä eteenpäin. Enää ei näihin painolukemiin palata. Nyt haastan itseni jälleen dieetin maailmaan ja 2015 otetaan aika varmasti käyttöön tiukka reverse, eli maltillinen paluu offille sitten kun sen aika taas joskus koittaa.  Kiitos, että olet ollut mukana menossa, tässä vielä kuvia vuoden 2014 varrelta.

2014-11-29_18.45.14

2014-11-23_13.00.06 2014-11-28_14.40.56 IMG_1582 IMG_20141031_080044 IMG_20141031_092510 IMG_20141031_110646 IMG_20141031_123931 IMG_20141108_103128

20141013_164204

IMG_0813 IMG_0818 IMG_20140923_112827 IMG_20141015_143135

IMG_20140725_204941 IMG_1021 IMG_1026 IMG_1035 IMG_1065 IMG_1076 Screenshot_2014-03-26-14-34-25-1

IMG_20140908_182136 IMG_20140917_135747

IMG_20141029_175239 IMG_20141011_135656 IMG_20141018_215708 IMG_20141024_172950 IMG_20141024_202415 IMG_20141026_083421

K_V_011 K_V_014 K_V_049 K_V_050 K_V_075

IMG_20140711_175154

IMG_20140711_165403

IMG_20140711_180534 IMG_20140711_181418 IMG_20140711_180422 IMG_20140711_183808

IMG_20140712_193142 IMG_20140712_211808 IMG_20140712_214954 IMG_20140712_233650

IMG_20140714_130907 IMG_20140714_161100 IMG_20140714_185725

Moldiv_1402498410440Moldiv_1403379426725Moldiv_1403451538118Moldiv_1404641037751Moldiv_1405671701108Moldiv_1405782865749Moldiv_1405878889979Moldiv_1406051467207

IMG_20140809_153142 IMG_20140809_174300 IMG_20140810_021928

IMG_20140913_161501

Screenshot_2014-08-31-07-28-59-1

IMG_0255 IMG_0328 IMG_0354 IMG_20140303_152812

2014-04-08 14.47.34 2014-04-09 08.12.37 2014-04-09 08.15.13 2014-04-12 13.38.47 2014-04-12 14.02.52 2014-04-24 10.19.43 2014-05-02 06.52.35 2014-05-02 12.41.46 2014-05-02 12.43.20

20140401_134228

2014-07-21 13.17.38 2014-08-16 17.36.29

2014-08-17 11.16.59

2014-06-23 12.10.06 2014-07-23 12.40.43 2014-07-23 15.19.25 2014-01-18 14.52.31 2014-03-26 14.11.57 2014-04-08 14.40.36 IMG_2058

IMG_20140726_202435

Screenshot_2014-12-31-15-08-27-1

Eniten tästä vuodesta oon kiitollinen sulle, kulta. Voi kuinka voi joku olla mulle luotu. Oot niin hyvä mulle. Edelleen saan perhosia vatsaan kun katon sua. Kiitos luojalle, että meidän tiet kohtas.

P.S. take a hint homo 😀

12 Comments

  1. Riikka sanoo:

    Vahingossa muutama kuukausi sitten eksyin sun blogiin ja nykyään aina odotan uutta postausta. Sä oot tehny huikeen työn itsellesi, näytät upealta! Mä oon niiiiiin sun fani! Kiitos!

  2. annaa sanoo:

    Kiva postaus, ihania kuvia! 🙂 Jos saa udella, niin miten sulla on noin valkoiset hampaat? Ja tolla vaaleatukkaisella tytöllä myös? Valkaisetko jollain (millä?) vai onko luonnostaan? 🙂

    • Pauliina sanoo:

      Vaaleatukkainen tyttö on mun sisko ja sen hampaidenhoidosta en tiedä, mutta itse silloin tällöin vedän valkaisukuurin denivitin tahnoilla. 🙂 Myös noissa kuvissaon aika ruskea iho, mikä korostaa entisestään hampaiden valkoisuutta. 🙂

      Ja kiitos <3

  3. Pake sanoo:

    Ihania, inspiroivia kuvia! Muutenkin sulla on hyvä asenne ja kiva blogi!! 🙂

  4. h sanoo:

    Haha, Tampere on todellakin pieni paikka.. 😀
    Kommentoin johonkin sulle aika vasta, että huomasin blogin kuvista käyvämme samalla salilla ja koirapuistossa.
    Tämän postauksen kuvista vielä sen, että asuinaluekin on sama ja vain yksi talo välissä.

    Onnellista vuotta 2015! 🙂

  5. Jutta sanoo:

    Kiitos mahtavasta blogista ja mahtavaa uutta vuotta 2015!

    Oon vissiin jo pariinkin kertaan hehkuttanut kuinka sä oot motivoinut mua tän blogin kautta, mutta kerta kiellon päälle vielä! 😉

  6. Jullellson sanoo:

    Tosi kiva postaus, muutenkin hyvää työtä! Jatka samaan malliin! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *